Kuivasilmäisyysoireita voi hoitaa kostutustipoilla, joita löytyy markkinoilta varsin runsaasti. Tipat muodostavat silmän pinnalle suojaavan kalvon, mikä estää silmän kuivumista ja ärsytystä. Kostuttavia tippoja, geelejä ja voiteita saa apteekista ilman reseptiä, ja niiden käytön voi aloittaa omatoimisesti.
On suositeltavaa käyttää parhailta tuntuvia säilöntäaineettomia kostutustippoja vähintään 4 kertaa päivässä tai niin usein kuin tarve vaatii. Monet hyötyvät myös paksummista, emulsiopohjaisista kostutustipoista, joita kannattaa kokeilla tavallisten kostutustippojen lisäksi. Yöksi voi kokeilla geelimäistä tippaa tai A-vitamiinia sisältävää voidetta.
Kostutusvalmisteita tulisi käyttää oirekuvan mukaisesti. Mitä enemmän oireita on, sitä tiheämmin lisäkostutusta tulisi käyttää ja sitä paksumpi kostutusvalmiste kannattaa valita. Alkuun kostutusta kannattaa laittaa hyvinkin tiheästi, esimerkiksi 15–30 minuutin välein. Oireiden lieventyessä kostutusta voi vähentää esimerkiksi 2–4 kertaan päivässä. Mikäli silmät oirehtivat aamuisin, kannattaa yötä vasten valita geelimäinen tai voidemainen kostutusvalmiste.
Silmätippojen annostelussa käsihygienia on tärkeää. Hyvä käsihygienia ehkäisee infektioita.

