Sarveiskalvotulehdusta aiheuttavat bakteerit, virukset, sienet sekä alkueliöt. Sarveiskalvotulehduksesta puhutaan myös silloin, kun sarveiskalvossa on autoimmuunitulehdus, jossa elimistön oma puolustusjärjestelmä hyökkää sarveiskalvokudosta vastaan aiheuttaen tulehdusreaktion (inflammaation).
Sarveiskalvotulehdukselle altistavat tekijät
Sarveiskalvoa suojaavat kyynelneste ja silmäluomet. Kyynelneste vaihtuu jatkuvasti, se voitelee ja ravitsee silmän pintaa. Muutokset kyynelnesteen laadussa ja määrässä voivat altistaa keratiitille. Myös silmäluomien virheasennot ja tulehdukset sekä silmän pintaa hankaavat ripset voivat altistaa sarveiskalvotulehdukselle.
Sarveiskalvotulehduksen riski kasvaa huomattavasti, jos sarveiskalvon pintasolukon (epiteelin) toimintaa häiritään tai pintasolukko on mennyt rikki esimerkiksi oksan tai kynnen raapaisusta.
Pintasolukon toimintaa heikentää erityisesti piilolinssien käyttö. Piilolinssien käyttäjällä keratiittiriskiä kasvattaa erityisesti linssin pito silmässä yhtäjaksoisesti yötä päivää sekä riittämätön hygienia linssin käsittelyssä.
Jos sarveiskalvon tunto on heikentynyt, silmä ei pysty kunnolla aistimaan pinnan kuivumista tai mahdollista pintahaavaumaa, jolloin tulehdusriski kasvaa. Sarveiskalvotuntoa voi heikentää muun muassa kasvojen alueen halvaus, aiemmin sairastettu herpes-keratiitti, jotkut silmätoimenpiteet ja tietyt silmäsairaudet.
Millaiset ovat sarveiskalvon eri kerrokset?
Sarveiskalvo muodostuu viidestä eri kerroksesta, joista pinnallisin kerros on nopeasti uusiutuva epiteelikerros (1). Epiteelin alla sijaitsee Bowmanin kerros (2), joka ei uusiudu, vaan korvautuu vammautuessaan arvella. Sen jälkeen on strooma eli tukikerros (3), joka muodostaa valtaosan sarveiskalvon paksuudesta. Seuraavana on Descemetin kalvo (4) ja alimmaisena on uusiutumaton endoteelisolukerros (5), joka vähentyessään heikentää näköä.