Siirry sivun sisältöön

Lymfooman biologiset lääkehoidot

Lymfoomiin kuuluu lukuisia erilaisia syöpäsairauksia, joista osalle on käytössä biologisia lääkkeitä.

Lymfooman biologiset lääkehoidot toimivat joko kohdennettuna hoitona eli täsmälääkkeinä tai vaihtoehtoisesti aktivoimalla elimistön omaa puolustusjärjestelmää hyökkäämään lymfoomasoluja vastaan.

Täsmälääkkeet tunnistavat tietyn kohdemolekyylin lymfoomakudoksessa ja estävät sen toimintaa. Ne voivat olla biologisia lääkkeitä, joissa vaikuttava aine on biologinen, esimerkiksi vasta-aine, vasta-aineen ja solunsalpaajan tai säteilylähteen yhdistelmiä tai pienimolekyläärisiä yhdisteitä. Biologisten lääkkeiden etuna ovat usein solunsalpaajia ja sädehoitoa vähäisemmät haittavaikutukset.

Vasta-aineet muodostavat tärkeän osan elimistön puolustusjärjestelmästä tunnistamalla erilaisia elimistölle vieraita merkkiaineita eli antigeenejä. Vasta-aineen tarttuminen antigeeneihin esimerkiksi bakteerin tai viruksen sairastuttaman solun pinnalla aktivoi muut puolustusjärjestelmän solut osallistumaan tulehduksen taltuttamiseen. Monien syöpien hoidossa käytetään nykyään keinotekoisia vasta-aineita, jotka tunnistavat tietyn antigeenin syöpäsolun pinnalla.

Lymfooman hoidossa käytettävät vasta-aineet valmistetaan bioteknologisin keinoin nisäkässoluviljelmissä. Hoitoa kutsutaan immunoterapiaksi, koska vasta-aineen lääketieteellinen nimi on immunoglobuliini. Vasta-aineita voidaan myös käyttää osoitelappuina kuljettamaan niihin liitetty solunsalpaaja tai radioaktiivinen säteilijä syöpäkudokseen. Näin terveisiin soluihin kohdistuvat haitat jäävät vähäisemmiksi.

Potilaalle annettava hoitomuoto valitaan lymfoomatyypin mukaan. Muut sairaudet ja ikä saattavat myös vaikuttaa hoidonvalintaan.

Rituksimabi oli ensimmäinen laajaan käyttöön tullut vasta-aine syövän hoitoon. Se sitoutuu veren tietyntyyppisten valkosolujen, eli B-lymfosyyttien pinnan CD20 antigeeniin. Sitoutuminen käynnistää solun tuhoutumisen puolustusjärjestelmän solujen välityksellä ja/tai itsetuhon kautta.

Rituksimabia käytetään yleisesti B-soluisten lymfoomien hoidossa. Rituksimabi voidaan antaa yksinään eli monoterapiana, yhdessä solunsalpaajan kanssa, jolloin puhutaan immunokemoterapiasta ja/tai ylläpitohoitona. Hoito aloitetaan aina laskimoon annosteltavana tiputuksena. Sairaanhoitaja antaa hoidon seuraten tarkoin potilaan vointia lääkkeen antamisen aikana. Ennen hoitoa käytetään esilääkitystä mahdollisten haittavaikutusten estämiseksi tai vähentämiseksi. Myöhemmin hoito voidaan antaa myös ihonalaisena pistoksena vatsan alueelle. Hoidot toteutetaan pääosin polikliinisesti.

Rituksimabi-hoito on yleensä hyvin siedettyä. Ensimmäisen tiputuksen yhteydessä voi ilmaantua

  • vilunväristyksiä

  • lihasvapinaa ja

  • lämmönnousua.

Muita mahdollisia tiputukseen liittyviä sivuvaikutuksia ovat ihon kutina, punoitus ja ihottuma, päänsärky, pahoinvointi, huimaus ja verenpaineen lasku. Valkosolujen ja verihiutaleiden määrä veressä saattaa laskea tilapäisesti, ja riski sairastua tulehduksiin on aiempaa herkempi.

On tärkeää kertoa kaikista oireista hoitohenkilökunnalle.

Obinututsumabi on uuden polven CD20-vasta-aine, jota käytetään uusiutuneen tietyntyyppisen hidaskasvuisen B-solulymfooman eli follikulaarisen lymfooman hoidossa silloin, kun rituksimabi on menettänyt tehonsa. Obinututsumabi annostellaan tiputuksena laskimoon. Sivuvaikutukset ovat samankaltaisia kuin rituksimabilla.

Immunokonjugaatti on vasta-aineen ja solunsalpaajan yhdistelmä. Brentuksimabivedotiini on immunokonjugaatti, jossa vasta-aine tunnistaa CD30-antigeenin ja kuljettaa siihen liitetyn solunsalpaajan CD30 positiivisiin lymfoomasoluihin.

Sinua voidaan hoitaa brentuksimabivedotiinilla, jos sairastat uusiutunutta klassista Hodgkinin lymfoomaa tai anaplastista suurisoluista lymfoomaa. Hoito annostellaan 30 minuutin tiputuksena laskimoon kolmen viikon välein monoterapiana tai yhdessä solunsalpaajan kanssa. Tavallisimpia haittavaikutuksia ovat

  • käsien ja jalkojen kihelmöinti ja puutuminen

  • ummetus

  • pahoinvointi

  • väsymys

  • lämmön nousu ja

  • tulehdukset.

Radioimmunoterapiassa eli RIT:ssä vasta-aine toimii kuljettimena, joka vie säteilylähteen oikeaan kohteeseensa eli lymfoomasoluun. RIT:ssä lymfoomasolukko tuhoutuu vasta-aineen aikaansaamien immunologisten vaikutusten ja isotoopin säteilyvaikutuksen vuoksi.

B-solulymfoomissa käytössä oleva radioimmunokonjugaatti on B-lymfosyytin CD20-pinta-antigeenin tunnistava monoklonaalinen vasta-aine, ibritumomabi. Ibritumomabitiuksetaani annetaan tiputuksena laskimoon rituksimabi-esihoidon jälkeen. Hoidon tavallisimpia haittavaikutuksia ovat veren valkosolujen, punasolujen ja verihiutaleiden määrän tilapäinen väheneminen.

  • Immuunivasteen muuntajat ovat aktiivista syövän immunoterapiaa.

  • Ne ovat vasta-aineita, jotka salpaavat elimistön puolustusjärjestelmässä tietyntyyppisten valkosolujen eli T-lymfosyyttien jarruttavia viestejä siten, että syövän laukaisema heikko aktivaatio voi vapautua.

  • Seurauksena on maksimaalinen T-lymfosyyttien hyökkäys syöpäsoluja vastaan.

Elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita, kun sen puolustusjärjestelmä kohtaa tuhottavan vihollisen. Vasta-aineiden tehtävä on merkata tämä vihollinen. Tällöin elimistön omat tappojärjestelmät tunnistavat vihollisen ja hyökkäävät sen kimppuun. Kun lymfooma on syntynyt elimistössä, se on jo onnistunut huijaamaan elimistön puolustussysteemiä niin, ettei sitä vastaan synny vasta-aineita.

Syöpää tunnistavia vasta-aineita pystytään nykytekniikoin tuottamaan teollisesti. Näillä teollisilla vasta-aineilla on saatu merkittäviä edistysaskeleita syövän hoidossa. Lymfooman hoidossa on tällä hetkellä käytössä muun muassa B-solulymfoomia tunnistavat CD20 vasta-aineet rituksimabi ja obinututsumabi sekä B- että T-solulymfoomia tunnistava CD52 vasta-aine alemtutsumabi. Näihin vasta-aineisiin voidaan liittää myös solunsalpaaja tai säteilevä isotooppi, jolloin vasta-aine auttaa hoidon kohdistamisessa tarkemmin syöpäsoluun. Tällaisia yhdistelmävalmisteita ovat muun muassa Hodgkinin lymfoomassa ja anaplastisessa suurisoluisessa lymfoomassa käytettävä brentuksimabi-vedotin ja diffuusissa suurisoluisessa lymfoomassa käytettävä polatutsumabi-vedotin.

Vasta-ainehoidot annostellaan joko

  • tiputuksena tai

  • ihonalaisina pistoksina.

Ensimmäiseen antokertaan voi liittyä tiputuksen aikaisia reaktioita:

  • horkkaa

  • kuumeen nousua

  • ihottumaa

  • kurkun karheutta

Yleensä nämä reaktiot ovat helposti hallittavissa tiputusnopeutta säätämällä ja ne harvoin toistuvat enää myöhempien lääkkeen antokertojen yhteydessä. Pääosin vasta-ainehoidot aiheuttavat solunsalpaajiin verrattuna huomattavasti vähemmän haittoja. Rituksimabi lisää hiukan tulehdusalttiutta. Alemtutsumabiin liittyy huomattavasti kohonnut infektioriski. Kummankin näiden hoitojen aikana rokotusten teho on vaatimaton.

Syöpäsolujen biologian tarkempi ymmärtäminen on nyt tuomassa markkinoille myös yhä paremmin syöpäsoluihin kohdentuvat täsmälääkehoidot. Nämä ovat useimmiten tabletteina nautittavia lääkkeitä, joiden hyöty ja haittaprofiili on perinteisiä solunsalpaajia edullisempi. Tästä lääkeryhmästä esimerkkejä ovat esimerkiksi manttelisolulymfooman hoidossa käytettävä ibrutinibi, ja follikulaarisen lymfooman hoidossa käytettävä idelalisibi.

Potilastutkimuksissa on tällä hetkellä kymmeniä erilaisia lymfooman hoitoon tarkoitettuja uusia molekyylejä ja tämä kenttä muuttuu vauhdikkaasti.

Päivitetty 27.5.2024