Eturauhanen
Eturauhanen on miesten sukuelimistöön kuuluva rauhanen, joka sijaitsee lantion pohjassa virtsarakon alapuolella ja peräsuolen edessä. Se on nuorella miehellä noin luumun kokoinen ja painaa noin 20 grammaa. Eturauhanen kasvaa lähes kaikilla miehillä ikääntyessä hyvänlaatuisen liikakasvun myötä. Virtsaputken alkuosa virtsarakosta alaspäin kulkee eturauhasen sisällä. Eturauhanen tuottaa suuren osan siemennesteen nesteosuudesta. Siittiöt muodostuvat kiveksissä.
Eturauhasen syöpä
Syövässä on kysymys solujen epänormaalista jakautumisesta. Syöpäsoluille on tyypillistä, että ne eivät tottele ihmiskehon normaaleja käskyjä ja pyrkivät lisääntymään hallitsemattomasti. Lisäksi syöpäsolut vahingoittavat ja tuhoavat ihmisen terveitä soluja. Syöpää, jossa syöpäsoluja muodostuu eturauhasen kudoksissa, kutsutaan eturauhassyöväksi (prostatakarsinooma).
Eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä, vuosittain noin 5 000 suomalaismiestä saa eturauhassyöpädiagnoosin. Tällä hetkellä on yli 50 000 potilasta, jotka elävät eturauhassyöpädiagnoosin kanssa. Suuri osa eturauhassyöpäpotilaista pystytään parantamaan kokonaan, ja levinnyttä tautia sairastavillakin tauti pystytään hoidoilla pitämään kurissa pitkiä aikoja. Vuosittain eturauhassyöpään kuolee kuitenkin noin 900 miestä.
Eturauhassyöpä yleistyy nopeasti johtuen
väestön ikääntymisestä
taudin varhaisvaiheen diagnostiikan tehostumisesta
PSA (prostataspesifinen antigeeni) -verikokeen käytöstä
tietoisuuden lisääntymisestä