Mineraaliaineenvaihdunnan häiriön synnyssä nimenomaan fosfaatilla on keskeinen rooli. Fosfaattia tulee rajata ruokavaliossa siinä vaiheessa, kun sen pitoisuus plasmassa nousee yli viitealueen (naisilla fP-Pi yli 1,41 mmol/l, 18–49-vuotiailla miehillä yli 1,53 mmol/l ja yli 50-vuotiailla miehillä yli 1,23 mmol/l). Ruokavaliohoidon tavoitteena on, että pitoisuus laskee viitealueelle. Ruokavaliossa rajoitetaan ensisijaisesti maitotuotteiden ja ruokien lisäaineena käytettävien fosforiyhdisteiden käyttöä. Fosfaatin rajoituksen myötä myös proteiinin saanti vähenee, sillä fosfaattia ja proteiinia on samoissa ruoissa.
Kun pelkkä ruokavalio ei riitä pitämään fosfaatin pitoisuutta tavoitealueella, lisätään hoitoon fosfaatin imeytymistä suolistosta vähentävä lääke eli fosfaatinsitoja. Hoito aloitetaan aterian yhteydessä otettavalla kalsiumtabletilla (kalsiumkarbonaatti). Tavallinen annos on 1-2 tablettia vuorokaudessa. Lääkärin suosittelemia annoksia ei pidä ylittää, koska liiallinen kalsiumin saanti voi pahentaa verisuonten kalkkeutumista.
Jos ruuasta saatavan fosfaatin rajoittamisesta ja kalsiumtablettien käytöstä huolimatta fosfaattipitoisuus on hyvin korkea (yli 1,78 mmol/l), voi lääkäri määrätä myös muita, kalsiumia sisältämättömiä fosfaatinsitojia, kuten sevelameeria, sukroferrista oksihydroksidia tai lantaanikarbonaattia.
