Pitkäaikaista eturauhasen kipua potee noin 15-20 prosenttia miehistä jossakin elämänsä vaiheessa. Kipu haittaa seksuaalista elämää ja heikentää elämänlaatua. Huolimatta kivun yleisyydestä ja runsaasta tutkimuksesta, sen syy on edelleen huonosti tunnettu. Aikaisemmin kivun luultiin johtuvan tulehduksesta, mutta tutkimusten mukaan varsinainen bakteeritulehdus todetaan vain noin viidellä prosentilla oireita potevista miehistä. Erään teorian mukaan lantionpohjassa esiintyy lihasten kireyttä, mikä voi aiheuttaa säteileviä kipuja.
Kipuoireet ilmaantuvat tyypillisesti jaksoittain. Osalla miehistä oireita on jatkuvasti, toisilla ne ilmaantuvat esimerkiksi muutaman vuoden välein ja joillakin vaiva on jokasyksyinen tai -talvinen. Kipujaksojen voimakkuus ja kesto voivat vaihdella. Koska kipu on merkittävin pääasiallinen oire, voi tulla pelko vakavasta sairaudesta tai toimintahäiriöstä.
Pitkittyneen eturauhasen kipuoireen tutkiminen ja hoito onnistuu yleislääkärin tai urologin (virtsaelinkirurgi) vastaanotolla. Hoidon kannalta on tärkeää hyvä ja pysyvä hoitosuhde lääkärin ja oireista kärsivän miehen välillä. Pitkäaikainen eturauhastulehdus voi koetella henkistä ja fyysistä jaksamista.