Lähellä kuolemaa potilas ei yleensä halua syödä, eikä nälän tunnetta ole. Kuolinprosessissa elimistön toiminnat hiipuvat, eikä elimistö enää kykene käyttämään ravintoa ja nestettä hyväkseen.
Sen sijaan keinotekoinen nesteytys tai ravitsemus johtaa nesteen karkaamiseen kudoksiin aiheuttaen turvotusta, hengenahdistusta ja lisääntyvää kärsimystä. Siksi keinotekoinen nesteytys ei useinkaan ole kuolevan ihmisen hyvää hoitoa.
Nesteytystä käytetään silloin, kun nesteiden saanti on väliaikaisesti vaikeutunut tai potilas kärsii ohimenevästä nestehukasta, kuten esimerkiksi ripulin yhteydessä. Nestehoito on hyödyllistä, jos sen aiheuttaja voidaan hoitaa ja potilaan tilan oletetaan palautuvan nestehoidon jälkeen. Kuolema ei ole sellainen tilanne. Potilas ei siis kuole, koska ei syö ja juo, vaan hän ei syö ja juo, koska hän on lähestymässä kuolemaa.
Suun kuivuudesta johtuvaa mahdollista janon tunnetta voidaan lievittää tehokkaalla suun hoidolla ja suun limakalvojen kostutuksella.