Tietoa Hodgkinin lymfoomasta

Klassinen Hodgkinin lymfooma on tyypillisesti nuorten ja nuorten aikuisten tauti. Toinen tautihuippu ajoittuu yli 60-vuotiaisiin potilaisiin. Etenkin nuorilla aikuisilla ennuste on erinomainen. Nuorilla aikuisilla 5 vuoden elossaololuku on 98 prosenttia. Iäkkäämpien potilaiden riski kuolla tautiin on suurempi ja iäkkäämpien tauti lienee biologialtaan myös poikkeava.

Tavallisimmin tauti ilmenee keuhkojen välikarsinassa ja kaulan, soliskuoppien ja kainaloiden imusolmukkeissa. Ajoittain nähdään myös pallean alapuolisia tauteja sekä muutoksia pernassa, sisäelimissä ja luuytimessä tai luustossa.

Klassisen Hodgkinin lymfooman hoito on solunsalpaajahoito joko yksin tai yhdessä sädehoidon kanssa. Rajoittuneessa taudissa (levinneisyysaste IA, IB ja IIA) solunsalpaajahoitoa annetaan 2–4 kuukautta ja sen jälkeen hoitoa täydennetään sädehoidolla. Sädehoidon myöhäishaittojen välttämiseksi voidaan tietyin edellytyksin harkita pidempää solunsalpaajahoitoa ilman sädehoitoa.

Levinneessä taudissa taudin uusiutumisen riskiä mitataan niin sanotulla IPS-pisteytyksellä, jossa eri riskitekijöistä lasketaan summa, jonka arvo on 0–7. Nolla tarkoittaa parasta ennustetta ja 7 korkeinta riskiluokkaa. Levinneen taudin (levinneisyysaste IIB, IIIA, IIIB, IVA ja IVB) hoito on noin puolen vuoden mittainen solunsalpaajahoito. Joskus voidaan tarvita vielä tämän jälkeen annettavaa täydentävää sädehoitoa. Hoitovastetta seurataan tietokone- ja PET-TT-kuvauksin.

Harvinaisissa uusiutuneissa tai tavanomaiselle hoidolle vastustuskykyisissä taudeissa aloitetaan ensin jokin intensiivinen sytostaattiyhdistelmä. Jos sytostaattiyhdistelmällä saadaan hyvä hoitovaste, sen jälkeen edetään omilla tai luovuttajan soluilla tehtyyn kantasolusiirtoon. Kantasolusiirroilla on uusiutuneessakin taudissa edelleen mahdollisuus pysyvään paranemiseen.

Tämä on harvinaisempi Hodgkinin lymfooman alatyyppi. Nodulaarinen lymfosyyttivaltainen Hodgkinin lymfooma on tyypillisesti keski-ikäisten ja nuorten miesten tauti. Se poikkeaa käyttäytymiseltään klassisesta muodosta muistuttaen enemmän hidaskasvuisia B-solulymfoomia kuin klassista Hodgkinin lymfoomaa.

Tautia voidaan hoitaa tietyin hidaskasvuisten B-solulymfoomien hoidoin kuten esimerkiksi rituksimabi- bendamustiini kombinaatiolla. Tämä alatyyppi voi uusia vielä hyvin myöhään, 10–20 vuotta hoitojen jälkeenkin. Hidaskasvuisten B-solulymfoomien tavoin se voi myöhemmin muuttaa muotoaan eli transformoitua esimerkiksi diffuusiksi suurisoluiseksi B-solulymfoomaksi, jolloin myös hoidot valitaan tämän muuttuneen tyypin mukaiseksi. Jos muuntumista ei tapahdu, taudin ennuste on erinomainen ja uusiutumistaipumuksesta huolimatta siihen ei juurikaan liity kuolemanriskiä.