Tietoa lymfoomasta

Usealle syövälle voidaan osoittaa selkeitä yksittäisiä vahvoja riskitekijöitä, kuten tupakointi keuhkosyövässä tai papilloomavirus kohdunkaulansyövässä. Lymfoomien osalta emme edelleenkään tiedä varmasti, mikä yksittäinen tekijä meidän länsimaisessa elämäntyylissämme lisää lymfoomien ilmaantuvuutta.

Taudin riskitekijöissä on eroja myös eri lymfoomatyyppien välillä. Yhteisenä piirteenä on, että lymfoomaan sairastumisen riskiä lisäävät monet, erilaiset elimistön puolustusjärjestelmää heikentävät tilat. Tällaisia tiloja ovat muun muassa

• eräät synnynnäiset immuunivajavuustilat

• HIV-infektio ja

• autoimmuunisairauksissa ja elinsiirroissa käytetyt puolustuskykyä alentavat lääkitykset.

Myös tietyt infektiot lisäävät lymfooman kehittymisen riskiä Ebstein-barr -virus aiheuttaa nuorilla aikuisilla mm mononukleoosia. Lähes kaikki aikuiset ovat sairastaneet sen elämänsä jossain vaiheessa. Sairastettu virus jää latentiksi elimistöön ja voi myöhemmin osallistua lymfooman kehittymiseen. Esimerkiksi noin puolella Hodgkinin lymfoomaa sairastavista virus löytyy syöpäsoluista. Se on tavallinen myös T-solulymfoomissa. Iso avoin kysymys onkin, miksi se aiheuttaa osalle ihmisistä syövän mutta suurimmalle osalle ei. Myös muilla mikrobeilla, kuten C-hepatiitilla, silmän klamydiainfektiolla ja vatsalaukun helicobacter pylori -bakteerilla, on yhteys eräisiin melko harvinaisiin lymfoomatyyppeihin.

Selkeitä, joskin suhteellisen harvinaisia vahvasti lymfoomariskiä nostavia altisteita ovat radioaktiivinen säteily sekä aiempi solunsalpaajahoito. Elintavoilla on riskiin vähäisempi vaikutus, mutta

• tupakointi

• korkeat veren rasva-arvot

• matala D-vitamiinipitoisuus sekä

• altistuminen kasvinsuojeluaineille ja bentseeniyhdisteille

lisäävät jossain määrin sairastumisriskiä. Runsas aurongonvalolle altistuminen lisää iho harvinaisen T-solulymfooma mycosis fungoideksen riskiä.

Lymfoomaa ei pidetä pääsääntöisesti perinnöllisenä sairautena. Kuitenkin poikkeuksiakin on ja joissakin perinnöllisissä oireyhtymissä on kohonnut lymfoomariski. Lisäksi kohonnut lymfoomariski liittyy moniin synnynnäistä immuunivajetta aiheuttaviin geneettisiin syndroomiin kuten rustohiushypoplasiaan. Geneettisten syndroomien ulkopuolella pienellä osalla potilaista voidaan todeta suvussa esiintyvän poikkeuksellisen paljon lymfoomia ja leukemioita ja ensimmäisen asteen sukulaisen sairastuminen näihin kaksinkertaistaakin yksilön lymfoomariskin.

Perinnöllisen riskin tunnistamiseen on olemassa geenitesti ainoastaan harvinaisen nodulaarisen lymfosyyttivaltaisen ei-klassisen Hodgkinin lymfooman suhteen. Muissa tapauksissa perinnöllisyyttä ei pystytä tällä hetkellä varmuudella määrittämään. Todennäköisesti tämä taipumus periytyy näissä tapauksissa useiden pienesti sairastumisrikiä lisäävien geenimuotojen kautta.

Lymfoomien ennuste on pääosin melko hyvä. Suomen syöpärekisterin vuoden 2020 Syöpä Suomessa -julkaisun mukaan Hodgkinin lymfooman sairastuneiden naisten suhteellinen viiden vuoden elossaololuku oli 91 prosenttia ja miesten vastaava luku oli 87 prosenttia. Suhteellinen elossaololuku kertoo, kuinka monta prosenttia sairastuneista on elossa verrattuna muuhun samanikäiseen ja samaa sukupuolta edustavaan väestöön.

Syöpärekisterin mukaan kypsiin B-solulymfoomiin sairastuneilla miehillä viiden vuoden suhteellinen elossaololuku oli 64 prosenttia ja naisista 68 prosenttia. Ennuste vaihtelee kuitenkin hyvin paljon eri lymfoomatyyppien mukaan. Tarkemmista tautikohtaisista ennusteisista kerrotaan kappaleessa Lymfoomien alatyypit.

Lymfoomista on tehty vuosikymmeniä valtavasti tutkimusta. Tällä hetkellä lääketutkimuksissa on kymmeniä uusia, lupaavia lääkeainemolekyylejä. Niinpä lymfoomien ennuste paranee jatkuvasti. Tänä päivänä diagnosoitujen potilaiden ennuste on parempi verrattuna vuonna 2013 sairastuneisiin ja seuraavat kymmenen vuotta pienentävät kuoleman riskiä edelleen merkittävästi. Tämä kannattaa myös huomioida omaehtoisessa tiedonhaussa. Vanhoista lähteistä voi saada liian pessimistisen kuvan taudin ennusteesta.