MLD:n sairastumisikä ja taudinkuva ovat erittäin vaihtelevia, etenkin aikuisena oireiseksi tulevassa tautimuodossa.
Pikkulasten tautimuodossa sairaus alkaa 1-2 vuoden iässä, jota seuraa vaihe, jossa kehitys vaikuttaa normaalilta. Sairauden eteneminen tapahtuu 3 - yli 10 vuoden aikana. Hankitut taidot, kuten käveleminen ja seisominen, menetetään vaihe vaiheelta. Puhuminen muuttuu vaikeammaksi ja älyllinen toiminta heikkenee. Kouristelut ovat mahdollisia. Näkö ja kuulo heikkenevät. Ääreishermojen neuropatia on yleistä. Vähitellen lapsi on vuodepotilas ja kaikki aivotoiminnot menetetään, jolloin myös tahdonalaisten lihasten käyttö vaikeutuu ja kehittyy lihasjänteyden muutoksia. Elinaika voi olla kuukausia tai vuosia. Kymmenen vuotta ensioireiden ilmettyä elossa on 40 % sairastuneista.
Nuoruusiän tautimuodossa oireet alkavat yleensä 5-10 vuoden iässä. Yleensä ensimmäiset merkit huomataan koulun alimmilla luokilla, kun koulumenestys alkaa heiketä ja kehittyy käytöshäiriöitä. Samaan aikaan saattaa alkaa kouristelu tai atetoottinen (koordinaatiovaikeuksia ja tahattomia pieniä tai laajoja lihasliikkeitä) liikehäiriö. Neurologiset tahdonalaisten lihasten pyramidaalioireet kehittyvät myöhemmin. Tauti etenee kuten vauvaiän tautimuodossa, mutta hitaammin, jopa yli 10 vuoden aikana. Kymmenen vuotta ensioireiden alettua elossa on 75 % sairastuneista.
Aikuisena oireiseksi tulevassa taudissa oireet alkavat yleensä puberteetin jälkeen, mutta joskus vasta 30-50 -vuotiaana. Aikuisalkuisia tautimuotoja on kaksi, jotka poikkeavat taudin lapsuusmuodoista. Kymmenen vuotta oireiden alusta 90% on elossa ja 75% kokee, ettei sairaus ole aiheuttanut vaikeaa vammaisuutta.
1) Ensimmäinen on pääasiallisesti keskushermoston motorisia oireita ja ääreishermoston neuropatiaa aiheuttava. Ensin motoriset taidot alkavat heikentyä, eli tulee pääasiassa kävelyn vaikeus johtuen lihasjäykkyydestä (spastisesta parapareesista) tai pikkuaivoataksiasta (lihasten hallinnan, tasapainon ja liikkeen kohdistamisen vaikeus). Usein todetaan ääreishermojen neuropatia, ja joskus se voi olla ensimmäinen oire. Joillain potilailla kehittyy näköhermon surkastuminen. Älyllisiä häiriöitä voi olla. Aivojen magneettikuvauksessa todetaan diffuusi molemminpuoleinen valkean aineen demyelinaatio. Oireiston paheneminen tapahtuu vähitellen 10 - yli 20 vuoden kuluessa. Lopulta potilas dementoituu ja kaikki aivontoiminnat häviävät, jolloin todetaan puheen ja nielemisen vaikeuksia (bulbaarioireita).
2) Toinen aikuistautimuoto on ainoastaan psykologis-älyllinen oireisto. Ensimmäiset oireet ovat huomattavia aistimisen häiriöitä kuten skitsofreniassa. Näitä voivat olla harhaluulot, harhanäyt ja useimmilla sekava toiminta liittyen tavallisiin työn tai kodin askareisiin. Nämä käytöshäiriöt aiheuttavat sosiaalisen kanssakäymisen ongelmia kaikilla potilailla. Useimmilla estojen väheneminen johtaa ajoittaiseen pseudomaaniseen käytökseen. Taudin edetessä tulee muita oireita, kuten muistin ja ajattelun vaikeuksia, apraksiaa, tilan ja ympäristön hahmottamisen vaikeutta, mikä johtaa esimerkiksi eksymiseen, sekä päätöksenteon vaikeutumista. Älyllisten toimintojen heikkeneminen voi jäädä huomaamatta käytösongelmien vuoksi. Yleensä potilaat ajautuvat psykiatrisiin sairaaloihin skitsofrenian diagnoosilla, kunnes epätyypillisiä piirteitä ilmestyy. Aivojen magneettikuvissa todetaan valkean aineen muutoksia (leukodystrofia). Neurologiset oireet ilmestyvät 2 - yli 20 vuotta psykiatristen oireiden alusta (spastinen tai ataktinen motorinen häiriö, epileptiset kouristukset, puhumattomuus, apraksia ja agnosia). Joillekin voi kehittyä näköhermon surkastuminen.
