Infektioiden ehkäisy ja hygienia

Käsihygienia ja rokotukset ehkäisevät infektioiden leviämistä. Sairastuneen on hyvä hallita oikea yskimistekniikka. Näin voidaan ehkäistä hengitystieinfektoiden tarttuminen ihmisestä toiseen.

Haitarin otsikkotaso2
Hyvä käsihygienia

Käsihygienialla on erittäin suuri merkitys infektioiden leviämisessä, sillä mikrobit leviävät tavallisimmin kosketustartuntana käsien välityksellä. Infektioiden esiintymistä voidaan vähentää hyvän käsihygienian avulla jopa 10 – 50 % (WHO 2011). 

Ihminen koskettaa huomaamattaan kasvojaan, nenäänsä, silmiään ja suutaan. Bakteerit kulkeutuvat käsiin ja käsistä taas yhä eteenpäin esimerkiksi ruokaan, juomiin ja erilaisille kosketuspinnoille, kuten vaikkapa oven kahvoihin.

Esimerkiksi vatsataudit ja hengitystieinfektiot pääsevät epäsuorasti leviämään ihmisestä toiseen. Hyvällä käsihygienialla infektioiden leviämisen ehkäiseminen on mahdollista. 

Miten yskin oikein?

Monilla ihmisillä on luontainen ja opittu reaktio peittää yskä tai aivastus avokämmenellä tai olla peittämättä sitä lainkaan.

Peittämättömän yskäisyn tai aivastuksen kautta bakteerit leviävät ilmaan tai kämmenien kautta kaikille kosketuspinnoille. Yskän tai aivastuksen peittäminen ja käsien huolellinen puhdistaminen on erittäin tärkeää.

Hyvän yskimishygienian muistisäännöt

  • Muista aina peittää yskäsi tai aivastuksesi. Peittämättömän yskän tai aivastuksen mukana näkymättömät bakteerit leviävät ympäröivään ilmaan ja lähelläsi oleviin ihmisiin.
  • Älä koskaan yski avokämmeneesi vaan muista aina peittää yskäsi joko käsivarrellasi, olkavarrellasi tai kertakäyttönenäliinalla.
  • Kämmenien kautta bakteerit leviävät ilman käsien pesua kaikkialle mihin kosket ja peittämättömän yskän kautta bakteeriaerosoli leviää ilmaan .
  • Yskimisen tai aivastuksen jälkeen heitä mahdollisesti käyttämäsi nenäliina kannelliseen roska-astiaan ja pese kätesi saippualla tai käsihuuhteella huolellisesti.
  • Esimerkiksi apteekeista on ostettavissa käteviä pieniä käsihuuhdepulloja edulliseen hintaan. Näitä voit kantaa mukanasi esimerkiksi infektiokausina, sairastaessasi itse, vieraillessasi herkästi sairastuvan luona tai ihan vaikka muuten vain ylläpitääksesi hyvää käsihygieniaa vaikkapa ravintolassa ruokailun yhteydessä.
  • Muista ohjata oikeaa yskimistekniikkaa ja hyvää käsihygieniaa myös lapsille ja nuorille sekä muunkin ikäisille läheisillesi. Näin voit olla omalta osaltasi mukana ehkäisemässä infektioiden leviämistä.
Influenssarokotus

Influenssa on influenssavirusten aiheuttama hengitystietulehdus, jonka itämisaika on useimmiten 1–3 vuorokautta. Tartunnan saaneista vain noin puolet sairastuu.  Rokotteesta hyötyvät erityisesti ne henkilöt, joiden terveydelle influenssa tai sen jälkitaudit muodostavat merkittävän uhan.  

Rokote kannattaa ottaa ennen influenssakauden alkua, mielellään marras-joulukuussa. Kuitenkin influenssa rokotteen voi ottaa myös myöhemminkin influenssakauden aikana, mutta on huomioitava, että rokotteen antaman suojan kehittymiseen menee noin pari viikkoa.

Influenssarokotteet sisältävät vain pieniä influenssaviruksen osasia, eivätkä rokotteet itsessään voi aiheuttaa influenssaa.  Jos on jo saanut influenssatartunnan, rokote ei enää ennätä estää sairastumista kyseistä influenssavirusta vastaan. Rokote voi kuitenkin suojata muilta myöhemmin kiertäviltä influenssaviruksilta.

Miten voin hankkia influenssarokotteen?

Omalta terveysasemalta tai työterveyshuollosta voi kysyä rokotusjärjestelyistä. Rokotteen ostamiseen apteekista tarvitaan resepti. Pistettävä rokote maksaa valmisteesta riippuen noin 10 - 14 euroa. Kuitenkin 65 vuotta täyttäneet ja erilaisiin riskiryhmiin kuuluvat ja heidän läheisensä voivat saada influenssarokotteen maksutta esimerkiksi omalta terveysasemalta.

Pneumokokkirokotus

Pneumokokki on yleinen taudinaiheuttaja erityisesti lapsilla ja ikääntyneillä. Pneumokokkibakteeri voi aiheuttaa varsin harmittomia infektioita, mutta myös vakavampia sairastumisia.

Pneumokokkibakteeri voi aiheuttaa esimerkiksi korvatulehduksia, poskiontelotulehduksia, keuhkokuumeita, aivokalvontulehduksia tai jopa verenmyrkytyksiä. Aikuisilla tyypillisin pneumokokin aiheuttama infektio on keuhkokuume.

Pneumokokkirokote vähentää pneumokokkitauteja n. 70 %, mutta tehoa keuhkokuumeen ehkäisyssä ei ole pystytty pitävästi todistamaan. Rokote kuitenkin suojaa vakavimmalta tautimuodolta ja vähentää kuolemia.

Miten voin rokottautua keuhkokuumetta vastaan?

Ota yhteyttä omaan terveysasemaasi tai yksityiseen terveydenhuoltoon ja arvioi yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa rokotustarpeesi. Pneumokokkirokote on aikuisille maksullinen.

Kantasolusiirteen saaneet potilaat ovat ainut erityisryhmä, jotka saavat pneumokokki- rokotteen maksutta. 

Lapsille pneumokokkirokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan 1.6.2010 ja sen jälkeen syntyneille lapsille. Kaikki kansallisen rokotusohjelman tarjoamat rokotteet ovat maksuttomia.

keuhkosairaudet; rokotteet; yskä; pneumokokki; pneumokokkirokotteet; keuhkokuume; influenssarokotteet; käsihuuhteet; ennaltaehkäisy; käsihygienia; influenssa

Kyllä

Päivitetty  10.10.2022