Omapolun tekniset vaatimukset

​​​Selainvaatimukset

Selaimet, joilla Omapolku on testattu parhaiten toimivaksi:

  • Google Chrome
  • Microsoft Edge
  • Mozilla Firefox
  • Safari

Selaimesta suositellaan käyttämään viimeisintä versiota.

Muilla selaimilla tai edellä mainittujen selainten vanhemmilla versioilla sovelluksen toiminnassa saattaa esiintyä poikkeuksia.

Evästeet

​Omapolun käyttäminen vaatii evästeiden, englanniksi cookies, sallimista selaimesta. Evästeitä käytetään muun muassa käyttäjätietojen hallinnassa, kun Omapolulle kirjaudutaan.

Välimuisti

Välimuistiin tallennetut tiedot nopeuttavat Omapolun toimintaa. Välimuistissa säilytetään tietoja, joihin palataan uudelleen seuraavilla kirjautumiskerroilla.

Välimuistiin voi kuitenkin joskus jäädä vanhentuneita tietoja, mikä saattaa aiheuttaa ongelmia Omapolun käytössä. Välimuistin voi tyhjentää esimerkiksi näppäinyhdistelmellä Ctrl + F5.

​Ponnahdusikkunat

​Osa digihoitopolun materiaaleista aukeaa selaimen ponnahdusikkunassa / pop-up-ikkunassa. Tällaisia ovat esimerkiksi MealLogger -ruokapäiväkirja, etävastaanotto ja osa tiedostomuodoista kuten PDF. 

Käyttämäsi verkkoselaimen asetuksissa saattaa kuitenkin olla rajoituksia tai estoja ponnahdusikkunoiden avautumiseen, minkä takia et välttämättä saa avattua kaikkia digihoitopolun sisältöjä. Ponnahdusikkunoiden avautuminen pitää tällaisessa tilanteessa sallia selaimen asetuksista.  

Etävastaanoton käyttäminen Omapolulla

  • Parhaan käyttökokemuksen takaamiseksi etävastaanottoa suositellaan käyttämään Google Chrome- tai Microsoft Edge-selaimella (uusin versio)​. 
  • Etävastaanotto avautuu uuteen ponnahdusikkunaan. Ponnahdusikkuna tulee sallia, jos selaimessa ei ole oletuksena sallittu ponnahdusikkunoiden avaamista.​

Päivitetty  20.6.2022

Kyllä