Terveiden elämäntapojen merkitys rintasyöpäpotilaalle

Liikunta on sallittua ja suositeltavaa. Sekä painonnousu että nautintoaineiden käyttö saattaa hieman lisätä rintasyövän uusiutumisriskiä.

 

Haitarin otsikkotaso2
Liikunnan hyödyt

Liikuntaharjoittelu parantaa fyysistä toimintakykyä ja elämänlaatua kaikenikäisillä. Riittävällä ja monipuolisella liikunnalla voi lisätä lihasvoimaa ja nivelten liikkuvuutta sekä parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa. Liikunta on sallittua ja suositeltavaa sekä syövän hoitojen aikana että niiden päätyttyä. Liikunta ei lisää yläraajaturvotuksen esiintymistä. Liikunta on myös tärkeä osa painonhallintaa yhdessä terveellisen ravitsemuksen kanssa. Lisäksi liikunta hidastaa luukatoa ja voi tämän myötä ehkäistä murtumia. Kaikenlainen säännöllinen harjoittelu vaikuttaa positiivisesti mielialaan, parantaa omakuvaa ja vähentää mahdollisia uupumus- ja väsymysoireita. Tutkimusten mukaan säännöllinen liikunta voi jopa vähentää rintasyövän uusiutumisriskiä.

Harjoittelu solunsalpaaja- ja sädehoitojen aikana

Leikkauksen jälkeen ja solunsalpaajahoitojakson aikana rasituksen sieto on yleensä alentunut, mikä pitää ottaa huomioon harjoitusohjelmaa suunniteltaessa. Harjoittelun tulee tapahtua aina omien voimavarojen mukaan. Hoitopäivinä on suositeltavaa harrastaa vain kevyttä liikuntaa kuten kävelyä tai vain levätä, mutta akuuttien sivuvaikutusten väistyttyä voi liikkua oman voinnin sallimissa rajoissa. Liikunnan pitää tuntua hyvältä.

Kestävyyskunto

Kestävyyskuntoa voi parantaa liikkumalla useana päivänä viikossa yhteensä ainakin 2 tuntia 30 minuuttia reippaasti tai 1 tunti 15 minuuttia rasittavasti (hengästyen ja hikoillen). Rasittavammalla kestävyysliikunnalla voi kehittää täsmällisemmin terveyskunnon tiettyä osa-aluetta, kuten sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä. Reipas arkiliikunta (esim. kävely kauppaan), hyöty- ja työmatkaliikunta vaikuttavat myös positiivisesti terveyteen.

Lihaskunto ja nivelten liikkuvuus

Lihaskuntoa ja liikehallintaa parantavaa liikuntaa tulisi harrastaa kaksi kertaa viikossa. Lihaskunnon ja liikehallinnan harjoitukset vahvistavat tuki- ja liikuntaelimistöä.

Yläraajan liikkuvuusharjoituksia kannattaa tehdä päivittäin olkanivelten liikkuvuuden sekä lihasten joustavuuden ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Apuna voi käyttää keppiä tai käsipainoja.

Ylävartaloon kohdistuvat harjoitukset, kuten uinti, soutu tai lihaskuntoharjoittelu, voivat hyvin kuulua harjoitusohjelmaan. Mikäli leikkauksen ja hoitojen myötä esiintyy yläraajan turvotusta tai turvotustaipumusta, on suositeltavaa käyttää kompressiotuotteita liikuntaa harrastaessa. Liikuntaa voi turvallisesti harrastaa oireiden sallimissa rajoissa. Harjoittelu on hyvä aloittaa asteittain kuormitusta portaittain lisäten. Mikäli turvotus lisääntyy tai käsi kipeytyy harjoittelusta, on harjoitteluohjelmaa syytä keventää.

Liikunta ja luukadon ehkäisy

Luukato on ikääntymiseen liittyvä normaali tapahtuma. Naisilla vaihdevuosiin liittyy ylimääräinen kiivaan luukadon vaihe, joka kestää kolmesta kahdeksaan vuoteen. Osa rintasyövän liitännäishoidosta kiihdyttää luukatoa. Solunsalpaajat aiheuttavat usein ohimenevästi tai pysyvästi (lähellä vaihdevuosi-ikää oleville) kuukautisten poisjäämisen. Vaikka kuukautiset palaisivat, on tavallista, että vaihdevuosi-ikä aikaistuu, jota seuraa varhentunut kiihtynyt luukato ja lisääntynyt murtumariski. Antiestrogeeni tamoksifeeni suojaa luukadolta vaihdevuosi-iän ohittaneita naisia, mutta lisää jonkin verran luukatoa nuoremmilla naisilla. Aromataasinestäjät altistavat luukadolle ja lisäävät hieman luunmurtumien riskiä.

Luun kuntoon voi vaikuttaa elämäntapavalinnoilla. Tärkeää on luukadon hillitseminen ja kaatumisten estäminen. Liikunta hidastaa luukatoa ja parantaa lihaskuntoa ja tasapainoa. Hyvä tasapaino puolestaan vähentää kaatumisia. Luukadon hidastamisen ja murtumien ehkäisyn kannalta tärkeitä asioita ovat luustoa kuormittava liikunta, esimerkiksi kävely, sauvakävely, juoksu, kuntosaliharjoittelu ja jumpat. Murtumien ehkäisyssä myös liikunnan monipuolisuus, taitoa ja tasapainoa vaativat suoritukset (esimerkiksi jumpat) ovat tärkeitä.

Terveellinen ravitsemus ja painonhallinta

Rintasyövän lääkehoitoihin liittyy painonnousua, ja pyrkimys painonhallintaan on hoitojenkin aikana hyvä pitää mielessä. Painonhallinnassa terveellinen ruokavalio ja liikunta ovat avainasemassa. Tutkimusten mukaan huomattava painonnousu voi hieman lisätä rintasyövän uusiutumisriskiä.

Rintasyövän sairastaneille kasvispitoinen ja vähärasvainen ruokavalio on suositeltavaa, ja tutkimustiedon mukaan se saattaa vähentää rintasyövän uusiutumisriskiä. On myös tutkimusnäyttöä omega-3-rasvahappoja sisältävien rasvaisten kalojen syönnin rintasyövän uusiutumisriskiä vähentävästä vaikutuksesta.

Kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista tulee huolehtia. Koska rintasyöpähoidot voivat kiihdyttää luukatoa, tulisi ravinnosta saada päivittäin noin 1 000 mg kalsiumia ja 400 KY (10 μg) D-vitamiinia. D-vitamiini syntyy ihossa auringonvalon vaikutuksesta. Talvisaikaan Pohjolassa ei saada riittävästi D-vitamiinia auringonvalosta, joten ravinto on silloin tärkein D-vitamiinin lähde. Kaloissa on runsaasti D-vitamiinia, mutta sitä saa myös nestemäisistä maitotuotteista, joihin on lisätty D-vitamiinia (huom. luomutuotteisiin ei lisätä D-vitamiinia), margariinista sekä jonkin verran kananmunista. Aromataasinestäjien käytön rinnalla suositellaan useimmiten kalsium+D-vitamiinilisän käyttöä.

Nautintoaineiden käyttö

Säännöllinen alkoholinkäyttö on riskitekijä rintasyövän uusiutumiselle. Satunnainen ja vähäinen alkoholinkäyttö on tuskin haitallista rintasyövän riskin kannalta.

Tupakointi lisää hieman rintasyövän uusiutumisriskiä. Tupakointi on myös monella muulla tavoin haitallista terveydelle, ja se lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, osteoporoosia ja luunmurtumia sekä etenkin yhdessä sädehoidon kanssa keuhkosyövän riskiä. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina ja johtaa merkittäviin terveyshyötyihin.

terveet elämäntavat; painonhallinta; liikunta; rintasyöpä

Kyllä

Päivitetty  11.7.2022