Sekavuus on ikään kuin aivojen ohimenevää vajaatoimintaa. Sekavuuteen kuuluu usein tajunnantason laskua ja vaikeutta suunnata huomio yhteen asiaan. Puhe ja ajattelu ovat usein hajanaisia. Sekavuuteen voi myös liittyä aistiharhoja. Sekava ihminen voi olla kiihtynyt, mutta joskus myös toiminnaltaan hidastunut. Sekavuuden taso vaihtelee usein päivän mittaan, ja se on usein voimakkainta illalla. Äkillisesti alkanutta voimakasta sekavuutta kutsutaan myös nimellä delirium.
Sekavuuden syynä voivat olla monet eri sairaudet, lääkkeet ja tilanteet. Oireenmukaisessa hoidossa olevan potilaan vakava perussairaus sinänsä voi aiheuttaa sekavuutta. Monet eri lääkkeet voivat aiheuttaa sekavuutta, samoin lääkkeiden lopettaminen tai annosmuutokset. Myös esimerkiksi vieras ympäristö, leikkauksen jälkitila, kipu tai univaje voi laukaista sekavuuden. Myös heikentynyt näkö, kuulo tai muisti vaikeuttaa ympäristön tulkintaa ja altistaa näin sekavuudelle.
Joskus sekavuuden taustalla on hoidettavissa oleva erillinen syy, esimerkiksi virtsatietulehdus, muu infektio, aivotapahtuma, sydäninfarkti, maksan tai munuaisten vajaatoiminta tai suolatasapainon häiriö. Äkillisesti alkaneen sekavuuden syy pyritäänkin aina selvittämään.
Sekavuuden syy pyritään selvittämään ja hoitamaan jos mahdollista.
Äkillisesti alkanut sekavuus aiemmin hyväkuntoisella potilaalla tulee selvittää päivystyksellisesti.
Elämän loppuvaiheessa sekavuus on melko tavallista liittyen elintoimintojen hiipumiseen ja lähestyvään kuolemaan. Silloin tärkeintä on lievittää sekavuuden aiheuttamia oireita ja epämukavuutta niin lääkkeettömin keinoin kuin tarvittaessa myös rauhoittavilla lääkkeillä.
Elämän loppuvaiheessa sekavuuden omahoito on usein välillistä läheisten toteuttamaa tukea ja apua. Läsnäolo, rauhoittavan ympäristön luominen, turvallisuudesta huolehtiminen ja tarvittaessa avun hakeminen ovat osa sekavuuden omahoitoa.
Tuttu ympäristö ja läheiset ihmiset helpottavat sekavuutta. Myös tutut omat esineet tai äänet voivat auttaa. Kello, kalenteri ja näkymä ulos voivat helpottaa ajan ja paikan hahmottamista. Riittävä valaistus on tärkeää, samoin silmälasien ja kuulolaitteen käyttö tarvittaessa. Normaalin vuorokausirytmin ylläpitäminen ja riittävä lepo voi myös auttaa.
Vuodepotilaalla näkökentässä olevat irralliset kohteet tai käteen tarttuvat esineet, esimerkiksi erilaiset letkut, voivat lisätä sekavan potilaan hämmennystä. Selkeä ja tunnistettava lähiympäristö voi osaltaan rauhoittaa sekavaa potilasta.
Potilaan lääkitys ja riittävä kivunhoito tulee toteuttaa suunnitellusti ja säännöllisenä.