Kun kumppani kuolee, tilanne voi tuntua epätodelliselta ja oma olo ulkopuoliselta jopa niin, että mieli sulkee pois tunnereaktiot. Tämä on täysin normaalia, ja usein myös tarpeellista, jotta saamme aikaa tapahtuneen kohtaamiseen. Saattaa kulua aikaa ennen kuin tapahtunut tuntuu todelliselta, ja surua voi alkaa kokemaan.
Surun kokeminen on yksilöllistä ja riippuu monesta asiasta: omista voimavaroista, saadusta tuesta tai kuolemaan liittyvistä olosuhteista. Surulle ei voi laittaa ulkopuolelta mitään raameja tai aikarajoja. Surun tehtävä ei myöskään ole auttaa päästämään irti menetystä kumppanista, vaan auttaa sopeutumaan elämään ilman menetettyä kumppania. Kaipauksen ja ikävän ei tarvitse loppua koskaan, vaikka ajan myötä kipein kipu helpottaisikin.
Suruun liittyy laajasti monia muita tunteita: ikävää, kaipuuta, vihaa, katkeruutta, raivoa, syyllisyyttä, ahdistusta, epätoivoa, yksinäisyyttä, masennusta, epätoivoa, ulkopuolisuutta, tuskaa, kipua, avuttomuutta, väsymystä, uupumusta, pelkoa, kauhua, turvattomuutta ja häpeää. Voi olla, että menetys tuo mukanaan esimerkiksi helpotustakin. Kaikki nämä tunteet näkyvät kehossamme ja vaikuttavat jaksamiseen ja esimerkiksi uneen. Suru vie paljon voimia.
Surevan tulisi saada juuri sellaista apua ja tukea, mitä hän kaipaa, oli kyse sitten konkreettisesta avusta arjessa, esimerkiksi ruoan laittoa, tai päivittäisiä puhelinsoittoja. Surunsa kanssa ei saisi jäädä liian yksin. Joskus miehenä avun pyytäminen voi olla vaikeaa. On tärkeää muistaa, että suru on kaikille yhtä lailla haavoittava kokemus.