Nykyaikaiset hengityskoneet sopeutuvat omaan hengitykseen ja tukevat hengitysyrityksiä. Mikäli omaa hengitystä ei ole, hengityskone saa aikaan hengityksen. Hengityskonehoitoa voidaan toteuttaa keinoilmatien eli henkitorviavanteen kautta pitkäaikaisesti joissain tilanteissa myös kotona.
Hengityskonehoidolla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaulalle tehtävän avanteen (trakeostomia) kautta toteutettavaa, pitkäaikaista elämää ylläpitävää hengitystukihoitoa. Tähän myös
invasiiviseksi hengitystukihoidoksi kutsuttuun hoitomuotoon voidaan päätyä tilanteissa, joissa elimistön omat suojamekanismit (kuten hengitysteiden auki pysyminen, yskän refleksi tai yskimisvoima) ja voimavarat (sisäänhengitysvoima) eivät riitä ylläpitämään ja turvaamaan riittävää hengitystä. Merkille pantavaa on, että hoito on sekä keinotekoista, että elimistölle vierasta. Sen vuoksi hengityskonehoito edellyttää hoitoon perehtyneen ulkopuolisen henkilön läsnäoloa, apua ja valvontaa.
Nykyaikaiset hengityskoneet voidaan säätää joko tukemaan tai täysin ylläpitämään potilaan hengitystä. Ensisijainen tavoite on aina säätää hengityskone tukemaan potilaan omia hengitysyrityksiä, jolloin potilaalla on mahdollisuus myös itsenäiseen hengittämiseen. Kuntoutuvia potilaita tuleekin rohkaista ja kannustaa itsenäiseen hengittämiseen niin paljon, kuin suinkin vain mahdollista. Hengitystä täysin ylläpitävässä hoidossa kone puolestaan säädetään ylläpitämään hengitystä siten, että hengitys muistuttaa mahdollisimman tarkoin potilaan omaa itsenäistä hengitystä. Mahdollisuuksien mukaan kone pyritään säätämään myös niin, että potilaan on mahdollista puhua. Tämä voi tarvittaessa vaatia puhumiseen soveltuvan trakeakanyylin (nk. ”puhekanyylin”) käyttöä.
Hengityskonehoidon aloitus
Hengityskonehoidon aloitus ja hoidon seuranta tapahtuvat aina erikoissairaanhoidossa. Varsinainen pitkäaikaishoito pyritään järjestämään mahdollisimman kodinomaisessa hoitolaitoksessa tai mahdollisuuksien mukaan potilaan kotona. Hoitopaikan valintaan vaikuttavat mm. potilaan oma terveydentila, ulkopuolisen hoitohenkilökunnan saatavuus, potilaan muu sosiaalinen tilanne sekä hoitopaikan yleinen soveltuvuus hengityskonehoidossa olevan potilaan hoitoon. Hoidossa korostuu keskeisesti hoitohenkilökunnan osaaminen ja hoidon jatkuvuuden turvaaminen. Erityisen tärkeää on myös huomioida potilaan henkilökohtaisen elämän ja arkirutiinien yhteensovittaminen. Kullakin sairaanhoitopiirillä on omat paikkakuntakohtaiset ohjeet hengityskonehoidon järjestämisestä.