Sisäisten kortikosteroidien pitkäaikaiseen käyttöön liittyy merkittäviä haittavaikutuksia, eikä niiden käyttöä atooppisen ihottuman hoidossa suositella. Niillä on nopea teho ihottuman hoidossa, mutta teho on väliaikainen ja kuurin loputtua ihottuma palaa usein ennalleen. Mikäli atooppinen ihottuma on hyvin vaikeahoitoinen, voidaan lääkärin harkinnan mukaan joskus käyttää myös sisäistä kortisonikuuria. Tuolloin on kuitenkin tärkeää toteuttaa myös paikallishoito huolellisesti, jotta ihottuma ei pahenisi heti kuurin loputtua. Mikäli atooppista ihottumaa ei saada hallintaan oikein toteutetulla lääkevoiteiden käytöllä ja valohoidoilla, voidaan harkita suun kautta otettavaa immunosuppressiivista lääkitystä. Nämä lääkkeet lamaavat elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa, jolloin myös atooppisen ihottuman tulehdus rauhoittuu. Samalla ne kuitenkin altistavat esimerkiksi infektioille. Koska näillä lääkkeillä voi olla myös muita vakavia haittavaikutuksia, niitä käytetään vain vaikean ja muille hoidoille reagoimattoman atooppisen ihottuman hoidossa. Yleisemmin Suomessa käytetään siklosporiinia, atsatiopriinia ja metotreksaattia. Nämä lääkkeet eivät sovi kaikille ja vaativat huolellisen alkukartoituksen sekä säännöllisen verikoeseurannan. Lääkkeitä ei yleensä ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön. Vakiintumattomien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen, kuten kiinalaisten yrttivalmisteiden, homeopatian, vitamiinien, seleenin tai sinkin, osalta luotettava tutkimusnäyttö on joko puutteellista tai niillä ei ole osoitettu olevan tehoa. Välttämättömillä rasvahapoilla ei ole todettu olevan tehoa atooppisen ihottuman hoidossa. |