Jaksottamalla jaksamista

Irma oli tottunut pitämään huolta kodin askareista, ja hän nautti kovasti lastenlasten vierailuista. Viimeisten vuosien aikana reuma oli pahentunut ja kivut olivat alkaneet rasittamaan yhä enemmän. Irma kyllä teki kivuista huolimatta kaikki askareet, kuten hän oli tottunut: viikkosiivouksessa vei matot ulos, pesi kylpyhuoneen ja saunan sekä pyyhki pölyt. Kivut olivat pahana aina seuraavana päivänä, ja Irmasta tuntui, että hän ei saanut tarpeeksi apua lääkityksestäkään tuolloin.

Irma kävi tutulla terveyskeskuslääkärillään kiputilanteensa takia. Käynnillä mietittiin kipujen vaihtelua ja jaksamista. Lääkäri ehdotti, että Irma voisi ottaa kotiapua raskaimpiin tehtäviin siivouksessa ja tämän rinnalla hänen kannattaisi harjoitella muuten kotitöiden jaksottamista. Irma jäi miettimään puhuttua ja totesi, että näiden keinojen avulla hänellä voisi jäädä enemmän energiaa lastenlasten tapaamisiin.

Irma harjoitteli uutta tapaa tehdä kotiaskareita. Hän jakoi siivouspäivän työt kolmelle päivälle. Ensimmäisenä päivänä hän aamupäivästä pyyhki pölyt, piti sitten puolentoista tunnin lepotauon ja sen jälkeen vaihtoi vuodevaatteet. Toisena päivänä hän aamupäivästä laittoi pyykit peseytymään, teki venyttelyjumpan ja sen jälkeen hoiti muita askareita, kuten lehtien viemisen keräykseen. Kolmantena päivänä hän pyyhki kylpyhuoneen pinnat ja piti aina sen jälkeen rentoutumishetken nojatuolissa.

Irman alkutilanteessa kuvastuu ongelmatilanne, joka on esillä useilla kipupotilailla. Yksittäisille päiville on kasaantunut suuri määrä tekemistä ja sitten välissä on päiviä, jolloin ei voi tehdä oikein muuta kuin levätä.

Tavallinen syy tekemisen kasaantumiselle ovat esimerkiksi tavat ja mielikuvat omasta itsestä: itsen odotetaan tekevän se määrä, mitä on tehnyt ennen kiputilannettakin. Osa kipupotilaista kokee niin, että helpompana kipupäivänä on pakko ottaa kiinni sitä, mikä on jäänyt tekemättä toisena päivänä. Joistakin kipupotilaista tuntuu, että on parempi puskea kipua päin, koska muuten antaa kivulle vallan elämässä.

Leo oli kärsinyt selkäkivuista vuosien ajan. Kiputilanne oli vaikuttanut paljon Leon liikkumiseen. Ennen hän oli käynyt säännöllisesti pitkillä pyörälenkeillä, koska hän oli harrastanut kilpapyöräilyä nuorena. Selkäkipujen alettua pyöräily jäi pois: alkuvaiheessa oli vaikea ylipäätään tehdä mitään liikuntaa ja kipu teki myös tasapainon epävarmaksi.

Leo oli kyllä yrittänyt paluuta useampaan kertaan pyöräilyn pariin, mutta jo tunnin lenkin jälkeen seuraavat päivät olivat kivun täyttämiä. Leo oli jättänyt hyvästit pyöräilylle ja vaihtanut sen kalalla käymiseen.

Fysioterapeutti haastatteli Leon ja ohjasi alkuun hänet miettimään, mitä hän haluaisi tai mitä hänen tarvitsisi tehdä enemmän arjessaan. Leo totesi, että oikeastaan pyöräily on kuitenkin sitä, mistä hän eniten nauttisi elämässä.

Leo kaipasi hyvää oloa, jonka hän oli saanut pyörälenkeistä. Fysioterapeutti kävi Leon kanssa läpi hänen aiemmat yritykset palata pyöräilyyn ja totesi, että paluuta kannattasi kokeilla vielä uudestaan hieman toisenlaisella suunnitelmalla.

Fysioterapeutti pyysi ensiksi Leon miettimään lähtötasoa, eli mitä hän aivan varmasti uskoisi voivansa tehdä ilman, että kipu lehahtaa päälle seuraavana päivänä. He kävivät yhdessä läpi eri tasoja:

- Uskoiko Leo voivansa pyöräillä kolme varttia? Leo ei pitänyt sitä mahdollisena.

- Miten puoli tuntia pyöräilyä? Leo epäili, että jos lenkki olisi reipasta tahtia, se tuskin onnistuisi.

- Onnistuisiko vartin verran kalapaikalle? Leo piti tätä kyllä mahdollisena, mutta ei mitenkään sellaisena, että se vastaisi pyörälenkkiä ja siksi vähän hyödyttömänä.

Fysioterapeutti kävi Leon kanssa läpi sitä, kuinka aktiivisuuden realistisen tason löytäminen lähtee liikkeelle hyvin pienistä eristä. Tekemiseen asennoidutaan kuntouttamisena: niin lihakset, muut kehon kudokset kuin aivot saavat säännöllistä kokemusta tästä tekemisestä ja mukautuvat siihen sen myötä. Keskeistä on se, että kiputaso ei nouse voimakkaasti tekemisen jälkeen. Tätä myöten itseluottamus vahvistuu.

Leo aloitti pyöräilyn tällä ohjeistuksella. Muutamien viikkojen päästä hän itse ryhtyi miettimään, että hän haluaisi kokeilla myös reippaampaa pyöräilyä. Hän palasi tähän tavatessaan fysioterapeuttia. He tekivät yhdessä suunnitelman, että Leo ottaisi esiin vanhan kuntopyöränsä ja ryhtyisi kalareissujen välillä ensin kokeilemaan kotona hieman kuormittavampaa pyöräilyä kymmenen minuutin jaksoissa.

Leo pystyi kahden viikon päästä lisäämään pyöräilyä vartin mittaiseen jaksoon. Hän huomasi kyllä, että jos hän teki enemmän, niin kiputaso lisääntyi. Ajan lisääminen onnistui kuitenkin pienissä erissä muutamien viikkojen välein. Puolen vuoden päästä Leo pystyi jo tekemään tunnin kevyen pyörälenkin ja oli tähän hyvin tyytyväinen.