Tiedän, että tupakkaan on lisätty hyvänolon tunnetta lisääviä aineita kuten esimerkiksi vaarallista liuotinta ammoniakkia, joka vaikuttaa hyvänolontunteeseen, mutta olen varma, että paremman hyvänolontunteen saa lopetettuaan tupakoinnin.
Ihminen kun ei tarvitse elääkseen nikotiinia, häkää tai tupakassa olevia myrkkyjä. Tupakointi on vain huono tapa, josta kyllä pääsee eroon, jos vain haluaa. Kaikki tupakoivat eivät sairastu, mutta ei kannata osallistua sellaisiin arpajaisiin, jossa arvotaan, sairastuuko tupakasta vai ei.
Parasta olisi kysyä itseltään tarpeeksi monta kertaa: ”Mitä tästä on hyötyä?” Kun tarpeeksi monta kertaa saa vastaukseksi ei mitään, niin sitten vain tupakat pois ja nikotiinilaastari pyllyyn. Kun tavasta pääsee eroon, niin nikotiiniriippuvuudesta pääsee helposti eroon. Nikotiini kun poistuu elimistöstä noin 48 tunnissa.
Omassa tupakoinnissa erikoista mielestäni oli se, että vanhempani eivät polttaneet, mutta kuudesta lapsesta viisi poltti, kuka minkäkin aikaa.
Siitä olen erityisen iloinen, että lapseni ja lapsen lapseni eivät polta. Ajattelen niin, että jos jonkun oli pilattava terveytensä tupakoimalla, niin parempi että se olin minä kuin lapseni tai lapsenlapseni. Huonosta esimerkistä on ollut suuri hyöty varsinkin, kun olen kertonut heille tupakointini ja sairauteni.
Minun apuvälineeni ovat PEF-mittari ja microspirometri. Minä puhallan joka aamu PEF-mittariin. Joku voi ajatella, että eikö se ole turhaa. Voi olla. Minä puhallan sen vuoksi, että en luule, onko lääke vaikuttanut vai ei. Joskus tuntuu, että hengitys ei oikein kulje, mutta kun on tarkistanut asian mittarilla, niin tietää, että huono olo johtuukin jostakin muusta kuin keuhkoista. Näin ei tule lääkityksi itseään turhan paljon. Microspirometrillä voi seurata taudin etenemistä, sillä se ilmoittaa tärkeän prosenttiarvon.
Minulla olisi muutama toivomus
Ensiksi että jokainen, jolla todetaan keuhkoahtaumatauti, saisi ensihoitopäivän tapaisen tietopaketin sairaudestaan ja sen omahoidosta rauhallisessa ympäristössä, jotta hän tietäisi sairaudestaan ja omahoidosta riittävästi ja osaisi hoitaa itseään mahdollisimman oikein.
Toiseksi, että keuhkoahtamapotilailla olisi myös seurantajärjestelmä, jolloin voitaisiin tarkistaa, onko omahoito tapahtunut oikein ja antaa mahdollisesti lisähoito-ohjeita.
Kolmanneksi, liikuntaa varten terveyskeskuksiin pitäisi perustaa keuhkoahtaumapotilaille oma ryhmä, sillä ryhmässä liikunnan aloittaminen on helpompaa.
Neljänneksi, että ainakin jokaisella lääkärillä olisi perusterveydenhuollossa käytössään microspirometri, jolla voisi seuloa piilossa olevat noin 300 000 keuhkoahtaumapotilasta, etupäässä tupakoitsijoita, jotka eivät vielä tiedä sairastavansa keuhkoahtaumatautia ja lähettää nämä tarkempiin tutkimuksiin.