Munuaisten vajaatoimintaan liittyvää erityisruokavaliota ei välttämättä tarvita enää munuaissiirron jälkeen. Mikäli verenpaine on korkea, kannattaa liiallista suolan käyttöä välttää. Munuaissiirron jälkeen ruokahalu usein kasvaa muun muassa kortisonilääkityksestä sekä yleistilan kohentumisesta johtuen. Ruokahalun lisääntyminen on hyvä asia, mutta se voi helposti johtaa myös ylipainoon, joten terveellisten ruokailutottumusten noudattaminen alusta alkaen on tärkeää.
Hyviä neuvoja ylipainon välttämiseksi löytyy Terveyskylän Painonhallintatalon sivustolta
Elintarvikeperäisten tulehdusten ehkäisy elinsiirtopotilailla
Useimpia elintarvikkeita voi syödä huoletta, jos ne kuumennetaan ensin 72 asteeseen vähintään kahdeksi minuutiksi. Pastöroimattomia maitotuotteita ei pidä käyttää. Kylmässä säilytettävien ruokien kylmäketjua ei pidä rikkoa. Tarkista aina elintarvikkeiden parasta ennen -päiväys. Buffet-ruokailut, jääpalakoneella tehdyt jääpalat ja pehmikset ovat esimerkkejä riskielintarvikkeista, joita on syytä välttää munuaisensiirron jälkeen. Myös tietyt tyhjiöpakatut elintarvikkeet voivat olla bakteeritartuntojen lähteitä. Salaatit ja hedelmät kuoritaan, mikäli mahdollista tai pestään huolellisesti.