Siirry sivun sisältöön

Sidekalvomelanooma

Sidekalvomelanooma on harvinainen pahanlaatuinen sidekalvon pigmenttisoluista alkunsa saanut silmäkasvain. Auringonvalo altistaa sen synnylle.

Sidekalvomelanooma voi ilmaantua missä iässä tahansa, mutta tavallisin se on 45 ikävuoden jälkeen. Suomessa löydetään uusia sidekalvomelanoomatapauksia 3–4 vuosittain.

Noin puolet sidekalvomelanoomista saa alkunsa sidekalvon hankitusta melanoosista, osa ilmaantuu aiemmin aivan terveeseen silmään ja pieni osa syntyy sidekalvoluomista. Melanooma voi olla kuinka vaalean tai tumman ruskea tahansa, se on muodoltaan kyhmymäinen ja siihen tulee verisuonia ympäröivästä sidekalvosta.

Sidekalvomelanooma saattaa lähettää etäpesäkkeitä imuteitse.

Sidekalvomelanooman poisto

Pienet kasvaimet voidaan poistaa poliklinikan leikkaussalissa. Silmä puudutetaan puudutusaineella ennen toimenpidettä. Tarvittaessa vointia seurataan heräämön puolella.

Silmän toivuttua noin yhden kuukauden kuluttua toimenpiteestä saatetaan määrätä solunsalpaajasilmätippoja (mitomysiini) täydennyshoitona, jos kasvain on pahanlaatuinen.

Kookkaammat sidekalvokasvaimet hoidetaan päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa leikkaussalissa. Potilasta ei tällöin nukuteta ja hänen ei tarvitse yöpyä sairaalassa.

Jos poistettava muutos on kookas, eikä sidekalvo kasvaimen poiston jälkeen riitä peittämään silmää, käytetään sidekalvosiirrettä toisesta silmästä tai amnionkalvosiirrettä (istukkakalvoa). Kasvaimesta lähetetään aina näyte patologin tutkittavaksi.

Seuranta jatkuu noin 5 vuotta hoidon jälkeen.

Päivitetty 23.8.2023