Kihdin hoito
Kihdin hoito kannattaa jakaa kolmeen osaan. Ensin hoidetaan ensiapuluonteisesti kihtikohtaus. Sen jälkeen tulee arvioida uraattia alentavan pitkäaikaishoidon aiheet ja mikäli se aloitetaan, huolehditaan hoitotavoittee-seen pääsystä. Kolmas ennusteen kannalta tärkeä hoidollinen tehtävä on huolehtia liitännäissairauksien, etenkin metabolisen oireyhtymän, hoidosta. On tärkeää ymmärtää, että uraattia alentava lääkehoito on yleensä pysyvä.
Kihtikohtauksen alkuhoidossa nivelen sisään pistetty glukokortikoidi eli kortisoniruiske on tehokkain. Lääke menee suoraan tulehdusalueelle ja rauhoittaa tulehduksen tehokkaasti. Jos pistos ei ole mahdollinen, voidaan glukokortikoidia antaa lyhyehkö kuuri suun kautta. Tällöin käytetään yleensä prednisolonia alkaen annoksella 20-30mg/vrk ja jatketaan kuuria 5-14 vuorokautta annosta asteittain laskien. Tulehduskipulääkkeet ja kolkisiini lievittävät kohtauskipua yleensä myös selvästi. Poikkeustilanteissa voidaan käyttää myös IL-1:tä salpaavia biologisia lääkkeitä. Tulehtuneen nivelen käsittely kylmällä ja sen kuormituksen välttäminen lievittävät myös oireita.
Kohtauksen hoidon yhteydessä tulee sopia veren uraattitason kontrolli noin kuukauden päähän, jolloin tilanne on yleensä rauhoittunut. Samalla kannattaa selvittää munuaisten toimintaa (krea), yleiskokeita (pvk, alat) ja metabolisen oireyhtymän tilannetta (veren rasva-arvot, pitkäsokeri HbA1c, verenpaine).
Jos havaitaan hyperurikemia (P-Uraatti yli 360 µmol/l) on syytä pyrkiä laskemaan uraattitasoa.
Lääkkeettömiä uraattia alentavia toimia kannattaa suositella kaikille. Näitä ovat dieettivirheiden korjaus (huomioidaan myös metabolisen oireyhtymän hoidon tarpeet), painonhallintaohjaus ja lääkelistan tarkastus. Lääkkeistä erityisesti turhat nesteenpoistolääkkeet (diureetit) kannattaa lopettaa ja tarvittaessa muokata lääkitystä. Losartaani ja SGLT2-estäjät laskevat uraattia. Näiden toimien tehoa kannattaa seurata.
Jos kihtikohtauksen kokenut potilas on nuori (alle 40 vuotta), hänellä on sydän- ja verisuonitauti, p-uraatti on hyvin korkea (>480 µmol/l) tai hänellä havaitaan kihtitoofeja, on uraattia alentava lääkehoito syytä aloittaa ensimmäisen kohtauksen jälkeen lääkkeettömän hoidon lisäksi. Viimeistään toisen kihtikohtauksen jälkeen jokaiselle hyperurikemiapotilaalle on syytä aloittaa pitkäaikainen uraattia alentava lääkitys.
Uraattia alentava lääkehoito toteutetaan yleensä allopurinolilla, joka aloitetaan, kun plasman uraattitaso on kohtauksen jälkeen kontrolloitu. Lääke aloitetaan yleensä pienellä annoksella 100-150 mg ja potilaalle ohjelmoidaan 1-2 kk päähän uraattikontrolli. Jos uraatti on kontrollissa edelleen yli tavoitetason 360 µmol/l nostetaan lääkeannosta ja seurataan vastetta. Hoito on tavoitteellista, ja pyritään saamaan p-uraatti pidettyä alle 360 µmol/l. Mikäli potilaalla on kihtitoofeja, tavoitetaso on mielellään 300 µmol/l tienoilla.
Jos potilas ei siedä allopurinolia, sen teho ei riitä tai munuaisten vajaatoimintaa estää riittävän korkean annostelun, voidaan käyttää febuksostaattia. Nämä molemmat lääkkeet vähentävät tehokkaasti uraatin muodostumista. Jos ne eivät sovi, voidaan erikoissairaaanhoidossa poikkeustapauksessa miettiä uraatin poistumista lisääviä urikosuurisia lääkkeitä.
Potilaan tulee ymmärtää uraattia alentavan lääkehoidon tavoitteet ja hoidon pitkäaikaisuus. Lääkehoito on yleensä pysyvää, mutta jos potilas pystyy merkittävästi laihduttamaan tai muuten korjaamaan elintapojaan, voidaan lääketarvetta arvioida uudelleen.
Kihti voidaan yleensä saada kuriin, kun tehokkailla lääkkeillä ja elämäntapaohjeilla uraattitaso lasketaan tavoitetasolle. Samalla vähennetään muitakin hypeurikemian aiheuttamia terveysriskejä. Lääkkeet ovat tehokkaita ja yleensä hyvin siedettyjä. Valitettavan usein hoito toteutuu huonosti. Suurin ongelma on, etteivät potilaat miellä pitkäaikaishoidon merkitystä eivätkä motivoidu sen toteutukseen. Avainasemassa on hyvä potilasohjaus ja hoitoperiaatteiden kertaus seurannan aikana. On havaittu, että osaavien hoitajien osuus neuvonnassa on erittäin tärkeä.
Potilaille on syytä kertoa, että uraattia alentavan lääkityksen aloituksen jälkeen kihtikohtaukset voivat uusia muutaman kuukauden ajan. Uusi kohtaus ei tarkoita, että hoito on ollut tehotonta, vaan itse asiassa päinvastoin. Hoidon alkuvaiheessa sulavat vanhat kihtimassat aiheuttavat nämä ongelmat, mutta hoidon jatkuessa kohtaukset jäävät kokonaan pois. Potilaan kanssa on sovittava, miten mahdolliset uudet kohtaukset hoidetaan. Hoidon periaatteet sisäistäneelle potilaalle voidaan määrätä varalle esimerkiksi pieni määrä prednisolonia uusintakohtauksen ensiapuun.
Hyperurikemiaan liittyy monia muita sairauksia. Jos potilaalla havaitaan metabolisen oireyhtymän muita ilmentymiä kuten kohonnut verenpaine, kolesteroli tai glukoositaso, on nekin syytä hoitaa mahdollisimman hyvin. Seuranta ja hoito toteutetaan kokonaisvaltaisesti, jotta vaikutukset potilaan terveyteen olisivat mahdollisimman hyödyllisiä.
Jotkut vakavat solutuhoa aiheuttavat sairaudet, esimerkiksi pahanlaatuiset sairaudet, nostavat veren uraattitasoa. Näiden mahdollisuus on syytä pitää mielessä, jos kihdin hoito tehoaa poikkeuksellisen huonosti Tosin yleisin syy huonoon hoitotehoon on, ettei hoito toteudu sovitusti.
Kihti on hyvin yleinen sairaus. Ensisijaisesti kihti diagnosoidaan ja hoidetaan perusterveydenhuollossa. Hoito on palkitsevaa, sillä se on tehokasta ja potilasta hyödyntävää. Mikäli hoitoon tai diagnostiikkaan liittyy ongelmia, voidaan reumatologia konsultoida.
Kihtikohtauksen rauhoittaminen
Kihtikohtauksen alkuhoidossa nivelen sisään pistetty glukokortikoidi eli kortisoniruiske on tehokkain. Lääke menee suoraan tulehdusalueelle ja rauhoittaa tulehduksen tehokkaasti. Jos pistos ei ole mahdollinen, voidaan glukokortikoidia antaa lyhyehkö kuuri suun kautta. Tällöin käytetään yleensä prednisolonia alkaen annoksella 20-30mg/vrk ja jatketaan kuuria 5-14 vuorokautta annosta asteittain laskien. Tulehduskipulääkkeet ja kolkisiini lievittävät kohtauskipua yleensä myös selvästi. Poikkeustilanteissa voidaan käyttää myös IL-1:tä salpaavia biologisia lääkkeitä. Tulehtuneen nivelen käsittely kylmällä ja sen kuormituksen välttäminen lievittävät myös oireita.
Kohtauksen hoidon yhteydessä tulee sopia veren uraattitason kontrolli noin kuukauden päähän, jolloin tilanne on yleensä rauhoittunut. Samalla kannattaa selvittää munuaisten toimintaa (krea), yleiskokeita (pvk, alat) ja metabolisen oireyhtymän tilannetta (veren rasva-arvot, pitkäsokeri HbA1c, verenpaine).
Uraattia alentava hoito
Jos havaitaan hyperurikemia (P-Uraatti yli 360 µmol/l) on syytä pyrkiä laskemaan uraattitasoa.
Lääkkeettömiä uraattia alentavia toimia kannattaa suositella kaikille. Näitä ovat dieettivirheiden korjaus (huomioidaan myös metabolisen oireyhtymän hoidon tarpeet), painonhallintaohjaus ja lääkelistan tarkastus. Lääkkeistä erityisesti turhat nesteenpoistolääkkeet (diureetit) kannattaa lopettaa ja tarvittaessa muokata lääkitystä. Losartaani ja SGLT2-estäjät laskevat uraattia. Näiden toimien tehoa kannattaa seurata.
Jos kihtikohtauksen kokenut potilas on nuori (alle 40 vuotta), hänellä on sydän- ja verisuonitauti, p-uraatti on hyvin korkea (>480 µmol/l) tai hänellä havaitaan kihtitoofeja, on uraattia alentava lääkehoito syytä aloittaa ensimmäisen kohtauksen jälkeen lääkkeettömän hoidon lisäksi. Viimeistään toisen kihtikohtauksen jälkeen jokaiselle hyperurikemiapotilaalle on syytä aloittaa pitkäaikainen uraattia alentava lääkitys.
Uraattia alentava lääkehoito toteutetaan yleensä allopurinolilla, joka aloitetaan, kun plasman uraattitaso on kohtauksen jälkeen kontrolloitu. Lääke aloitetaan yleensä pienellä annoksella 100-150 mg ja potilaalle ohjelmoidaan 1-2 kk päähän uraattikontrolli. Jos uraatti on kontrollissa edelleen yli tavoitetason 360 µmol/l nostetaan lääkeannosta ja seurataan vastetta. Hoito on tavoitteellista, ja pyritään saamaan p-uraatti pidettyä alle 360 µmol/l. Mikäli potilaalla on kihtitoofeja, tavoitetaso on mielellään 300 µmol/l tienoilla.
Jos potilas ei siedä allopurinolia, sen teho ei riitä tai munuaisten vajaatoimintaa estää riittävän korkean annostelun, voidaan käyttää febuksostaattia. Nämä molemmat lääkkeet vähentävät tehokkaasti uraatin muodostumista. Jos ne eivät sovi, voidaan erikoissairaaanhoidossa poikkeustapauksessa miettiä uraatin poistumista lisääviä urikosuurisia lääkkeitä.
Potilaan tulee ymmärtää uraattia alentavan lääkehoidon tavoitteet ja hoidon pitkäaikaisuus. Lääkehoito on yleensä pysyvää, mutta jos potilas pystyy merkittävästi laihduttamaan tai muuten korjaamaan elintapojaan, voidaan lääketarvetta arvioida uudelleen.
Kihdin potilasohjauksen tärkeys
Kihti voidaan yleensä saada kuriin, kun tehokkailla lääkkeillä ja elämäntapaohjeilla uraattitaso lasketaan tavoitetasolle. Samalla vähennetään muitakin hypeurikemian aiheuttamia terveysriskejä. Lääkkeet ovat tehokkaita ja yleensä hyvin siedettyjä. Valitettavan usein hoito toteutuu huonosti. Suurin ongelma on, etteivät potilaat miellä pitkäaikaishoidon merkitystä eivätkä motivoidu sen toteutukseen. Avainasemassa on hyvä potilasohjaus ja hoitoperiaatteiden kertaus seurannan aikana. On havaittu, että osaavien hoitajien osuus neuvonnassa on erittäin tärkeä.
Potilaille on syytä kertoa, että uraattia alentavan lääkityksen aloituksen jälkeen kihtikohtaukset voivat uusia muutaman kuukauden ajan. Uusi kohtaus ei tarkoita, että hoito on ollut tehotonta, vaan itse asiassa päinvastoin. Hoidon alkuvaiheessa sulavat vanhat kihtimassat aiheuttavat nämä ongelmat, mutta hoidon jatkuessa kohtaukset jäävät kokonaan pois. Potilaan kanssa on sovittava, miten mahdolliset uudet kohtaukset hoidetaan. Hoidon periaatteet sisäistäneelle potilaalle voidaan määrätä varalle esimerkiksi pieni määrä prednisolonia uusintakohtauksen ensiapuun.
Liitännäissairauksien hoito
Hyperurikemiaan liittyy monia muita sairauksia. Jos potilaalla havaitaan metabolisen oireyhtymän muita ilmentymiä kuten kohonnut verenpaine, kolesteroli tai glukoositaso, on nekin syytä hoitaa mahdollisimman hyvin. Seuranta ja hoito toteutetaan kokonaisvaltaisesti, jotta vaikutukset potilaan terveyteen olisivat mahdollisimman hyödyllisiä.
Jotkut vakavat solutuhoa aiheuttavat sairaudet, esimerkiksi pahanlaatuiset sairaudet, nostavat veren uraattitasoa. Näiden mahdollisuus on syytä pitää mielessä, jos kihdin hoito tehoaa poikkeuksellisen huonosti Tosin yleisin syy huonoon hoitotehoon on, ettei hoito toteudu sovitusti.
Kihti on hyvin yleinen sairaus. Ensisijaisesti kihti diagnosoidaan ja hoidetaan perusterveydenhuollossa. Hoito on palkitsevaa, sillä se on tehokasta ja potilasta hyödyntävää. Mikäli hoitoon tai diagnostiikkaan liittyy ongelmia, voidaan reumatologia konsultoida.
Tarkistettu 7.4.2022