Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ratkaisevaa on kolme asiaa: A anatomia, B biologia ja C condition eli potilaan yleiskunto.
A = Anatomia
Leikkauksen mahdollisuus ei aina riipu kasvaimen koosta, vaan ratkaisevaa on kasvaimen sijainti suhteessa tärkeisiin verisuoniin. Jos kasvain ulottuu maksavaltimoon tai ylävatsan suolistoa huoltavaan SMA-valtimoon, leikkaus muuttuu hyvin vaikeaksi tai mahdottomaksi, sillä ihminen ei selviä ilman maksan ja ohutsuolen verenkiertoa. Aiemmin tällaisia kasvaimia pidettiin täysin leikkauskelvottomina. Nykyään voidaan joissakin tapauksissa antaa ensin solunsalpaajahoitoa ja harkita leikkausta myöhemmin, jos kasvain vastaa hyvin hoitoon. Nämä ovat kuitenkin erittäin riskialttiita ja harvinaisia toimenpiteitä, jotka vaativat potilaalta poikkeuksellisen hyvää yleiskuntoa ja toipumiskykyä, sillä komplikaatiot – erityisesti verenvuodot – ovat hengenvaarallisia.
Leikkauksia, joissa poistetaan ja korjataan kasvaimen ympärillä olevia laskimoita, tehdään huomattavasti useammin. Näihinkin leikkauksiin liittyy kuitenkin enemmän riskejä kuin leikkauksiin, joissa ei tehdä lainkaan verisuoniin kohdistuvia korjauksia eli rekonstruktioita.
Jos syöpä on levinnyt muihin elimiin tai leikkausalueen ulkopuolelle vatsaonteloon tai imusolmukkeisiin, sitä pidetään levinneenä syöpänä, eikä sitä voida enää parantaa.
B = Biologia
Haimasyöpä ei ole vain yksi tauti, vaan se voi käyttäytyä hyvin eri tavoin eri ihmisillä. Yksi tapa arvioida kasvaimen biologiaa on mitata kasvainmerkkiaine CA19-9. Hyvin korkea, useisiin tuhansiin yltävä arvo voi viitata siihen, että syöpä on jo lähettänyt pieniä etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Tällöin ensisijainen hoito on sytostaattihoito, ei leikkaus. Myös se, miten kasvain reagoi sytostaatteihin (hoitovaste), kertoo paljon sen biologiasta. Tätä hoitovastetta voidaan seurata CA19-9-arvon laskulla sekä tietokonetomografiakuvissa näkyvillä muutoksilla.
C = Condition eli potilaan yleiskunto
Jokainen potilas täytyy arvioida myös heidän yleiskuntonsa, perussairauksiensa ja haurauden näkökulmasta. Potilaan yleiskunto ja muut sairaudet vaikuttavat ratkaisevasti hoidon valintaan. Mikään hoito ei saa olla vaarallisempaa kuin itse sairaus, eikä hoidon tulisi heikentää elämänlaatua kohtuuttomasti. Joskus joudutaan vaikean päätöksen eteen: vaikka leikkaus olisi teknisesti anatomian ja biologian perusteella mahdollinen, sitä ei voida toteuttaa, jos siihen liittyvät riskit olisivat suuremmat kuin odotettavissa oleva hyöty. Tällaisissa tilanteissa hoidon tavoitteena on turvata potilaan turvallisuus, hyvinvointi ja mahdollisimman hyvä elämänlaatu.
Luokittelu
Kun potilaalla on arvioitu tekijät A, B ja C, voidaan potilaat luokitella eri ryhmiin. Näillä eri luokituksilla on omat hoitopolkunsa. Luokittelu perustuu ESMO ja NCCN-luokitukseen ja -hoitosuosituksiin. Luokitusryhmät ovat resekoitava, borderline-resekoitava, paikallisesti edennyt tai levinnyt kasvain.
Kasvain, joka ei ole kasvanut kiinni suuriin verisuoniin eikä ympäröi niitä monimutkaisesti ja jonka CA19-9-arvo on vain maltillisesti koholla (noin 500–700), voidaan leikata ilman esilääkitystä ja on siis resekoitava. Jos kasvainta ei leikata heti (esimerkiksi borderline-kasvain tai paikallisesti edennyt kasvain), annetaan ensin sytostaattihoitoa, jotta nähdään hoitovaste eli miten kasvain reagoi hoitoon. Jos kasvain reagoi hoitoon positiivisesti anatomisessa ja biologisessa mielessä, potilasta voidaan arvioida uudelleen leikkausta varten. Borderline-kasvain ei ole selvästi leikkaukseen soveltumaton, mutta ei myöskään suoraan leikattavissa, se on “siltä väliltä”. Paikallisesti edenneessä kasvaimessa verisuonikontaktit ovat vielä haastavammat.