Ryhmä asiantuntijoita tutki Painonhallintatalon digitaaliseen Terveyslaihdutusvalmennukseen osallistuvien kokemaa yksinäisyyden tunnetta ja sen yhteyttä erilaisiin terveyteen, terveyskäyttäytymiseen ja -käsityksiin liittyviin asioihin. Tutkimuksessa käytiin läpi 2000 hoito-ohjelmaan osallistuvan henkilön kokemukset.
Tutkimuksessa jopa 54 prosenttia vastaajista koki itsensä vähintään jossain määrin yksinäisiksi. Yksinäisyyttä kokevat henkilöt raportoivat enemmän lihavuudesta aiheutuvia haittoja, kuten alakuloa, stressiä, häpeäleimaa ja itsetuntohaasteita, kuin ne henkilöt, jotka eivät kokeneet itseään yksinäisiksi.
Yksinäisyys yhdistyi myös suurempaan terveyspalvelujen käyttöön, matalampaan tyytyväisyyteen elämään, suurempaan raportoituun elämän kuormittavuuteen sekä päiväaikaiseen väsymykseen. Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää todennäköiseltä, että lihavuus ylläpitää yksinäisyyttä ja yksinäisyys lihavuutta.
Yksinäisyyteen puuttumisella kansanterveydellisiä vaikutuksia
Yksinäisyys ja lihavuus voivat muodostaa noidankehän. Lihavuus voi häpeäleiman kautta lisätä yksinäisyyden tunnetta, ja yksinäisyys voi taas hankaloittaa jaksamista ja siten vaikeuttaa painonhallintaa.
- Olisi tärkeää kartoittaa yksinäisyyden kokemuksia, kun terveydenhuollossa puhutaan lihavuudesta. Lihavuuden hyvä hoito on paras keino vähentää tulevien vuosien terveyspalvelujen käyttöä. Jatkossa tutkimme yksinäisyyden muutosta Terveyslaihdutusvalmennuksessa”, kertoo Painonhallintatalon ylilääkäri Kirsi Pietiläinen.
Yksinäisyyteen puuttumisella voi siis olla kansanterveydellisiä vaikutuksia. Tutkijaryhmä toivoo myös, että tutkimuksen tulokset lisäävät tietoisuutta yksinäisyyden tunteen yleisyydestä lihavuudessa sekä lihavuuden monisyisistä taustoista ja seurauksista.
Tutkimuksen aineiston muodostivat Terveyslaihdutusvalmennukseen osallistuvien henkilöiden kokemukset. Terveyslaihdutusvalmennus on valtakunnallinen vuoden mittainen digitaalinen hoito-ohjelma, joka tukee kokonaisvaltaista elintapamuutosta. Valmennuksesta löytyy lisää tietoa Painonhallintatalosta.
Uutinen perustuu HUS.fi-sivustolla julkaistuun tiedotteeseen. Tekstiä on editoitu Terveyskylään sopivaksi.