Sarkoidoosi

Puhjetessaan sairaus on jopa puolella sairastuneista oireeton. Osalla tauti voi alkaa akuuttina oireiluna, johon kuuluu mm.

• kuumeilu

• nivelturvotukset ja –kivut

• säärien alueen kyhmyruusu

• todetaan myös suurentuneita imusolmukkeita esimerkiksi kaulalla ja keuhkojen röntgenkuvassa.

Oireena voi olla yskä ja hengenahdistus, myös astmatyyppisiä oireita saattaa esiintyä.

Ei-akuutissa muodossa oireilu voi olla vähäistä, kuten pitkittynyttä yskää ja hengenahdistusta tai silmäoireilua, kuten silmien kuivumista tai värikalvotulehduksen oireita. Usein sarkoidoosiin liittyy väsymysoireilu, jonka syytä ei tiedetä.

Sarkoidoosin diagnoosi perustuu esitietoihin, kliiniseen tutkimukseen, laboratoriokokeisiin ja kuvantamistutkimuksiin.

Sarkoidoosin diagnoosia pyritään tarkentamaan mahdollisuuksien mukaan etsimällä sarkoidoosiin viittaavia tulehdussolumuutoksia keuhkoputkien tähystyksen yhteydessä otetuista koepaloista tai keuhkokudoksen huuhtelunäytteestä.

Laboratoriotutkimuksilla ei sarkoidoosia voi suoranaisesti diagnosoida. Tulehdusmerkkiaineet (La, CRP) voivat olla normaalit. Sarkoidoosiin voi liittyä veren kalsiumpitoisuuden nousu ja kalsiumin erittyminen virtsaan voi lisääntyä.

Kuvantamistutkimuksista tärkein on keuhkokuva. Lähes aina tehdään keuhkojen ja ylävatsan tietokonekuvaus eli TT-tutkimus. Tietokonekuvauksella saadaan selkeämpi kuva eri elinmuutoksista. Joskus tarvitaan lisäselvittelynä vielä magneettikuvausta tai positroniemissiotomografiaa.

Keuhkojen toimintakokeet (spirometria ja diffuusiokapasiteetti) tehdään silloin, kun arvioidaan sarkoidoosin aiheuttamien keuhkomuutosten vaikeutta. Tulokset vaikuttavat hoitopäätöksiin.

Suurimmalla osalla sarkoidoosipotilaista esiintyy keuhkomuutoksia eli tässä tapauksessa keuhkokudoksen ja rintakehän alueen imusolmukkeiden muutoksia. Näiden muutosten asteen perusteella kyseinen tautimuoto voidaan jaotella eri luokkiin.

• Tyyppi 1: ainoastaan suurentuneet imusolmukkeet keuhkoportin ja välikarsinan alueella

• Tyyppi 2: suurentuneet imusolmukkeet ja keuhkokudoksen muutokset

• Tyyppi 3: ainoastaan keuhkokudosmuutokset

• Tyyppi 4: keuhkofibroosi ( keuhkon sidekudos/- arpimuutokset)

Tyypin 1 sarkoidoosissa keuhkojen toiminta on yleensä normaalia. Muissa sarkoidoosityypeissä se voi myös olla normaali, usein kuitenkin alentunut.

Sarkoidoosilla itsessään on selkeä taipumus spontaaniin paranemiseen. 1. tyypin sarkoidoosi ei yleensä tarvitse muuta kuin oireenmukaista hoitoa (akuutti sarkoidoosi).

Noin puolet sarkooidoosipotilaista tarvitsee tulehdusreaktiota vastaan suunnattua lääkehoitoa. Lääkehoito ei varsinaisesti paranna tautia, se estää kuitenkin elinvaurioiden ja esimerkiksi keuhkofibroosin syntyä. Lääkehoito ei vaikuta myöskään taudin kestoon. Pääasiallinen hoitomuoto on tablettimuotoinen kortisoni. Hoitoaika on yleensä 12- 24 kuukautta. Sarkoidoosiin mahdollisesti liittyvää yskäoiretta voidaan myös hoitaa hengitettävällä kortisonilla. Jos kortisonihoito ei sovi tai tehoa riittävästi, voidaan sen tilalla tai rinnalla käyttää esimerkiksi metotreksaattia.

Sarkoidoosipotilaita hoidetaan ja seurataan yleensä erikoissairaanhoidossa. Tavallisesti seurantakäynnit tutkimuksineen tapahtuvat (1)- 3-6 kuukauden välein. Parantumisen jälkeen seuranta-aika on yleensä 1 vuosi.

Pääsääntöisesti sarkoidoosin ennuste on hyvä. Akuutista sarkoidoosta paranee spontaanisti valtaosa (80- 90 %).

Noin 15 % sarkoidoosin sairastaneista kehittyy taudin kroonisempi muoto, joka saattaa vaatia pitkääkin lääkehoitoa riippuen toki siitä, mikä kohde-elin on kyseessä.

Sarkoidoosi voi uusiutua myöhemmin pitkänkin aikavälin jälkeen.