Elämän rajallisuuden ja kuoleman hyväksyminen on vaativa ja pitkä prosessi. Onnelliset kokemukset ja muistot edesauttavat viimeiseen elämänvaiheeseen sopeutumista ja siirtymistä lähelle kuolemaa.
Psyykkinen hyvinvointi
Palliatiivisen hoidon keskeinen tavoite on sairastuneen ja hänen läheistensä mahdollisimman hyvä vointi ja onnellisuus sairauden tuomasta kärsimyksestä huolimatta.
Psyykkinen kehitys ei tapahdu vain lapsena tai nuoruusiässä vaan jatkuu koko elämän ajan. Elämän loppuvaihe on usein aikuisiän merkittävintä psyykkisen muutoksen aikaa. Tällöin laitamme omia arvoja ja oman elämän keskeisiä asioita uuteen järjestykseen. Myös läheisinä sairastuneen rinnalla opimme elämästä uutta ja kasvamme ihmisinä.
Suurin osa ihmisistä voi elämän loppuvaiheessa hyväksyä kuoleman ja elää levollisesti kuoleman lähestyessä. Kuitenkaan vaikean sairauden alkuvaiheessa juuri kukaan meistä ei voi hyväksyä sairautta, eikä ainakaan kuolemaa omalle kohdalle. Kuolema on kuin kirkas valo, jota voimme katsoa vain hetken, mutta sitten meidän on jo siristettävä silmiämme tai käännettävä katseemme sivuun.
Sairastuneena ohjaamme itse läheisiämme tai hoitavia ammatti-ihmisiä antamaan tarvitsemaamme avun. Kun voimme tunnistaa toiveita ja tarpeita, niitä on tärkeä sanoa ääneen, jotta voimme saada apua.
Elämän merkityksellisyys on usein arjessa ja tavallisissa asioissa. Saattohoidon tulisi tapahtua mahdollisimman kodikkaassa ympäristössä, jossa on omia rakkaita esineitä tai valokuvia ja jossa voi esimerkiksi kuunnella musiikkia tai katsoa TV:tä ja olla läheisten kanssa yhdessä.
Psyykkinen kehitys elämän loppuvaiheessa
Psyykkinen kehitys ei tapahdu vain lapsena tai nuoruusiässä vaan jatkuu koko elämän ajan. Elämän loppuvaihe on usein aikuisiän merkittävintä psyykkisen muutoksen aikaa. Tällöin laitamme omia arvoja ja oman elämän keskeisiä asioita uuteen järjestykseen. Myös läheisinä sairastuneen rinnalla opimme elämästä uutta ja kasvamme ihmisinä.
Suhtautuminen kuolemaan
Suurin osa ihmisistä voi elämän loppuvaiheessa hyväksyä kuoleman ja elää levollisesti kuoleman lähestyessä. Kuitenkaan vaikean sairauden alkuvaiheessa juuri kukaan meistä ei voi hyväksyä sairautta, eikä ainakaan kuolemaa omalle kohdalle. Kuolema on kuin kirkas valo, jota voimme katsoa vain hetken, mutta sitten meidän on jo siristettävä silmiämme tai käännettävä katseemme sivuun.
Omien toiveiden ja tarpeiden ilmaiseminen
Sairastuneena ohjaamme itse läheisiämme tai hoitavia ammatti-ihmisiä antamaan tarvitsemaamme avun. Kun voimme tunnistaa toiveita ja tarpeita, niitä on tärkeä sanoa ääneen, jotta voimme saada apua.
Oma elämä
Elämän merkityksellisyys on usein arjessa ja tavallisissa asioissa. Saattohoidon tulisi tapahtua mahdollisimman kodikkaassa ympäristössä, jossa on omia rakkaita esineitä tai valokuvia ja jossa voi esimerkiksi kuunnella musiikkia tai katsoa TV:tä ja olla läheisten kanssa yhdessä.
Tarkistettu 10.4.2025