Diabeteksen munuaistauti
Diabeteksen munuaistauti kehittyy vain osalle diabetesta sairastavia. Aiemmin käytetty termi "diabeettinen nefropatia" viittaa munuaisbiopsiassa nähtäviin korkean verensokeritason aiheuttamiin rakenteellisiin muutoksiin. Munuaisvaurion ensimmäinen merkki on albumiinin ilmaantuminen virtsaan, minkä vuoksi virtsan albumiinieritystä seulotaan säännöllisesti.
Munuaisvaurio voi kehittyä sekä nuoruusiän että aikuisiän diabetesta sairastavalle. Perintötekijät vaikuttavat alttiuteen saada munuaisvaurio, mutta huono sokeritasapaino on merkittävä riskitekijä. Diabeteksen munuaistaudin etenemistä hidastetaan tehostamalla sokeritasapainon hoitoa, samalla kun verenpainetautia ja muita riskitekijöitä hoidetaan tehokkaasti.
Rakkulamunuaistauti
Vallitsevasti periytyvä munuaisten monirakkulatauti on perinnöllinen hitaasti etenevä sairaus, jossa munuaisiin kehittyvät rakkulat vähitellen vaurioittavat toimivaa munuaista. Diagnoosissa tärkeää on tieto taudin esiintymisestä suvussa. Ultraäänitutkimuksella löydös on yleensä tyypillinen, epäselvissä tilanteissa diagnoosi voidaan varmistaa geenitutkimuksella.
Valtaosalla potilaista on korkea verenpaine. Osalla potilaista tautiin voi liittyä myös maksarakkuloita, sydämen läppävikoja, suolen seinämän pullistumia (divertikkeleitä) tai aivovaltimoiden pullistumia eli aneurysmia.
Munuaisvaurion etenemistä voidaan hidastaa tehokkaalla verenpainetaudin hoidolla. Tautiin on saatavilla taudin etenemistä hidastava lääke; tolvaptaani. Lääkkeellä on kuitenkin huomattavia sivuvaikutuksia, ja tehon ennustaminen on vaikeaa. Näistä syistä lääkehoito ei ole vakiintunut laajaan käyttöön. Rakkulamunuaistauti johtaa munuaisten vajaatoimintaan. Noin 50 prosentille kehittyy loppuvaiheen dialyysihoitoa vaativa munuaisten vajaatoiminta 60 vuoden ikään mennessä.
Munuaiskerästulehdukset
Munuaiskerästulehdukset eli glomerulonefriitit ovat laaja ryhmä tauteja, joissa munuaiskeräset (eli glomerulukset) vaurioituvat. Taustalla on yleensä elimistön puolustusjärjestelmän toiminnan häiriö, joka aiheuttaa glomerulusvaurion. Tautiryhmälle on yhteistä punasolujen ja valkuaisen esiintyminen virtsassa. Usein myös verenpaine on kohonnut ja joskus potilaalla esiintyy turvotuksia. Diagnoosi edellyttää yleensä koepalan ottamista munuaisesta.
Glomerulonefriittien hoito vaihtelee suuresti. Lievimmissä tautimuodoissa riittää hyvä verenpaineen hoito, eikä tarvita erityistä tautiin kohdistuvaa hoitoa. Vaikeammissa tapauksissa voidaan käyttää kortisonia, solunsalpaajia ja muita elimistön puolustusjärjestelmää hillitseviä lääkkeitä.
Nefroskleroosi
Nefroskleroosilla tarkoitetaan pitkällisen verenpainetaudin aiheuttamaa munuaisvauriota. Korkea verenpaine vaurioittaa munuaisia, mutta vaurion kehittymiseen vaikuttavat myös monet yksilölliset tekijät. Verenpaineen hyvä hoito on tärkeintä nefroskleroosin ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Hoidossa tulee kiinnittää huomiota myös muiden verisuonisairauksien riskitekijöiden hoitoon; tupakoinnin, sokeriaineenvaihdunnan, ylipainon ja rasva-arvojen hoitoon.