Levinneen taudin hoito riippuu potilaan yleiskunnosta ja oireista, muista sairauksista ja siitä, onko jo aiemmin annettu solunsalpaajahoitoja.
Levinnyttä tautia ei useinkaan pysty parantamaan. Ainoa mahdollisuus parantumiseen on harvinainen tilanne, jossa keuhkoetäpesäkkeet pystytään leikkaamaan ja ne eivät seurannassa enää uusi.
Alla on kerrottu levinneen taudin hoitomahdollisuuksista. Näiden lisäksi on harvinaisia sarkooman alatyyppejä, joihin on useita erilaisia hoitoja, joista potilaat parhaiten saavat tietoa hoitavalta syöpälääkäriltä.
Tätä voidaan käyttää vain, mikäli IA-solunsalpaajahoitoa ei ole käytetty aiemmin. Olaratumabi on biologinen vasta-aine, joka kohdistuu sarkoomasoluissa usein todettuun verihiutaleista peräisin olevaan kasvutekijään. Lääkettä annetaan kahdesti viikon välein, sen jälkeen on kahden viikon tauko. Adriamysiini annetaan aina hoitojakson alussa.
Olaratumabi lisää hoidon sivuvaikutuksia, eli potilailla todetaan enemmän valkosolujen mataluutta, limakalvo-ongelmia, pahoinvointia, oksentelua ja ripulia, mutta matalasoluvaiheen tulehduksia on yhtä paljon kuin pelkällä adriamysiinilläkiin. Tiputukseen liittyviä reaktioita voi myös tulla: verenpaineen lasku, ihottuma tai hengenahdistus ovat mahdollisia niitä estävästä esilääkityksestä huolimatta.
Kun 6-8 yhdistelmähoitojaksoa on annettu, jatketaan hyötyä saaneilla potilailla pelkällä olaratumabi-ylläpitohoidolla niin kauan kuin lääkityksestä hyötyä saadaan. Keskimäärin tauti pysyy kurissa noin seitsemän kuukautta.
Trabektediinia käytetään kaikissa pehmytkudossarkoomissa, yleisimmin toisen tai sitä myöhemmän linjan hoitona. Myksoidissa liposarkoomassa sitä voidaan antaa myös ensilinjassa, sillä tässä tautiryhmässä vasteet ovat olleet erityisen hyviä. Lääke annetaan 24 tunnin tiputuksena kolmen viikon välein.
Keskimäärin tauti pysyy kurissa neljä kuukautta, mutta osa potilaista hyötyy lääkkeestä pitkään ja seitsemän prosenttia potilaista saa lääkettä yli vuoden yhteen menoon. Hoito on siis hyvin siedettyä. Ensimmäisten kahden jakson aikana seurataan viikoittain maksa-arvoja, sillä ne voivat nousta korkealle, yleensä tosin palautuen normaaliksi ennen seuraavan hoitojakson aloitusta. Hiukset eivät tästä hoidosta yleensä lähde ja pahoinvointikin on maltillista.
Tätä yhdistelmää käytetään erityisesti leiomyosarkooman ja erilaistumattoman pleomorfisen sarkooman hoidossa. Hoito annetaan kahdessa eri osassa viikon välein, jonka jälkeen on kahden viikon tauko.
Keskimäärin tauti pysyy kurissa noin kuusi kuukautta. Tästä hoidosta lähtevät hiukset, hoitojen myötä tulee väsymystä, lihassärkyjä ja hermojen pistelyä ja puutumista. Vaikka hoidoissa usein käytetään valkosolukasvutekijää, kuumeiset matalasoluvaiheen tulehdukset ovat silti melko tavallisia ja verihiutaleetkin voivat mennä tankkausta vaativalle tasolle väliaikaisesti. Näistä syistä hoitoa harvoin pystytään jatkamaan yli kuusi jaksoa.
Eribuliinia voidaan käyttää liposarkooman hoidossa. Se annetaan kahdesti viikon välein lyhyenä tiputuksena laskimoon, sen jälkeen on kahden viikon tauko. Eribuliini on merestä löytyvän sienen valkuaisaineen halikondriini-B:n synteettinen valmiste. Keskimäärin tauti pysyy kurissa vajaa kolme kuukautta. Sivuvaikutuksina nähdään tavallisimmin hiuksien lähtemistä, jonkin verran pahoinvointia ja käsien ja jalkojen pistelyä ja puutumista. Myös verenkuva voi huonontua ja valkosolujen mataluuteen liittyvät tulehdukset ovat mahdollisia.
Patsopanibi on tyrosiinikinaasin estäjä, jota syödään kaksi tablettia päivittäin, jatkuvana lääkityksenä. Liposarkoomassa sen käyttöä ei suositella. Mikäli lääkkeestä tulee hankalia haittoja, lääkeannosta voidaan pienentää. Patsopanibilla tauti pysyy kurissa keskimäärin noin viisi kuukautta. Keskimäärin lääke on yleensä kohtuullisesti siedetty, mutta silläkin voi tulla runsaasti sivuvaikutuksia. Tyypillisiä ovat ripuli, ihottuma, käsien ja jalkojen ihon punoitus ja rikkoutuminen, uupumus, verenpaineen nousu, maksa-arvojen nousu sekä hiusten värin muutos vaalean harmaaksi.
Tätä voidaan käyttää vain, mikäli IA-solunsalpaajahoitoa ei ole käytetty aiemmin. Olaratumabi on biologinen vasta-aine, joka kohdistuu sarkoomasoluissa usein todettuun verihiutaleista peräisin olevaan kasvutekijään. Lääkettä annetaan kahdesti viikon välein, sen jälkeen on kahden viikon tauko. Adriamysiini annetaan aina hoitojakson alussa.
Olaratumabi lisää hoidon sivuvaikutuksia, eli potilailla todetaan enemmän valkosolujen mataluutta, limakalvo-ongelmia, pahoinvointia, oksentelua ja ripulia, mutta matalasoluvaiheen tulehduksia on yhtä paljon kuin pelkällä adriamysiinilläkiin. Tiputukseen liittyviä reaktioita voi myös tulla: verenpaineen lasku, ihottuma tai hengenahdistus ovat mahdollisia niitä estävästä esilääkityksestä huolimatta.
Kun 6-8 yhdistelmähoitojaksoa on annettu, jatketaan hyötyä saaneilla potilailla pelkällä olaratumabi-ylläpitohoidolla niin kauan kuin lääkityksestä hyötyä saadaan. Keskimäärin tauti pysyy kurissa noin seitsemän kuukautta.
Trabektediinia käytetään kaikissa pehmytkudossarkoomissa, yleisimmin toisen tai sitä myöhemmän linjan hoitona. Myksoidissa liposarkoomassa sitä voidaan antaa myös ensilinjassa, sillä tässä tautiryhmässä vasteet ovat olleet erityisen hyviä. Lääke annetaan 24 tunnin tiputuksena kolmen viikon välein.
Keskimäärin tauti pysyy kurissa neljä kuukautta, mutta osa potilaista hyötyy lääkkeestä pitkään ja seitsemän prosenttia potilaista saa lääkettä yli vuoden yhteen menoon. Hoito on siis hyvin siedettyä. Ensimmäisten kahden jakson aikana seurataan viikoittain maksa-arvoja, sillä ne voivat nousta korkealle, yleensä tosin palautuen normaaliksi ennen seuraavan hoitojakson aloitusta. Hiukset eivät tästä hoidosta yleensä lähde ja pahoinvointikin on maltillista.
Tätä yhdistelmää käytetään erityisesti leiomyosarkooman ja erilaistumattoman pleomorfisen sarkooman hoidossa. Hoito annetaan kahdessa eri osassa viikon välein, jonka jälkeen on kahden viikon tauko.
Keskimäärin tauti pysyy kurissa noin kuusi kuukautta. Tästä hoidosta lähtevät hiukset, hoitojen myötä tulee väsymystä, lihassärkyjä ja hermojen pistelyä ja puutumista. Vaikka hoidoissa usein käytetään valkosolukasvutekijää, kuumeiset matalasoluvaiheen tulehdukset ovat silti melko tavallisia ja verihiutaleetkin voivat mennä tankkausta vaativalle tasolle väliaikaisesti. Näistä syistä hoitoa harvoin pystytään jatkamaan yli kuusi jaksoa.
Eribuliinia voidaan käyttää liposarkooman hoidossa. Se annetaan kahdesti viikon välein lyhyenä tiputuksena laskimoon, sen jälkeen on kahden viikon tauko. Eribuliini on merestä löytyvän sienen valkuaisaineen halikondriini-B:n synteettinen valmiste. Keskimäärin tauti pysyy kurissa vajaa kolme kuukautta. Sivuvaikutuksina nähdään tavallisimmin hiuksien lähtemistä, jonkin verran pahoinvointia ja käsien ja jalkojen pistelyä ja puutumista. Myös verenkuva voi huonontua ja valkosolujen mataluuteen liittyvät tulehdukset ovat mahdollisia.
Patsopanibi on tyrosiinikinaasin estäjä, jota syödään kaksi tablettia päivittäin, jatkuvana lääkityksenä. Liposarkoomassa sen käyttöä ei suositella. Mikäli lääkkeestä tulee hankalia haittoja, lääkeannosta voidaan pienentää. Patsopanibilla tauti pysyy kurissa keskimäärin noin viisi kuukautta. Keskimäärin lääke on yleensä kohtuullisesti siedetty, mutta silläkin voi tulla runsaasti sivuvaikutuksia. Tyypillisiä ovat ripuli, ihottuma, käsien ja jalkojen ihon punoitus ja rikkoutuminen, uupumus, verenpaineen nousu, maksa-arvojen nousu sekä hiusten värin muutos vaalean harmaaksi.
Tarkistettu 6.10.2022
