Yleensä lääkkeestä saa ainakin peruskorvauksen, joka on 40 prosenttia lääkkeen hinnasta. Joidenkin vaikeiden ja pitkäaikaisten sairauksien hoitoon käytetyistä lääkkeistä saa peruskorvausta suurempaa erityiskorvausta.
Erityiskorvauksella on kaksi tasoa: alempi ja ylempi. Alempi erityiskorvaus on 65 prosenttia lääkkeen hinnasta ja tulee kyseeseen, kun lääke on sairauden hoidossa välttämätön. Ylempi erityiskorvaus on 100 prosenttia lääkkeen hinnasta ja edellyttää lisäksi, että lääkkeen vaikutus korvaa tai korjaa sairauden vuoksi menetetyn elimistön normaalin toiminnon. Esimerkiksi insuliini korvaa insuliininpuutosdiabeteksessa elimistön oman insuliinin puutteen, ja insuliinista saakin ylempää erityiskorvausta.
Erityiskorvaukseen oikeuttavat sairaudet päättää valtioneuvosto. Lääkkeiden hintalautakunta Hila päättää sen jälkeen, mitkä lääkkeet valtioneuvoston päättämissä sairauksissa ovat erityiskorvattavia. Hila voi samalla asettaa esimerkiksi sairauden vaikeusasteeseen liittyviä rajoituksia korvauksen saannille.
Tämän jälkeen Kansaneläkelaitos antaa ohjeet siitä, millä lääketieteellisillä ehdoilla erityiskorvausoikeuden voi saada ja miten ehtojen täyttyminen on osoitettava useimmiten vaaditaan lääkärin B-lausunto. Esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen hoidossa käytettäviin lääkkeisiin voi saada erilaisia erityiskorvausoikeuksia Kelan määrittelemien verensokeriarvojen, vaikeahoitoisuuden ja painoindeksin perusteella. Kansaneläkelaitos voi asettaa erityiskorvausoikeuden myöntämiselle myös muunlaisia ehtoja: esimerkiksi astmalääkkeisiin korvausoikeuden voi saada vasta siinä vaiheessa, kun lääkehoito on jatkunut vähintään kuuden kuukauden ajan.
Joihinkin kalliisiin lääkkeisiin peruskorvausoikeudenkin saa vain lääkärin B-lausunnon perusteella. Toisaalta muutaman lääkkeen kohdalla määräaikaisen perus- tai erityiskorvauksen voi saada lääkärin reseptiin tekemällä erityismerkinnällä, eikä B-lausuntoa tällöin tarvita.