Kivessyövän leikkaushoito

Kiveskasvainten hoito on moniammatillista ryhmätyötä, johon osallistuvat urologien ja syöpälääkäreiden lisäksi patologi ja radiologi. Kivessyövän hoitotulokset ovat erinomaiset.

Kivessyövän ensihoitona on sairastuneen kiveksen poisto eli orkiektomia. Retroperitoneaalinen eli vatsakalvonontelon takaisten imusolmukkeiden poistoleikkaus on tärkeä osa hoitoa valikoiduilla kivessyöpäpotilailla.

Kiveksen poistoleikkaus eli orkiektomia

Kivessyövän ensihoito on kiveksen poistoleikkaus eli orkiektomia. Kives poistetaan nivusviillosta. Kiveksen irrottelun ajaksi kiveksen verenkierto suljetaan, jotta syöpäsoluja ei pääse verenkiertoon. Selvästi pahanlaatuisen kasvaimen ollessa kyseessä koko kives poistetaan. Epäselvissä tilanteissa voidaan ottaa näyte jääleiketutkimusta varten. Kiveksen osapoistoa voidaan harkita kasvaimen ollessa pienikokoinen, kun kasvain todetaan molemmissa kiveksissä, tai kun kasvain on potilaan ainoassa kiveksessä.

Kiveksen poistoleikkausta voidaan siirtää myöhemmäksi tilanteissa, jossa potilaalla on massiiviset, henkeä uhkaavat etäpesäkkeet ja tilanne vaatii välitöntä solusalpaajahoidon aloitusta. Leikkauksen yhteydessä on mahdollista asettaa myös kivesproteesi, mikäli potilas näin toivoo.

Retroperitoneaalinen lymfadenektomia

Retroperitoneaalisella lymfadenektomialla tarkoitetaan vatsaontelon takaisten imusolmukealueiden poistoa. Nämä imusolmukealueet sijaitsevat elimistön suurten verisuonien, kuten aortan ja alaonttolaskimon ympärillä. Kivessyöpä leviää ensisijaisesti näille imusolmukealueille. Mahdolliset imusolmukesuurentumat kivessyövän yhteydessä todetaan tekemällä vartalon tietokonetomografiatutkimus. Tavallisesti ensisijainen hoito imusolmuke-etäispesäkkeiden yhteydessä on solunsalpaajahoito. Jos ei-seminoomassa solunsalpaajahoidon jälkeen jää imusolmukesuurentumia on leikkausta harkittava. Aina kyse ei kuitenkaan ole siitä, että imusolmukkeisiin olisi jäänyt aktiivista syöpäkudosta, vaan kyseessä voi olla hyvänlaatuiseksi kasvaimeksi luokiteltava teratoomakin. Tämänkin poistaminen on kuitenkin aiheellista, sillä teratoomillakin on taipumus seurannassa kasvaa ja aiheuttaa näin myöhäisongelmia.

Leikkaus tehdään tavallisesti avoleikkauksena. Kyseessä on iso nukutuksessa tehtävä toimenpide. Leikkauksessa poistetaan kaikki syövän sisältäneen kiveksen puoleiset alueelliset imusolmukkeet, ei siis vain kuvauksissa nähtäviä suurentuneita imusolmukkeita. Joissain tapauksissa voi kyseeseen tulla myös tähystysleikkaus.

Leikkauksessa vatsalle tulee pitkä leikkaushaava ylävatsalta alavatsalle ulottuen. Leikkausalueella suurten verisuonten ympärillä sijaitsevat myös siemensyöksyyn vaikuttavat hermojuosteet, joita voidaan kuitenkin pyrkiä säästämään, jos suinkin mahdollista. Tavallista kuitenkin on, että siemensyöksy ei tapahdu toimenpiteen jälkeen normaalisti ja tällä on tietysti merkitystä etenkin hedelmällisyyden kannalta. Erektiotoimintoihin leikkaus ei lähtökohtaisesti vaikuta.

Ylävatsalta alavatsalle ulottuva leikkaushaava

 

Kyllä

Päivitetty  1.8.2022