Siirry sivun sisältöön

Kuivasilmäisyyden muut hoitomenetelmät 

Joissain tapauksissa säännöllisesti toteutettu omahoito ei helpota hankalia oireita ja kuivasilmäisyyttä voidaan joutua hoitamaan lääkkeillä tai muilla hoitomuodoilla. 

Hankalammissa kuivasilmäisyystapauksissa silmiä ei välttämättä saada täysin oireettomiksi. Oireita pyritään mahdollisuuksien mukaan lievittämään ja estämään kuivasilmäisyyden aiheuttamat lisäongelmat. Hoito riippuu aina tilanteen vaikeusasteesta ja mahdollisesta taustasyystä.

Hoidossa voidaan joskus joutua käyttämään silmiin ja silmäluomille annosteltavia lääkeaineita tai suun kautta otettavia lääkkeitä. Vaikean kuivasilmäisyyden hoidossa tarvitaan joskus silmän pinnan pitkäaikaista tulehdusta rauhoittavaa lääkitystä, esimerkiksi kortikosteroidi- tai siklosporiinisilmätippoja. Lääkityksen teho tulee näkyviin hiljalleen ja lääkityksiä käytetään hoitavan lääkärin arvion mukaan joko kuuriluontoisesti tai jatkuvana, riippuen kuivasilmäisyyden vaikeusasteesta. Tulehdusta rauhoittavan lääkityksen lisäksi on tärkeää jatkaa hyvää kuivasilmäisyyden omahoitoa, eli kostutustippojen säännöllistä käyttöä sekä säännöllistä luomireunan hoitoa.

Luomireunan rauhasten tukkeutumia voidaan avata ja toimintaa aktivoida valoimpulssihoidolla. Kyynelnesteen kulkeutumista kyynelkanavien kautta nenään voidaan koettaa vähentää asettamalla sulavat tai pysyvät kyyneltietulpat. Mikäli silmäluomilla on virheasentoja, niitä voidaan yrittää korjata kirurgisesti. Joskus joudutaan harkitsemaan myös luomiraon kaventamista kirurgisesti kyynelnesteen haihtumisen vähentämiseksi.

Tarkistettu 29.5.2026