Munuaisvaltimon ahtauma

Munuaisvaltimo voi olla synnynnäisesti kapea. Renovaskulaarinen hypertensio on lapsilla harvoin ateroskleroottinen kuten aikuisilla, vaan taustalla voi olla laajempi verisuonten seinämän poikkeavuus (fibromuskulaarinen dysplasia), verisuonitulehdus eli vaskuliitti tai muuhun oireyhtymään (esimerkiksi neurofibromatoosi) liittyvä verisuonianomalia.

Munuaisvaltimon ahtauma voi esiintyä yksittäisenä tai osana pallean alapuolisen aortan osan ja sen haarojen kaventumaa (niin sanottu keskiaortan tauti, mid-aortic syndrome). Lapsilla ennen murrosikää todetun korkean verenpaineen taustalla on 10–20 prosentilla tapauksista munuaisvaltimon ahtauma.

Munuaisvaltimon ahtauman pääasiallisin oire on korkea verenpaine. Muita mahdollisia oireita ovat mm. toistuvat/jatkuvat päänsäryt, näköhäiriöt tai kouristuskohtaus. Lisäksi saattaa ilmetä poikkeavuutta elimistön suola- ja happoemästasapainossa (matala kalium, korkea pH) ja munuaisten vajaatoimintaa sekä oireita alaraajojen verenkiertohäiriöstä.

Kohonnut verenpaine on pitkän ajan kuluessa haitallista verisuonten seinämille, sisäelimille ja aivoille. Hyvin korkealle verenpaine voi olla henkeä uhkaava tila ja vaatii välitöntä hoitoa (niin sanottu hypertensiivinen kriisi).

Verenpainetta voidaan laskea lääkkeillä, joita on useita erilaisia ja eri verenpaineen säätelymekanismeihin vaikuttavia. Lääkkeistä suurinta osaa voidaan käyttää myös lapsilla.

Munuaisvaltimon ahtauman ensisijainen hoito on ahtaumakohdan pallolaajennus, joka yleensä on mahdollista tehdä suonensisäisesti verisuonikatetrilla ilman avointa leikkausta. Toisinaan toimenpide voidaan joutua myöhemmin uusimaan, mikäli suonen uudelleenahtautumista tapahtuu. Laajennuksen jälkeen verenpainetaso yleensä laskee ja lääkitystä voidaan vähentää.

Munuaisvaltimostenoosi on monitekijäinen tautitila, jonka taustalla on useiden geenien ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksia. Renovaskulaaritaudin esiintyvyydestä Suomessa ei ole tilastollista tietoa. Kansainvälisissä aineistoissa esiintyvyyden arvioidaan olevan noin 1–5 prosenttia verenpainepotilaista.

Verenpaineen mittaus tulee tehdä huolellisesti ja toistetusti. Luotettavin tutkimus on verenpaineen vuorokausirekisteröinti, jossa mukana kulkeva pieni laite rekisteröi päivisin puolen tunnin ja öisin tunnin välein automaattisesti verenpainetason. Menetelmä soveltuu yli 5-vuotiaille ja yli 120 cm mittaisille lapsille, joita varten on omat sukupuolen, iän ja pituuden mukaiset viitearvot. Pienempien lasten kohdalla toistetut kertamittaukset ovat luotettavampia.

Munuaistoimintaa ja elimistön suola- ja happamuustasapainoa tutkitaan laboratoriokokein (veren kreatiniini, suola- ja happamuusarvot). Erikoissairaanhoidon jatkotutkimuksena määritetään tarvittaessa muun muassa reniini- ja aldosteronihormonin pitoisuudet.

Vatsa-aortan tai munuaisvaltimoiden tietokonetomografia (TT) -angiografia on ensisijainen kuvantamisvaihtoehto, kun ilmenee vahva epäily munuaisvaltimoahtaumasta tai muusta verisuonipoikkeavuudesta. Nykyisin TT:n säderasitus jää pieneksi ja onnistuu yleensä ilman anestesiaa alle kuuden kuukauden sekä yli kolmen vuoden ikäisillä lapsilla. Munuaisten rakenne kuvannetaan Doppler-ultraäänitutkimuksella edeltävästi.

Kaikkein luotettavin tutkimus on munuaisverisuonten sisäinen varjoainekuvaus, jossa reisivaltimon kautta uitetaan katetri munuaisvaltimoon ja ruiskutetaan varjoainetta näyttämään valtimon rakenteen. Varjoaineen kulku ja siten verisuonen rakenne kuvannetaan läpivalaisulla, jolloin mahdolliset ahtaumakohdat tulevat näkyviin. Samassa yhteydessä voidaan mitata valtimosta paikallisia verenpainetta säätelevien hormonien pitoisuuksia (reniini) ja on myös mahdollista tehdä ahtaumakohtaan laajennus.