Kaukomaille matkaajan tulisi hakeutua ainakin kuukautta ennen matkaa lääkärin tai terveydenhoitajan vastaanotolle rokotustarpeen arviota varten, samalla tarkistetaan malarianestolääkityksen tarve. On myös syytä arvioida, onko matkailijalla sellaisia sairauksia, jotka voivat pahentua matkalla. Sepelvaltimotautia sairastavan on todennäköisempää kuolla matkalla sydäninfarktiin kuin malariaan.
Matkavakuutus tulee olla aina voimassa, ja vakuutusehdot kannattaa tarkastaa ennen matkaa. Euroopassa matkustettaessa kannattaa mukana olla Kelasta tilattava Eurooppalainen sairaanhoitokortti, jolla EU-maissa saa julkisissa sairaaloissa samanlaista hoitoa kuin kyseisen maan kansalaiset. Ilman vakuutusta joutuu kuitenkin maksamaan mahdolliset ylimääräiset kotimatkan kustannukset itse, ainoastaan Pohjoismaissa lähettävä sairaala maksaa sairaaloiden väliset siirrot.
Matkavakuutus korvaa matkasairauden aiheuttamat kulut. Se ei korvaa olemassa olevan sairauden hoitoa ja korvaa sen pahenemisesta aiheutuvia kuluja yleensä korkeintaan viikon ajalta ja kotimatka on järjestettävä ja maksettava itse. On siis myös suuri taloudellinen riski matkustaa esimerkiksi sydänpotilaana.