Siirry sivun sisältöön

Päätös munuaisen luovutuskelpoisuudesta

HUSin elinsiirtoyksikössä tarkistetaan tutkimustulokset ja tehdään lopullinen päätös siitä, sovellutko munuaisluovuttajaksi.

Lähetteen käsittelyyn HUSissa saattaa kulua aikaa useita viikkoja. Tässä yhteydessä päätetään mm. se, kumpi munuainen sopii parhaiten luovutettavaksi. Toisinaan ilmenee tarvetta pyytää lisäselvityksiä tai tutkimuksia ennen luovuttajan lopullista hyväksymistä.

HUS elävien luovuttajien koordinaattori on sinuun ja munuaisen saajaan yhteydessä jatkotoimenpiteistä ja kertoo, millaisella aikataululla leikkauspäivää voidaan alkaa suunnitella. Aikatauluun vaikuttavat munuaisen saajan tilanne sekä leikkausjonotilanne. Myös luovuttajan toiveet leikkausajankohdasta pyritään huomioimaan.

Lisätietoa

Ennen leikkausta sinut ja munuaisen saaja tullaan kutsumaan leikkausta edeltävälle esikäynnille, josta voit lukea lisää oppaan osiossa Munuaisen luovutusleikkaus.