Lapsen leikkaukseen valmistautuminen

Sairaalahoidosta on kerrottava lapselle ajoissa, kouluikäiselle mieluiten heti toimenpiteestä päättämisen yhteydessä ja leikki-ikäiselle muutamia päiviä ennen suunniteltua sairaalaan menoa. Tulevasta hoidosta on kerrottava rehellisesti ja turvallisesti, mitä tehdään ja miksi.

​Kun valmistat lasta leikkaukseen, yksityiskohtia ei tarvitse korostaa. On parempi puhua hoitamisesta, mikä kuulostaa vähemmän pelottavalta kuin leikkaaminen, pistäminen tai poistaminen. Kirjojen tai videoiden avulla voi lapsen kanssa tutustua siihen, mitä sairaalassa tapahtuu.

Lasten yleisimpiä leikkauksia ovat murtuma- ja tyräleikkaukset, nielu- ja kitarisaleikkaukset, korvien putkitukset sekä umpilisäkkeen poistot. Myös lasten tarkemmat tutkimukset kuten silmätutkimukset ja hoidot tehdään nukutuksessa. Lisäksi lapsia nukutetaan tarvittaessa kuvantamistutkimuksia ja radiologisia toimenpiteitä varten.

Päiväkirurgia sopii lapselle

Päiväkirurgia on tarkkaan suunniteltua leikkaustoimintaa. Potilas tulee sairaalaan aamulla tai aamupäivällä ja kotiutuu seurannan ja kotihoito-ohjauksen jälkeen samana päivänä.

Päiväkirurgia sopii hyvin lapsille, koska siitä aiheutuu mahdollisimman vähän muutoksia normaaliin elämään. Päiväkirurgisena voidaan tehdä lyhyehkö leikkaus, johon ei liity huomattavaa kipua tai verenvuotoriskiä.

Alle 3 kuukauden ikäiset lapset jäävät pääsääntöisesti sairaalaan nukutuksen jälkeen, yli 6 kuukauden ikäiset perusterveet ja täysiaikaisena syntyneet voidaan kotiuttaa samana päivänä ja 3-6 kuukauden ikäisten kohdalla harkitaan tapauskohtaisesti.

Voitte katsoa yhdessä videon Eemilin leikkauspäivästä Hyvinkään sairaalan toimenpideyksikössä. Siellä kerrotaan lisää taikarasvasta ja unikorkista. Nukkumatti, voimamittari ja lentäjänmaski esitellään videolla. Tarkkakorvaiselle selviää mitä voi tehdä, jos unikorkin laitto hieman nipistää.

 

Kyllä

Päivitetty  18.11.2020