Magneettitutkimuksessa ei käytetä säteilyä ja se on turvallinen kuvantamismenetelmä myös lapsille, nuorille ja raskaana oleville. Magneettilaitteen toiminta ja kuvien synty perustuu magneettikentän ja radioaaltojen hyödyntämiseen. Lisäksi kuvauksessa käytetään tutkimuskeloja, joiden avulla voidaan kerätä tietoa ihmiskehon eri puolilta. Magneettitutkimus sopii erityisen hyvin pään, selän alueen, lihasten, verisuonten ja sisäelinten tutkimiseen. Magneettitutkimus on kestoltaan 20 minuutista yli tuntiin, riippuen kuvattavasta kohteesta.
Suomessa yleisesti potilaskäytössä olevat laitteet ovat voimakkuudeltaan 1,5 Teslaa tai 3 Teslaa. Teslan yksikkö mittaa magneetin vetovoimaa joka 1,5 Teslan laitteella on noin 30 000 kertaa voimakkaampi kuin maan vetovoima. Lisäksi on huomioitava, että magneettilaitteet ovat aina päällä, niitä ei voi sammuttaa kuvausten välissä. Tästä syystä magneettikuvaushuoneeseen ei saa ottaa mukaan metallisia tai magneettikentässä rikkoutuvia esineitä. Metallisia esineitä ovat esimerkiksi avaimet, metalliset silmälasit, kynät, lävistykset, korut, hiuspinnit, sakset, työkalut ym. Lisäksi magneetti voi rikkoa elektronisia laitteita, älykelloja, puhelimia tai pankki- ym. magneettijuovilla toimivia kortteja. Tämän vuoksi ne on jätettävä tutkimushuoneen ulkopuolelle lukittuun pukukaappiin tai lokeroon.
Ilmoita magneettitutkimukseen tullessasi hoitohenkilökunnalle, jos sinulle on asennettu jokin laite (esim. sydämentahdistin, rytmivalvuri, hermostimulaattori, kuulolaite, kipupumppu) tai elimistössäsi on jokin metallinen siru (sirpale tai hauli). Laite/metalli ei välttämättä aiheuta kuvauksen peruuntumista, mutta voi aiheuttaa jonkin verran esivalmisteluja kuvauksen onnistumiseksi. Ohjeiden noudattaminen on turvallisuuden kannalta erittäin tärkeää. Sama ohjeistus koskee kaikkia huoneessa olijoita, myös henkilökuntaa ja saattajia.
Jos käytössäsi on lääke- tai nikotiinilaastari, poista se ennen magneettitutkimusta. Tutkimus voi nostaa kehon lämpötilaa, jolloin lääkelaastarin vaikuttavaa ainetta saattaa imeytyä tarpeettomasti elimistöön. Kasvojen alueella ei saa olla voimakasta meikkiä (osassa meikkiaineista voi olla metallihiukkasia), magneettisia irtoripsiä tai ripsikorua. Magneettitutkimushuoneessa on hyvä tuuletus, joten vaatteiksi kannattaa valita pitkähihainen ja -lahkeinen asu. Tarkista, että vaatteissa ei ole metallia. Sinulle voidaan antaa myös tutkimuspaikalla pyjama tai vastaava sairaalavaate.