Rintasyöpä ja hedelmällisyys

Rintasyövän hoidossa käytettävät lääkkeet alentavat hedelmällisyyttä aikaistamalla vaihdevuosia. Lisäksi rintasyövän hoidossa käytettävän hormonaalisen hoidon aikana ei pidä tulla raskaaksi.

Rintasyövän liitännäissolunsalpaajahoidot voivat alentaa hedelmällisyyttä aikaistamalla vaihdevuosia keskimäärin noin viisi vuotta. Mikäli rintasyöpään sairastuneella on jatkossa toiveita perheenlisäyksen suhteen, tulisi hedelmällisyysneuvontaan hakeutua mahdollisimman ajoissa ennen solunsalpaajahoitojen aloitusta mieluiten jo rintarauhaskirurgisessa yksikössä ja mahdollisuuksien mukaan jo ennen rintasyöpäleikkausta mahdollisten hoitotoimenpiteiden käynnistämiseksi.

Rintasyövän hormonaaliset hoidot eivät nykykäsityksen mukaan itsessään aiheuta pitkällä tähtäimellä hedelmällisyyden laskua, mutta hormonaalisen hoidon aikana ei pidä tulla raskaaksi, sillä nämä lääkkeet voivat aiheuttaa sikiölle epämuodostumia. Hormonaalisen hoidon kesto on yleensä 5–10 vuotta. Mahdollisista raskaustoiveista kannattaa jutella hoitavan lääkärin kanssa, ja joissakin tapauksissa hormonaalinen hoito voidaan tauottaa raskaustoiveen vuoksi ensimmäisten hoitovuosien jälkeen. Raskautta voi yrittää aikaisintaan 3 kuukautta hormonaalisen hoidon päättymisen jälkeen.

Lue Naistalosta lisää hedelmällisyydestä ja lapsettomuudesta.

raskaustoive; hedelmällisyys; rintasyöpä

Kyllä

Päivitetty  11.7.2022