Kaihin oireet, toteaminen ja seuranta

Kaihia tulee epäillä silloin, kun näkö on vähitellen heikentynyt, eikä silmälasivahvuuksien uusimisellakaan saavuteta yhtä hyvää näöntarkkuutta kuin ennen. Silmälääkäri toteaa kaihin vastaanotolla tehtävän mikroskooppitutkimuksen avulla.

Kaihin oireet

Kaihi etenee yleensä hitaasti kuukausien ja vuosien saatossa. Kaihin kehittyessä näkö heikkenee asteittain ja kontrastiherkkyys huononee, mikä voi aiheuttaa näköongelmia erityisesti hämärissä valaistusolosuhteissa. Värimaailma voi muuttua, ja kaihi voi aiheuttaa myös lisääntyvää häikäistymistä. Silmän taittovoimakkuus usein muuttuu kaihin kehittymisen myötä, ja silmälasien linssivahvuuksia voi joutua vaihtamaan.

Kaihin toteaminen

Kaihia tulee epäillä silloin, kun näkö on vähitellen heikentynyt, eikä silmälasivahvuuksien uusimisellakaan saavuteta yhtä hyvää näöntarkkuutta kuin ennen. Myös monet muut silmäsairaudet voivat aiheuttaa näön heikkenemää, minkä takia silmä tulee aina tutkia tällaisissa tilanteissa.

Silmälääkäri toteaa kaihin vastaanotolla tehtävän mikroskooppitutkimuksen avulla. Pitkälle edenneen kaihin voi todeta myös yleislääkäri silmäntähystimellä eli oftalmoskoopilla mustuaisen laajennuksen jälkeen. Optikko voi havaita silmälasivahvuuksien ja näöntarkkuuden muutoksen ja ohjata lääkärin vastaanotolle lisätutkimuksia varten. Silmätutkimukset ovat potilaalle kivuttomia.

Valmistautuminen vastaanottokäynnille

Silmälääkärin tulee tietää potilaan sairauksista, lääkkeistä ja allergioista

Yleinen terveydentila vaikuttaa usein silmäsairauksiin ja niiden hoitoon. Sen vuoksi silmälääkärin vastaanotolla on hyvä olla mukana lista olemassa olevista sairauksista ja käytössä olevista lääkkeistä, mukaan lukien myös luontaistuotteet ja ravintolisät, sekä mahdollisista allergioista.

Erityisesti tiedot aiemmista silmäsairauksista ja -vammoista, silmätipoista sekä aiemmin tehdyistä silmätoimenpiteistä (kopio leikkauskertomuksesta) olisi syytä kerätä ja löytyä päivitettyinä ennen vastaanottokäynnille saapumista.

Myös käytössä olevat silmälasit, kaikki aiemmat silmälasireseptit ja optikon kortit antavat lääkärille arvokasta lisätietoa silmien terveyden arvioinnissa.

Kaihivastaanotolla laajennetaan usein silmien mustuaiset (pupillit)

Mustuaiset laajennetaan usein vastaanoton yhteydessä, mikä on este autolla ajoon vastaanoton jälkeen. Mustuaisten laajentaminen aiheuttaa häikäistymistä, joten kirkkaalla säällä on hyvä varata aurinkolasit mukaan.

Kaihin seuranta

Kaihin lisääntymisen seuranta ei kuulu julkisen terveydenhuollon piiriin. Mikäli näkö on häiritsevästi huonontunut, eikä silmälasien ajantasaistamisella saavuteta riittävää näöntarkkuutta, potilas lähetetään silmälääkärin arvioon.


näön heikentyminen; näkö heikkenee; näön heikkeneminen; häikäistyminen; silmälääkäri; kaihin oireet

Kyllä

Päivitetty  5.11.2019