Suolistomadot

Ihmisen matotaudit ovat Suomessa hyvin harvinaisia kihomatoa lukuunottamatta. Lapamato eli leveä heisimato oli myös maassamme yleinen, kun kypsentämätöntä järvikalaa vielä syötiin yleisesti. Nykyään se on huomattavasti harvinaistunut, mutta yhä voi kiiskenmätiä syövä herkkusuu saada kutsumattomaksi vieraakseen jopa 10 metrin mittaiseksi ja 25 vuoden ikäiseksi elävän madon. Lapamato itsessään ei juuri oireita aiheuta, mutta pitemmän päälle voi kehittyä B12-vitamiinin puutos ja siitä johtuva anemia. Jos siis raaka järvikala tai mäti kuuluu ruokavalioon ja havaitaan B12-vitamiinin puutos, kannattaa ulosteesta etsiä mikroskoopilla madonmunia (F-para-0).

Muita matotauteja ei kotimaan kamaralta juuri saakaan. Turisteillakin ne ovat harvinaisia, sillä matojen tarttuminen lyhyellä reissulla on epätodennäköistä. Sitä vastoin ihmisillä, jotka asuvat kehitysmaissa ja varsinkin maaseudulla, on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että suolistossa kannetaan yhtä tai useampaa matolajia. Maailman yleisimmät suolistomadot (kihomadon lisäksi) ovat suolinkainen, piiskamato ja koukkumato. Jos turisti sattuisi kuitenkin tälläisen madon kotiin tuomaan, matomäärä on pieni ja kantajuus on lähes aina oireeton. Ongelma on se, että trooppisten alueiden maissa varsinkin lasten ravitsemus vaarantuu, jos suolistossa on paljon matoja, kun ruokaa ei välttämättä muutenkaan saada tarpeeksi.

Suolinkainen ja piiskamato tarttuvat saastuneen ruoan välityksellä. Koukkumadon toukka elää kosteassa maassa, mistä se tarttuu tunkeutumalla ihon läpi. Tropiikissa ja subtropiikissa onkin syytä välttää kävelemistä paljain jaloin tai sandaaleissa. Toinen vastaavalla tavalla tarttuva mato on Strongyloides stercoralis. Se on yleinen, joskin jonkin verran harvinaisempi kuin edellä mainitut madot. Se eroaa niistä siten, että sitä suolistossaan kantavilla ihmisillä nousevat veren eosinofiilit paljon useammin ja merkittävämmin kuin muita matoja kantavilla. Eosinofiilit ovat valkosoluja, jotka ovat tärkeitä puolustuksessa loisia vastaan, mutta länsimaissa yleisempi syy korkeisiin eosinofiilitasoihin on allerginen astma ja muut allergiset tilat.

Myös skistostomiaasi (eli halkiomatotauti) tarttuu ihon kautta, mutta toisin kuin koukkumadot ja strongyloides, skistostoma ei ole kostean maan mato, vaan se saadaan uimalla tai kahlaamalla makeassa vedessä. Toukat vaeltavat lajista riippuen joko peräsuolta tai virtsarakkoa ympäröiviin verisuoniin. Seurauksena voi olla suolioireita tai verivirtsaisuutta. Skistostomiaasia potee noin 200 miljoonaa ihmistä maailmassa. Turisteilla se on harvinainen, joskin mahdollinen. Tyypillisin kohde, jossa suomalaiset turistit saavat skistostomiaasin, on melontaretket Niilin yläjuoksulla Ugandassa.

Matotaudeilta on periaatteessa helppo välttyä. Ruoan ja juoman tulee olla puhdasta. Ruoan kuumentaminen kiehuvan kuumaksi tappaa madot ja madon munat. Kun lisäksi välttää kosketusta makeaan veteen (uima-altaassa saa uida) ja käyttää kenkiä, on turistin jo valmiiksi hyvin pieni riski saada matotauti lähes eliminoitu.