Sosiaalityö

Sairaaloiden sosiaalityöntekijät palvelevat osastoilla ja poliklinikoilla hoidettavana olevia potilaita ja heidän omaisiaan.

​Sairaus voi aiheuttaa muutoksia arkielämään, kuten kotona selviytymiseen, työkykyyn, taloudelliseen toimeentuloon, lasten tai muiden omaisten hoitokysymyksiin ja ihmissuhteisiin. Potilaiden ja/tai omaisten on mahdollista keskustella elämäntilanteestaan sosiaalityöntekijän kanssa, joka ohjaa ja neuvoo yksilöllisesti monissa uuden tilanteen aiheuttamissa pulmissa ja kysymyksissä. Sairaalassa sosiaalityö painottuu eri tavoin hoitavan osaston perustehtävän mukaan, esimerkiksi kuntoutukseen tai työskentelyyn lapsen tai lapsiperheiden kanssa. Sosiaalityöntekijät toimivat osana sairaalan moniammatillista henkilökuntaa.

Sosiaalityöntekijöiden palvelut:

  • He antavat tietoa sosiaaliturvasta ja -palveluista ja tarvittaessa avustavat hakemusten teossa.
  • He osallistuvat potilaiden, omaisten ja henkilökunnan kanssa kotona selviytymisen suunnitteluun ja jatkohoidon järjestämiseen.
  • He auttavat työkyvyn ja kuntoutusmahdollisuuksien selvittämisessä ja osallistuvat kuntoutussuunnitelmien laatimiseen muiden ammattiryhmien kanssa.
  • He tekevät yhteistyötä viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa.
  • He antavat tukea ja keskusteluapua potilaille ja heidän omaisilleen ja läheisilleen.
  • He antavat tietoa potilasjärjestöjen toiminnasta.
  • He antavat tietoa potilaan oikeuksiin liittyvistä asioista.

Seuraava sivu