Gynekologisten syöpien palliatiivinen hoito

Gynekologisilla syövillä tarkoitetaan syöpiä, jotka ovat lähtöisin naisen lisääntymiselimistä. Levinneellä syövällä tarkoitetaan sairauden vaihetta, jossa syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä sisäelimiin tai luustoon.

Yleisin gynekologinen syöpä on kohdun runko-osan syöpä. Seuraavaksi yleisimpiä ovat munasarjasyöpä ja kohdunkaulansyöpä. Ulkosynnytinten ja emättimen syöpä ovat harvinaisempia.

Kohdun runko-osan syöpä on todettaessa usein paikallinen kohtuun rajoittuva tauti, ja usein hoidoksi riittää leikkaus. Lisähoitoina voidaan antaa sädehoitoa tai solunsalpaajia. Munasarjasyöpä on löydettäessä usein jo lähettänyt etäpesäkkeitä vatsan alueelle tai vatsaontelon ulkopuolelle, ja usein leikkauksen jälkeen annetaan myös solunsalpaajahoitoa. Paikallinen kohdunkaulansyöpä hoidetaan leikkauksella, edennyt syöpä sädehoidolla yhdistettynä solunsalpaajahoitoon.

Vaikka levinnyttä syöpää ei voida parantaa, voidaan sen etenemistä jarruttaa syöpälääkehoidoin jopa vuosien ajan.

On tärkeää kertoa hoitavalle lääkärille ja henkilökunnalle oireista, sillä etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita voidaan hyvin lievittää. Oireita lievittävää eli palliatiivista hoitoa annetaan samanaikaisesti syöpälääkehoitojen kanssa, ja sitä jatketaan, kun syöpälääkehoidoista luovutaan eli kun siirrytään oireenmukaiseen hoitoon.

Haitarin otsikkotaso2
Tavallisimmat oireet

Oireet riippuvat etäpesäkkeiden sijainnista. Gynekologiset syövät, etenkin munasarjasyöpä, lähettää etäpesäkkeitä tyypillisimmin vatsaonteloon, maksaan, keuhkoihin, luustoon sekä myös muihin elimiin. Syöpä voi uusia paikallisesti lantion alueelle. Katso tarkemmin etäpesäkkeiden aiheuttamat tavallisimmat oireet.

Suolen toimintahäiriöt

Syöpä voi levitä vatsaonteloon häiriten suolen toimintaa ja pahimmillaan aiheuttaa suolitukoksen. Suolitukoksen syynä voi myös olla aiempien leikkausten aiheuttamat kiinnikkeet. Suolitukoksen oireita ovat ummetus, pahoinvointi, oksentelu ja vatsakivut. Tukoksen hoito voi edellyttää leikkaushoitoa ja tukosepäily päivystyksellisiä tutkimuksia. Ennen leikkausta laitetaan nenämahaletku ja annetaan suonensisäistä nesteytystä sekä arvioidaan leikkausmahdollisuudet ja riskit. Pitkälle edenneessä syövässä suolitukosoireita voidaan lievittää myös lääkkein, mikäli leikkaushoito ei ole mahdollista.

Nesteen kertyminen vatsaonteloon

Nestettä voi kertyä myös vatsaonteloon, jolloin vatsa kasvaa ja muuttuu pömpöksi. Vatsaontelosta nestettä voidaan punktoida neulalla tai valuttaa pois dreenin avulla, mikä helpottaa nopeasti oireita.

Keuhko- ja maksapesäkkeiden aiheuttamat oireet

Yksittäiset keuhko- ja maksapesäkkeet ovat usein vähäoireisia. Pesäkkeiden lisääntyessä voivat keuhkopesäkkeet aiheuttaa hengenahdistusta tai yskänärsytystä. Hengenahdistusta voidaan lievittää lääkkein, sädehoidolla (kasvaimen ahtauttaessa keuhkoputkea) tai punktoimalla keuhkopussiin kertynyttä nestettä.

Maksapesäkkeet oireilevat yleensä vasta, kun pesäkkeitä on paljon ja maksan toiminta alkaa häiriintyä. Lisääntyvä väsymys on silloin tavallinen oire. Kortisonista voi olla apua.

Lantion alueen kasvainten aiheuttamat oireet

Lantion alueelle levinnyt syöpä voi aiheuttaa kipuja sekä virtsaamis- ja ulostamisvaikeuksia. Joskus kasvain voi muodostaa ns. fistelikäytäviä eri elinten välillä tai iholle (esimerkiksi rakosta suoleen, suolesta emättimeen tai iholle). Kasvain aiheuttaa kudosvaurioita ja hermopinteitä lantiossa ja siten kipua. Kasvaimen aiheuttamia oireita pyritään lievittämään sädehoidolla, joskus myös kirurgisesti esimerkiksi tekemällä avanne. Mikäli kipu on hankalaa, voidaan käyttää erikoistekniikoita kuten spinaalista kivunhoitoa, jossa selkäydintä ympäröivään selkäydinnestetilaan annetaan katetrin avulla kipulääkettä ja puudutetta. Hoito voidaan toteuttaa myös kotona.

Lantion kasvaimet voivat häiritä imunestekiertoa ja aiheuttaa turvotusta alaraajoissa. Turvotuksia voidaan hoitaa tukituottein (sukka) tai tukisidoksin. Mikäli lantion kasvaimet aiheuttavat kipua tai kulkuesteitä esimerkiksi vitsanjohtimessa tai imuteissä, voidaan niitä pienentää sädehoidolla.

Kohdun, kohdunkaulan, emättimen tai lantion kasvain voi aiheuttaa verenvuotoa, joka joskus voi olla runsasta. Emättimen, kohdun tai lantion alueen kasvaimen verenvuotoa voidaan alkuvaiheessa hoitaa lääkkeillä. Joissakin tilanteissa voidaan antaa sädehoitoa vuodon rauhoittamiseksi. Runsaissa vuodoissa kasvaimeen menevä verisuonitus voidaan tukkia röntgenissä tehtävällä toimenpiteellä (embolisaatio). Toimenpide voidaan tarvittaessa tehdä uudelleen, mikäli vuoto uusiutuu.

Luustoetäpesäkkeiden aiheuttamat oireet

Luustoetäpesäkkeet aiheuttavat kipuja etenkin liikkuessa. Sekä kipulääkkeet että sädehoito ovat tehokkaita. Luustopesäkkeet voivat myös aiheuttaa murtumia, ja selkärangassa sijaitsevat etäpesäkkeet voivat painaa selkäydintä. Nämä vaativat päivystyksellistä hoitoa.

Psyykkinen kuormittuneisuus

Sairaus kuormittaa myös henkisesti. Pitkään sairastamiseen liittyy hyviä ja huonoja hetkiä. On hyvä keskustella henkisestä jaksamisesta henkilökunnan kanssa. Masennusta ja ahdistusta voidaan lievittää keskustelemalla ja lääkkeellisin keinoin. Myös vertaistuki auttaa jaksamaan.

Älä jää oireiden kanssa yksin

Muista aina kertoa hoitavalle lääkärille ja hoitajille oireistasi. Tehokas syövän hoito lievittää oireita, mutta usein tarvitaan myös muita hoitokeinoja. Hyvä oireiden hoito ei vaikuta annettavaan syövän hoitoon, vaan ne tukevat toisiaan ja auttavat elämään mahdollisimman hyvää ja aktiivista elämää.

Milloin ja mihin palliatiiviseen hoitoon?

Syövän hoitojen ollessa vielä meneillään on hyvä olla yhteydessä hoitavaan yksikköön, mikäli yleistila heikkenee, ilmaantuu häiritseviä oireita tai oireet pahenevat. Syöpää hoitavissa yksiköissä on oireita lievittävän eli palliatiivisen hoidon ja kivunhoidon asiantuntemusta. Kaikkien yliopistosairaaloiden syöpäyksiköissä ja useissa keskussairaaloissa on palliatiivisen hoidon yksiköt tai vastuuhenkilöt sekä kipuklinikat, joista saa apua oireiden hoitoon. Myös psykososiaalista tukea ja keskustelutukea on mahdollista saada. On hyvä käydä tutustumassa palliatiiviseen yksikköön jo syövän hoitojen aikana, jotta voidaan suunnitella riittävästi tukea ja apua jo varhain.

Kun syövän hoidot päättyvät, tulee jokaiselle potilaalle sopia palliatiivisesta hoidosta vastaava taho. Kenenkään ei pidä jäädä sairautensa kanssa yksin.

Elämän loppuvaiheessa hoidosta vastaava taho on tavallisimmin perusterveydenhuollossa lähellä kotia. Se voi olla palliatiivinen poliklinikka, terveyskeskus, kotisairaala, kotisairaanhoito, kotihoito tai saattokoti tai-osasto. Tärkeää on, että etukäteen on sovittu, mistä saa apua kellon ympäri kaikkina viikonpäivinä.

Elämän loppuvaiheessa päivystyksessä käynti on rasittavaa, ja siksi sitä pyritään välttämään ennakoiden mahdollinen voinnin heikkeneminen ja muutokset oireissa yhdessä hoitavan tahon kanssa. Ellei kyseessä ole akuutti hätä, ennen päivystykseen hakeutumista on hyvä ottaa yhteyttä hoitavaan tahoon. Jos potilaalla on kotisairaalayhteys, sairaanhoitaja tai lääkäri voi tarvittaessa tulla kotikäynnille arvioimaan tilanteen tai järjestää sairaalapaikan (tukiosasto, lupapaikka) niin, että päivystykseen ei tarvitse hakeutua.

 

Kyllä

Päivitetty  26.8.2022