Pitkittyneen kivun kanssa elää joka viides suomalainen. Kipu voi vaikuttaa arkeen monin tavoin - se voi heijastua esimerkiksi jaksamiseen, ihmissuhteisiin, harrastuksiin ja työhön. On ymmärrettävää, että moni kokee olevansa yksin kipunsa kanssa ja kaipaa luotettavaa, ymmärrettävää tietoa kivusta ja toisaalta tukea muilta kivun kanssa eläviltä.
Luotettava ensitieto on tarpeellista erityisesti kipua kokevalle itselleen, mutta samalla se tekee kivusta helpommin lähestyttävää myös läheisille sekä terveydenhuollon ammattilaisille. Parhaimmillaan ensitieto tarjoaa luottamusta tulevaan, työkaluja arjen sujuvoittamiseen ja uskoa siihen, että elämä voi olla hyvää myös kivun kanssa.
Tietoa ja ymmärrystä tarvitaan pitkin kipumatkaa
Ensitiedon käsitetään yleensä kuuluvan niihin hetkiin, kun kipu tulee ensimmäisen kerran osaksi elämää. Tällöin luotettava, tutkittu tieto kivusta ja esimerkiksi lääkkeettömistä hoitokeinoista sekä kokemustieto vertaisilta onkin ensiarvoisen tärkeää. Toisaalta tiedetään, että pitkäänkään jatkunut kipu ei ole täysin pysyvä tila. Kivun taustalla olevat mekanismit ja sen myötä kokemus kivusta voivat muuttua ja tasapainottua. Näin ollen ensitieto voi olla tarpeen myös silloin, kun kivun kanssa on takana jo pidempi yhteinen matka.
Tieto lisää ymmärrystä ja ymmärrys voi luoda toivoa haastaviin hetkiin. Suomen Kipu ry:n kokemustoimija Tainan mielestä heti kivun alkumetreiltä asti olisikin hyvä saada tietoa vertaistuesta, lääkkeettömistä hoidoista ja Suomen Kipu ry:n kaltaisista tietoa välittävistä toimijoista. Taina kannustaa kipupolun alussa olevia hakeutumaan rohkeasti vertaistuen piiriin ja etsimään sinnikkäästi tietoa luotettavista lähteistä. Yksin ei tarvitse jäädä.
Vertaisten tuki on tärkeä voimavara
Kipua on moneksi ja keinot sen kanssa jaksamiseen ovat moninaisia. Kipua ei kannata vertailla, mutta toisilta kipua kokevilta voi saada arvokkaita vinkkejä ja uudenlaisia näkökulmia omaan arkeen. Siksi vertaistuki ja kokemustieto ovat tärkeä osa luotettavaa ja kokonaisvaltaista ensitietoa.
Suomen Kipu ry:n vertaistukiryhmissä on mahdollista tavata kaikenikäisiä, erilaisten kipujen kanssa eläviä ihmisiä ja heidän läheisiään ympäri Suomen, paikallisesti ja verkossa. Kipuviikolla useimmista paikallisista vertaistukiryhmistä saa mukaan myös uuden Pitkittyneen kivun ensitieto -oppaan painetun version. Ensitieto-oppaan voi myös tilata maksutta omaan sähköpostiin pdf-versiona. Linkin oppaan tilaussivulle löydät Aiheeseen liittyvää -otsikon alta.
Osallistu Kipuviikkoon omalla tavallasi
Kipuviikkoa vietetään tänä vuonna 31.8.–6.9. Tapoja osallistua on useita, joten jokainen voi valita omansa! Suomen Kipu ry järjestää teemaviikon aikana erilaisia verkkotapahtumia webinaarin, teemaillan, Instagram-liven sekä taideterapeuttisen illan muodossa. Yhdistyksen some täyttyy kiputiedosta, ja loppuvuoden jäsenyys on mahdollista lunastaa itselleen puoleen hintaan. Tärkeintä on herättää keskustelua ja lisätä tietoisuutta kivusta.
Suomen Kipu ry on olemassa kipuoireisia, heidän läheisiään sekä kivun parissa työskenteleviä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia varten. Toimintaan osallistuminen ei vaadi tiettyä diagnoosia – mukaan ovat tervetulleita kaikki, joita kipu koskettaa.
Kirjoittaja: Petra Hänninen, asiantuntija, Suomen Kipu ry Kuva: Henna Västi
Älä jää yksin, tukea on tarjolla
Terveyskylän Etsi vertaistukea -hakukone kokoaa vertaistukea tarjoavia yhdistyksiä erilaisissa elämäntilanteissa oleville ja heidän läheisilleen. Jos kaipaat ja etsit vertaistukea, kokeile hakukonetta Vertaistalossa.
Terveyskylästä löytyy myös laajasti tietoa erilaisista kiputilanteista ja kivunhoidosta. Tutustu Kivunhallintataloon sekä kaikille avoimeen, maksuttomaan Eteenpäin kivunhoidossa -itsehoito-ohjelmaan.


