Kipulääkkeiden annostelu ja käyttöohjeet

Tulehduskipulääkkeitä on käytettävä pienintä tehokasta annosta lyhyimmän mahdollisen ajan. Esimerkiksi yleisesti käytettyä tulehduskipulääkettä ibuprofeenia (kauppanimi Burana, Ibumax, Ibuxin jne.) käytetään itsehoidossa aikuisille ja yli 12-vuotiaalle lapsille annoksella 200–400 mg 1–3 tablettia vuorokaudessa. Jos oireet pitkittyvät tai pahenevat, on aiheellista hakeutua lääkärin vastaanotolle arviota varten. Mikäli potilaan tilanne sitä vaatii, lääkäri voi määrää ibuprofeenia korkeammalla annoksella yksilöllisten tarpeiden ja vasteen mukaan. Useimmissa tilanteissa riittävä annostus on 400–600 mg kolme kertaa vuorokaudessa. Yli 600 mg:n kerta-annokset eivät ole osoittautuneet enää tehokkaammiksi, vaan ibuprofeenilla tulee ns. kattovaikutus vastaan 600 mg annoksilla. Suurilla annoksilla haittavaikutusten todennäköisyys kasvaa.

Useita tulehduskipulääkkeitä ei saa käyttää samanaikaisesti, koska niillä on sama vaikutusmekanismi. Muita tulehduskipulääkkeitä ovat esimerkiksi ketoprofeeni, diklofenaakki ja naprokseeni sekä ns. koksibit eli etorikoksibi ja selekoksibi.

Parasetamolin suositusannos on 500–1000 mg 1–3 kertaa vuorokaudessa. Maksimiannos on 3,0 g vuorokaudessa. Vaikutuksen aikaansaamiseksi käytetään pienintä tehokasta annosta mahdollisimman lyhyen aikaa. Parasetamolin yliannostus saattaa aiheuttaa maksavaurion. Parasetamolia voi olla mukana myös yhdistelmävalmisteissa, mikä tulee huomioida vuorokausiannoksessa.

Mikäli potilaalla on jokin pitkäaikainen sairaus, joka vaikuttaa esimerkiksi munuaisten tai maksan toimintaan, voi kipulääkkeiden suositeltu vuorokausiannos olla huomattavasti pienempi tai käyttö olla jopa kokonaan poissuljettua. Niissä tilanteissa kannattaa hakeutua lääkärin vastaanotolle perusteellista arviointia varten.

Kipulääkityksen kesto riippuu kivun syystä. Jos kivun syy on äkillinen ja ohimenevä, kuten luunmurtuma, kipulääkityksen tarve loppuu asteittain, kun vaurio paranee. Kun kipu alkaa mennä ohi, kipulääkkeen annostusta voi itsenäisesti laskea ja hiljalleen lopettaa käyttö kokonaan, vaikka lääkettä olisikin vielä reseptillä jäljellä.

Jos kipu on pitkittynyt eli jatkunut yli 3 kuukautta, tarvitaan usein pidempikestoista, jatkuvaa lääkitystä. Osa pitkäaikaiseen kipuun vaikuttavista lääkkeistä on vaikutusmekanismiltaan sellaisia, että mahdolliset haittavaikutukset ilmaantuvat tavallisesti hoidon alkuvaiheessa, mutta teho tulee esiin vasta hoidon jatkuessa useita viikkoja tai kuukausia. Pitkäaikaisessakin kivunhoidossa on välillä järkevää pyrkiä laskemaan lääkeannoksia ja yksinkertaistamaan lääkitystä ja seurata, riittäisikö jo kevyempi kipulääkitys.

Särkylääkkeillä tarkoitetaan yleensä tulehduskipulääkkeitä ja parasetamolia. Näiden lääkkeiden käyttötarve ja lääkekuurin pituus riippuu kivun alkuperästä ja sen taustalla olevista tekijöistä sekä potilaan mahdollisista muista sairauksista ja käytetyistä lääkkeistä. Tämän takia yleistä suositusta kipulääkityksen pituudesta ei voi antaa. Jos kipu pitkittyy ja vaatii pitkäkestoista kipulääkitystä, on hakeuduttava lääkärin hoitoon.

Itsehoitovalmisteina saatavien kipulääkkeiden käytössä on noudatettava lääkkeen pakkausselosteessa olevia ohjeita annostuksen pituudesta. Jos lisäksi on käytössä jokin muu säännöllinen lääkitys, on lääkärin kanssa hyvä keskustella sopivasta kipulääkkeestä ja samalla voi keskustella turvallisen lääkehoidon pituudesta.

Lyhytaikaisen tai pieniannoksisen kipulääkityksen voi lähes aina lopettaa turvallisesti itse.

Pitkäaikaisessa ja säännöllisessä käytössä olleiden opioidien ja hermokipulääkkeiden (kuten gabapentiini tai pregabaliini) käytön äkillinen lopettaminen voi johtaa vieroitusoireisiin. Tällaisessa tapauksessa lopettaminen on syytä tehdä lääkärin valvonnassa.

Parasetamolin ja tulehduskipulääkkeiden käytön voi lopettaa turvallisesti ilman lääkärin valvontaa myös pidempään jatkuneen käytön jälkeen.

Akuutin kivun hoidossa kipulääkkeiden käytön keston on oltava mahdollisimman lyhyt. Esimerkiksi tulehduskipulääkkeet on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön enintään 3 päivän ajan kuumeen hoitoon ja 5 päivää kivunhoitoon. Jos oireet pitkittyvät tai pahenevat, on syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Mikäli kyseessä on krooninen eli pitkittynyt kipu ja tavoitteena on pitkäaikainen kipua lievittävä vaikutus, hoidon kesto voi olla pidempi. Sopiva kipulääke aloitetaan pienimmällä annoksella, tämän jälkeen potilaan yksilöllisen vasteen ja sietokyvyn mukaan vuorokausiannos suurennetaan ylläpitoannokseen. Hoidon alussa on järjestettävä kontrollit lääkärillä, jotta vastetta ja mahdollisten haittojen esiintymistä voidaan seurata.

Kun lääkkeen sopiva annos on löydetty ja tilanne on vakaa, kontrollit harvennetaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti esimerkiksi 1–2 kertaan vuodessa. Mikäli hoidon aikana esiintyy haittavaikutuksia tai lääkkeen vaikutus muuttuu, on syytä järjestää ylimääräinen lääkärikontrolli.