Levinneen eturauhassyövän hoito

Mikäli eturauhassyövän todetaan lähettäneen etäpesäkkeitä eli metastaaseja, puhutaan levinneestä eturauhassyövästä. Tavallisimmat etäpesäkepaikat eturauhassyöpäpotilailla ovat luusto (80–90 %:lla levinnyttä tautia sairastavista potilaista) ja imusolmukkeet (40–50 %:lla levinnyttä tautia sairastavista potilaista). Sisäelinmetastaasit esimerkiksi maksassa tai keuhkoissa ovat selvästi harvinaisempia (10–20 %:lla). Etäpesäkkeiden sijainti määrää taudin mahdolliset oireet: esimerkiksi luustometastasointi aiheuttaa usein luustokipuja ja imusolmukemetastasointi voi aiheuttaa virtsanjohtimien tukkeutumisen. Isolla osalla levinnyttäkin syöpää sairastavista miehistä ei ole mitään etäpesäkkeisiin viittaavia oireita, vaan tauti todetaan kohonneen PSA:n takia tehdyissä kuvantamistutkimuksissa.

Levinneen eturauhassyövän hoidosta HUS-alueella vastaavat urologi ja syöpälääkäri yhdessä. Urologi vastaa potilaiden hoidosta yleensä taudin alkuvaiheessa. Hoitovastuu siirtyy yleensä syöpälääkärille, kun laajan tautimassan vuoksi tarvitaan solunsalpaajahoitoa jo taudin varhaisvaiheessa, kun perinteinen hormonaalinen hoito menettää tehonsa tai kun oireiden lievitys vaatii sädehoitoa. Paikalliset käytännöt hoitovastuun jakautumisesta urologien ja syöpälääkäreiden kesken vaihtelevat huomattavasti sairaaloittain.

Levinneen eturauhassyövän hoito tähtää taudin tehokkaaseen jarruttamiseen ja tätä kautta mahdollisimman hyvän elämänlaadun ylläpitämiseen sekä elinajan pidentämiseen. Nykyisin käytössä on useita eri vaikutusmekanismilla vaikuttavia hoitomahdollisuuksia. Hoitopäätökset tehdään hoitavan lääkärin vastaanotolla yhdessä potilaan kanssa.

Potilas tapaa vastaanotolla alan erikoislääkärin tai alaan jo perehtyneen erikoistuvan lääkärin. Lääkärin vastaanotolla käydään läpi taudin nykytila ja kartoitetaan potilaan oireet, yleistila ja hoitoon mahdollisesti vaikuttavat perussairaudet sekä potilaan toiveet. Hoitopäätökset tehdään yhdessä hoitavan lääkärin ja potilaan kanssa. Vastaanotolle voi hyvin ottaa mukaan läheisen henkilön tai läheisiä henkilöitä.

Lääkärin vastaanoton jälkeen samalla käyntikerralla potilas tapaa usein myös poliklinikan sairaanhoitajan, urologian poliklinikalla ns. eturauhassyöpähoitajan ja syöpätautien poliklinikalla uro-onkologisen hoitajan. Näiden tapaamisten yhteydessä annetaan tarvittaessa syöpää jarruttavia hormonaalisia hoitoja (esim. LHRH-analogipistokset) tai luuston vahvistamiseen tarkoitettuja lääkkeitä. Poliklinikan sairaanhoitaja on yhteyshenkilö myös vastaanottojen välissä mahdollisesti syntyvissä pulmatilanteissa.

 Alla kuvattavien kuvantamistutkimusten lisäksi hoidon seurannassa tarvitaan verikokeita, joiden määrä riippuu valitusta hoitomuodosta. Varsin yksinkertaisillakin verikokeilla kuten verenkuvan, plasman PSA:n ja alkalisen fosfataasin (AFOS) perusteella voidaan selvittää hoitojen vastetta.

Eturauhassyövän etäpesäkkeet todetaan tavallisesti luustokartta- ja vartalon tietokonetomografiatutkimuksen (vartalon TT) avulla. Erityistilanteissa tarvitaan magneetti- (MRI) tai positroniemissiotomografiatutkimuksia (PET). Eturauhassyövän osalta gallium-68-leimattu PSMA, fluori-18-leimattu koliini ja fluori-18-leimattu Na-fluoridi sopivat parhaiten eturauhassyövän levinneisyyden selvittämiseen. PET-tutkimuksia tarvitaan tilanteissa, joissa tavanomaiset kuvantamistutkimukset eivät riittävän tarkasti selvitä taudin levinneisyyttä.

Levinneen eturauhassyövän hoidossa kuvantamistutkimuksilla on merkittävä rooli. Taudin levinneisyyden perusteella voidaan valita todennäköisesti parhaiten vaikuttava hoito. Kuvantamistutkimusten avulla voidaan myös seurata kulloisenkin hoidon vastetta. Vartalon TT-tutkimus on hoitovasteen seurannassa tärkein, koska luusto-, imusolmuke- ja sisäelinmetastaasit näkyvät yleensä tässä hyvin ja vertailu aikaisempiin tutkimuksiin on yksinkertaista.

Kuvantamistutkimusten tarpeesta ja tiheydestä päättää hoitava lääkäri. Levinneen taudin hormonaalisen hoidon aikana kuvantamistutkimuksia tarvitaan harvemmin, kun taas esimerkiksi solunsalpaajahoitoon siirtymistä harkittaessa ja solunsalpaajahoidon aikana kuvantamistutkimuksia tehdään tiheämmin, jopa 2–4 kuukauden välein.

Levinneen eturauhassyövän hoito perustuu miessukuhormonin (testosteronin) tason laskuun ja sen vaikutuksen estoon. Testosteronitaso voidaan laskea kirurgisesti poistamalla kiveskudos (orkiektomia) tai lääkkeellisesti niin sanottuja LHRH-analogeja käyttämällä. LHRH-analogit annostellaan yleensä ihon alle 1–6 kuukauden välein annettavina pistoksina. Testosteronin vaikutuksen estävät lääkkeet, kuten bikalutamidi ovat puolestaan suun kautta päivittäin otettavia lääkkeitä. Lääkärin tekemän B-lausunnon perusteella kaikki nämä hoidot ovat potilaalle KELA: n erityiskorvattavia. Lääkepistokset voidaan antaa lähimmässä terveyskeskuksessa tai erityistapauksissa urologian tai syöpätautien poliklinikalla.

Hormonihoidon tavallisia sivuvaikutuksia ovat hikoilu, kuumat aallot ja impotenssi. Pitkäkestoinen hormonihoito alentaa myös lihasmassaa ja luuntiheyttä. Antiandrogeenit voivat aiheuttaa myös rintojen kasvua ja arkuutta. Näitä voidaan ennaltaehkäistä rintojen kertasädehoidolla.

Viime vuosien aikana on saatu käyttöön uusia tablettimuotoisia hormonihoitoja kuten abirateroni ja entsalutamidi. Nämä kalliit hoidot ovat toistaiseksi KELA: n erityiskorvattavuuden piirissä ainoastaan solunsalpaajahoidon jälkeisessä tilanteessa. Näiden lääkkeiden mukanaan tuomat sivuvaikutukset ovat yleensä hyvin vähäisiä esimerkiksi sytostaattihoitoon verrattuna.

Solunsalpaaja- eli sytostaattihoito on perinteisesti ollut lähinnä kastraatioresistentissä eturauhassyövässä käytettävä hoitomuoto. Kastraatioresistentillä eturauhassyövällä tarkoitetaan tilaa, jossa perinteinen hormonaalinen hoito on menettänyt tehonsa. Tavallisin solunsalpaaja tässä tilanteessa on dosetakseli, joka annostellaan suonensisäisenä infuusiona yleensä 2–3 viikon välein. Hoito on polikliininen, joten potilas kotiutuu noin 1–2 tunnin hoitokäynnin jälkeen.

Dosetakselihoitoja harkitaan annettavaksi jo taudin alkuvaiheessa perinteisen hormonaalisen hoidon lisänä ainakin potilaille, joilla tauti etäpesäkkeiden toteamisvaiheessa on laajasti levinnyt tai joilla todetaan esimerkiksi sisäelinetäpesäkkeitä.

Dosetakseli voi aiheuttaa ripulia ja lievää pahoinvointia, joita lääkehoidoilla voidaan lievittää. Väsymys, lihas- ja nivelkivut ja makuaistin heikkeneminen ovat suhteellisen tavallisia sivuvaikutuksia. Pitkäkestoinen solunsalpaajahoito aiheuttaa väsymystä, ääreishermovaurioita (tuntohäiriöt varpaissa ja sormissa), turvotuksia, kynsivaurioita ja lihasvoimattomuutta. Solunsalpaajahoito lisää huomattavasti vakavien infektioiden riskiä, mistä syystä hoitojakson aikana kuumeen noustessa (kuumetta yli 38 astetta) potilaan on heti syytä hakeutua sairaalapäivystykseen. Ohjeet päivystykseen hakeutumisesta annetaan solunsalpaajahoitoa aloitettaessa tai ensimmäisen solunsalpaajahoitokerran yhteydessä.

Kabatsitakseli on solunsalpaajahoito, jota voidaan harkita käytettäväksi tilanteissa, joissa potilas on jo saanut dosetakselihoitoja. Se on myös tiputuksena yleensä 3 viikon välein annettava, hyvin siedetty polikliininen hoito.

Sädehoito on erittäin tehokas keino lievittää monia levinneen eturauhassyövän oireita. Sitä voidaan käyttää lievittämään luustokipuja (”kipusädehoito”) tai esimerkiksi eturauhassyövän paikallisesta kasvusta johtuvia virtsankulun tukosoireita sekä verivirtsaisuutta. Tavallisin syy sädehoidolle levinneessä eturauhassyövässä on kuitenkin kivuliaiden tai selkäytimen hermoja puristavien etäpesäkkeiden hoito. Toisin kuin radikaalitavoitteisessa sädehoidossa, oireita lievittävä sädehoito toteutetaan yleensä 1–10 kerran hoitosarjoina (fraktioina) eli hoito annetaan 1–14 päivän sisällä. Tapauskohtaisesti voidaan suunnitella myös kuukauden mittainen sädehoitojakso. Sädehoitoa voidaan käyttää myös silloin, kun tauti on levinnyt vain yksittäisiin kohtiin ja koko elimistöön kohdistuvan ns. systeemihoidon aloitusta halutaan viivästyttää sivuvaikutuksien välttämiseksi. Sädehoito on aina polikliinista hoitoa.

Radionuklidihoito tarkoittaa säteilevän isotooppiyhdisteen (radionuklidi) antamista potilaalle hoidollisessa tarkoituksessa. Hoidot annetaan suonensisäisinä pistoksina joko kertahoitona tai useamman pistoksen hoitosarjana. Eturauhassyövän hoidossa käytetään joko 153-samariumhoitoa (Sm-153) tai 223-radiumhoitoa (Ra-223). Sm-153-hoito toteutetaan yleensä kertahoitona, ja se on tehokas laaja-alaisen kiputilan hoidossa. Haittana on joskus hitaasti korjautuva luuydinlama, joka potilaan kohdalla näkyy hemoglobiinitason tai valkosolujen ja verihiutaleiden tason laskuna. Ra-223-hoito on uudehko hoitomuoto, jossa potilaalle annetaan 6 hoitokertaa 4 viikon välein. Yksi hoitokerta kestää vain muutaman minuutin. Kyseessä on lyhyen kantaman alfahiukkassäteilijä, joka ei aiheuta säteilyaltistusta ympäristöön ja jonka vaikutukset luuytimen toimintaan ovat vähäisiä. Ra-223-hoito lievittää Sm-153-hoidon tavoin pitkäaikaisesti kipuja. Sen on osoitettu pidentävän myös keskimääräistä elossaoloaikaa.

Levinneen eturauhassyövän hoito on viime vuosina edistynyt nopeasti. Uusia hoitomuotoja ja lääkkeitä kehitetään jatkuvasti. Lääketutkimuksiin osallistumalla potilas voi parhaimmillaan saada tehokasta hoitoa, joka olisi rutiinikäytössä vasta vuosien päästä. Mahdollisista lääketutkimuksista saa parhaiten tiedon hoitavalta lääkäriltä tai hoitopaikkojen internetsivuilta.

Kun levinneen eturauhassyövän jarruttamiseksi ei enää ole käytettävissä tehokkaita hoitokeinoja, siirrytään oireenmukaiseen hoitoon. Potilaan oireita, eturauhassyövässä tavallisimmin kipuja, pystytään tässä vaiheessakin usein erittäin tehokkaasti lievittämään. Suurimmissa sairaaloissa on yleensä erityiset palliatiiviset poliklinikat, joissa vaikeimpia syöpäoireita osataan tehokkaasti hoitaa.