Tehohoitoa voidaan tarvita, jos yhden tai useamman elämää ylläpitävän elimen tai elinjärjestelmän (kuten aivojen, sydämen ja verenkiertoelimistön, keuhkojen, maksan, munaisten tai veren hyytymisjärjestelmän) toiminta on vakavasti häiriintynyt henkeä uhkaavan sairauden, kuten esimerkiksi vaikean infektion takia.
Päätös tehohoidosta on aina lääketieteellinen ja perustuu arvioon siitä, voidaanko hoitojen avulla auttaa potilasta. Joskus hoito vuodeosastollakin riittää. Aina tehohoito ei ole mielekästä, jos sen avulla ainoastaan pitkitetään elämän loppuvaihetta keinotekoisesti ilman toiveita toipumisesta. Päätöksentekoa ohjaavat yleiset eettiset periaatteet.
Tehohoito ei varsinaisesti paranna sairautta, mutta tehohoidon keinoin voidaan tukea häiriintyneitä elintoimintoja, jotta elimistölle jää aikaa toipua vakavasta sairaudesta, jos elimistöllä on siihen voimavaroja.
Pitkäaikaissairauksissa, joissa elinajan ennuste on lyhyt tai potilaan toimintakyky on jo sairastuessa huono, tehohoidolla on vain vähän saavutettavissa. Potilaan aiempi henkinen tila ja fyysinen suorituskyky sekä omatoimisuus (kuten kotona asuminen, kodin ulkopuolella liikkuminetn, kotiavun tarve) antavat viitteitä näistä voimavaroista.
Potilaan laatima hoitotahto, akuuttiin sairauteen jo annettu hoito ja sen vaikutus huomioidaan pohdittaessa tehohoidolla saavutettavaa hyötyä. Vakavasta sairaudesta ja tehohoidosta toipuminen on vaativa prosessi, joka jatkuu viikkoja tai kuukausia tehohoidon jälkeen.