Immuunivasteen muuntajat ovat aktiivista syövän immunoterapiaa.
Ne ovat vasta-aineita, jotka salpaavat elimistön puolustusjärjestelmässä tietyntyyppisten valkosolujen eli T-lymfosyyttien jarruttavia viestejä siten, että syövän laukaisema heikko aktivaatio voi vapautua.
Seurauksena on maksimaalinen T-lymfosyyttien hyökkäys syöpäsoluja vastaan.
Elimistö alkaa tuottaa vasta-aineita, kun sen puolustusjärjestelmä kohtaa tuhottavan vihollisen. Vasta-aineiden tehtävä on merkata tämä vihollinen. Tällöin elimistön omat tappojärjestelmät tunnistavat vihollisen ja hyökkäävät sen kimppuun. Kun lymfooma on syntynyt elimistössä, se on jo onnistunut huijaamaan elimistön puolustussysteemiä niin, ettei sitä vastaan synny vasta-aineita.
Syöpää tunnistavia vasta-aineita pystytään nykytekniikoin tuottamaan teollisesti. Näillä teollisilla vasta-aineilla on saatu merkittäviä edistysaskeleita syövän hoidossa. Lymfooman hoidossa on tällä hetkellä käytössä muun muassa B-solulymfoomia tunnistavat CD20 vasta-aineet rituksimabi ja obinututsumabi sekä B- että T-solulymfoomia tunnistava CD52 vasta-aine alemtutsumabi. Näihin vasta-aineisiin voidaan liittää myös solunsalpaaja tai säteilevä isotooppi, jolloin vasta-aine auttaa hoidon kohdistamisessa tarkemmin syöpäsoluun. Tällaisia yhdistelmävalmisteita ovat muun muassa Hodgkinin lymfoomassa ja anaplastisessa suurisoluisessa lymfoomassa käytettävä brentuksimabi-vedotin ja diffuusissa suurisoluisessa lymfoomassa käytettävä polatutsumabi-vedotin.
Vasta-ainehoidot annostellaan joko
tiputuksena tai
ihonalaisina pistoksina.
Ensimmäiseen antokertaan voi liittyä tiputuksen aikaisia reaktioita:
horkkaa
kuumeen nousua
ihottumaa
kurkun karheutta
Yleensä nämä reaktiot ovat helposti hallittavissa tiputusnopeutta säätämällä ja ne harvoin toistuvat enää myöhempien lääkkeen antokertojen yhteydessä. Pääosin vasta-ainehoidot aiheuttavat solunsalpaajiin verrattuna huomattavasti vähemmän haittoja. Rituksimabi lisää hiukan tulehdusalttiutta. Alemtutsumabiin liittyy huomattavasti kohonnut infektioriski. Kummankin näiden hoitojen aikana rokotusten teho on vaatimaton.
Syöpäsolujen biologian tarkempi ymmärtäminen on nyt tuomassa markkinoille myös yhä paremmin syöpäsoluihin kohdentuvat täsmälääkehoidot. Nämä ovat useimmiten tabletteina nautittavia lääkkeitä, joiden hyöty ja haittaprofiili on perinteisiä solunsalpaajia edullisempi. Tästä lääkeryhmästä esimerkkejä ovat esimerkiksi manttelisolulymfooman hoidossa käytettävä ibrutinibi, ja follikulaarisen lymfooman hoidossa käytettävä idelalisibi.
Potilastutkimuksissa on tällä hetkellä kymmeniä erilaisia lymfooman hoitoon tarkoitettuja uusia molekyylejä ja tämä kenttä muuttuu vauhdikkaasti.
