Tavallisia kriisireaktion oireita ovat pelko, ahdistus sekä keskittymis- ja muistivaikeudet. Mieliala voi vaihdella nopeastikin epätoivon ja toivon välillä, ja voimme myös kärsiä itsesyytöksistä tai ärtyneisyydestä. Vaikka mielemme olisikin aivan tyyni, voi esiintyä ahdistuksesta johtuvia fyysisiä oireita, kuten sydämen sykkeen nousua, levottomuutta, ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, vapinaa ja unettomuutta.
Kriisissä ajattelumme muuttuu lyhytjännitteiseksi, ja meidän on vaikeata ajatella johdonmukaisesti. Useilla meillä voi silloin olla hetkittäin ajatuksia kuten ”luulen tulevani hulluksi”, ”pää ei kestä” tai ”haluan kuolla”. Kriisissä mielemme voi paisutella ja liioitella tunteita. Ensireaktio voi olla myös lamaantuminen tai tapahtuneen kieltäminen.
Myötätunto itseämme kohtaan auttaa kohtaamaan tapahtuneen ja sopeutumaan. Tällöin kriisi ei enää hallitse ajatteluamme, vaan kokemus on muuttunut osaksi elämäämme. On hyvä muistaa, että kriisireaktio helpottuu usein ilman varsinaista erillistä hoitoa, kunhan saamme riittävästi oikeaa tietoa, tukea ja huolenpitoa.
Kriisissä tarvitsemme
läsnäoloa, tukea, kuulluksi tulemista sekä usein myös konkreettista apua ja ohjeita. Puhuminen kuuntelevalle toiselle ihmiselle tai kirjoittaminen tapahtuneesta usein auttaa meitä jäsentämään tapahtunutta.
Kriisissä vahvuutta on
kyky vastaanottaa apua. Välttämättä kriisistä puhumista ei tarvita, jos se ei tunnu luontevalta, vaan aivan tavallinen yhdessä olokin riittää palauttamaan turvallisuuden tunnetta. Se, mitä meillä on tapana tehdä rauhoittaaksemme itseämme, on käyttökelpoista myös kriisitilanteessa.
Tunteiden kohtaaminen ja hyväksyminen lisää hyvinvointiamme. Olisi hyvä, että tapahtumia ja mielessä olevia asioita meidän ei tarvitsisi miettiä liian paljon yksin. Kriisissä tunteemme vaihtuvat nopeasti, eikä tällöin ole hyvä tehdä suuria päätöksiä tai valintoja, joita todennäköisesti hetken päästä katuisi.
Vaikeaan sairauteen sopeutuminen on pitkä prosessi ja vie
aikaa. Voimme tarvita myös
ammattihenkilöiltä vastauksia kysymyksiimme sekä yhteyden vahvistumista meille tärkeisiin ihmisiin. Kriisin läpikäymisen jälkeen ihmissuhteet tulevat usein vielä aiempaa merkityksellisemmiksi.
Lääkäri voi tarvittaessa määrätä kriisioireita helpottavaa lääkehoitoa, mutta lääkitys ei koskaan korvaa inhimillisen vuorovaikutuksen ja huolenpidon merkitystä. Omahoidossa on hyvä muistaa
vertaistuki ja potilasyhdistysten tarjoama toiminta.
On hyvä muistaa
syödä ja juoda riittävästi sekä
pyrkiä nukkumaantavanomaisina aikoina. Alkoholia ja muita keskushermostoon vaikuttavia aineita tulisi välttää. Ei myöskään tule käyttää ystävien tai omaisen lääkkeitä, vaan vain itselle lääkärin ajankohtaisesti määräämiä lääkkeitä.