Maksan vajaatoiminta voi päästä kehittymään salakavalasti vuosien aikana. Alkuvaiheessa maksasairautta ei huomaa päälle päin eikä se näy mitenkään myöskään normaalissa elämässä. Maksan toiminta voi heikentyä monien maksasairauksien yhteydessä. Esimerkiksi rasvamaksa voi kehittyä myös normaalipainoiselle ihmiselle ja ilman runsasta alkoholin käyttöä. Taustalla on kuitenkin lähes aina joko ylipaino tai epäterveellinen ruokavalio tai näiden yhdistelmä. Maksa on onneksi hyvin uusiutumiskykyinen elin. Jos maksan rasvoittuminen huomataan ajoissa ja ihminen pystyy tekemään elämässään muutoksia, joilla rasvoittumista vähennetään, kuten lisäämään liikuntaa ja muuttamaan ruokavaliotaan paremmaksi sekä lopettamaan tai vähentämään alkoholin käytön, niin tilanne voi korjaantua taas normaaliksi.
Alkuvaiheessa maksasolujen vaurio näkyy verikokeissa, joista tavallisin on alaniiniaminotransferaasi eli ALAT-arvo. Vaikka ALAT-arvo nousisi jonkin verran, ei se vielä tarkoita, että maksan toiminta olisi muuttunut. Se voi kuitenkin olla merkki siitä, että jokin rasittaa maksasoluja tavallista enemmän. Jos maksan toiminta alkaa heikentyä, näkyy myös se verikokeissa. Kun toiminta heikkenee voimakkaasti, niin vähitellen iho tai silmän valkuaiset voivat alkaa kellertämään ja iho kuivuu ja kutiaa ja siihen tulee verenpurkaumia. Monia lääkkeitä voidaan käyttää, vaikka potilaan maksan toiminnasta kertovissa verikokeissa (mm. ALAT) olisi poikkeamia. Tällöin seurataan, että tilanne ei pahene ja ollaan valmiita vaihtamaan lääkitystä tai pienentämään annosta. Joitakin lääkkeitä pitää kuitenkin välttää ja niiden annoksia pitää muuttaa, vaikka muutoksia olisi vain joissakin verikokeissa ilman selkeää maksan vajaatoimintaa.
Maksasairaus voi vaikuttaa joko maksasolujen määrään ja toimintaan tai maksan sappinesteen erityskykyyn. Lääkkeiden muokkautumisen ja poistumisen kannalta merkittävimmät muutokset tapahtuvat silloin, jos maksassa on todettu jo kirroosia. Kirroosissa maksasoluja ja maksan rakenteita tuhoutuu. Vaikeassa maksa pienenee ja kovettuu ja maksan toiminta heikkenee. Vaikea maksasairaus lisää joidenkin lääkkeiden haittavaikutuksia. Esimerkiksi veren hyytymistä estävien lääkkeiden ja väsyttävien lääkkeiden haitat korostuvat. Näiden muutosten takia vaikeassa maksataudissa joudutaan välttämään monia lääkkeitä.