Liitännäissairauksilla tarkoitetaan sairauksia, joiden riski kasvaa hyljinnänestolääkityksen vaikutuksesta.
Liitännäissairauksien syntyyn voi vaikuttaa elintavoilla. Liikunta, terveellinen ravitsemus ja henkinen hyvinvointi ovat hyvän terveyden kulmakivet.
Oheisissa haitareissa kerrotaan tarkemmin elinsiirtoon liittyvistä liitännäissairauksista sekä niiden ehkäisystä.
Suurelle osalle elinsiirron saaneista saattaa kehittyä verenpainetauti. Kohonnut verenpaine vahingoittaa valtimoita, aiheuttaa aivohalvauksia sekä sydäninfarkteja. Pitkään jatkuessaan kohonnut verenpaine voi johtaa sydämen ja munuaisten vajaatoimintaan.
Syitä kohonneeseen verenpaineeseen ovat eräät lääkeaineet (muun muassa hyljinnänestolääkkeet), runsas ruokasuolan käyttö, ylipaino, rasvainen ruokavalio, alkoholi ja liikunnan vähäisyys. Suuri osa potilaista tarvitsee verenpainelääkitystä, mutta lääkehoito ei vähennä elämäntapojen merkitystä.
Tyypin 2 diabetes on aineenvaihduntahäiriöiden kasauma, jonka yksi oire on kohonnut veren sokeripitoisuus. Hylkimisenestolääkitys (erityisesti kortisoni) voi vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan. Kortisonin aiheuttama diabetes korjaantuu yleensä lääkityksen keventyessä. Kokonaishoidon perustana ovat terveet elämäntavat. Terveellinen ruokavalio, liikunnan lisääminen ja painonhallinta vaikuttavat kaikki suotuisasti rasva-arvoihin ja sokeritasapainoon.
Osteoporoosi eli luukato on aineenvaihduntasairaus, jonka seurauksena luuntiheys vähenee ja luut haurastuvat. Normaalisti luussa sen hajoaminen ja rakentuminen ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Kun luuta hajoaa enemmän kuin uutta muodostuu, luumassa pienenee ja sen rakenne muuttuu. Tästä voi olla seurauksena murtumia, luustokipuja, pituuden lyhentymistä ja ryhdin kumartumista.
Luumassan väheneminen on osa normaalia vanhenemista, mutta elinsiirron jälkeen se voi kiihtyä. Tähän ovat syynä hylkimisenestolääkkeet, muun muassa kortisoni. Luuston kuntoa seurataan luuston tiheysmittauksilla ennen ja jälkeen elinsiirron. Monipuolinen ruokavalio, kalsiumin ja D-vitamiinin saanti sekä liikunta vahvistavat luustoa.
Hyljinnänestolääkitys voi aiheuttaa muutoksia munuaisten toiminnassa ja johtaa munuaisten vajaatoimintaan. Munuaisten toimintaa seurataan säännöllisesti verikokein. Munuaisten vajaatoiminnan ehkäisemisen kannalta on tärkeää huolehtia verenpainetaudin, diabeteksen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriön tehokkaasta hoidosta. Suolankäyttöä on rajoitettava ja myös munuaisia rasittavia tulehduskipulääkkeitä on vältettävä.
Hyperlipidemialla tarkoitetaan veren tavallista suurempia rasva-arvoja. Hyperlipidemia on merkittävä sepelvaltimotaudin riskitekijä. Hyljinnänestolääkitys nostaa rasva-arvoja. Muita rasva-arvoja kohottavia tekijöitä ovat muun muassa ylipaino, ikä, diabetes ja verenpainetauti. Hyljinnänestolääkityksen yhteydessä terveiden elämäntapojen toteuttaminen on tärkeää, koska ne tehostavat toistensa vaikutuksia.
Immuunijärjestelmä puolustaa elimistöä myös kasvaimia vastaan. Kun immuunivastetta heikennetään hylinnänestolääkityksellä, riski saada kasvaimia suurenee. Tämä koskee ennen kaikkea imusolmukesyöpää ja ihon kasvaimia.
Ihokasvaimet voidaan poistaa kirurgisesti, eivätkä ne yleensä aiheuta ongelmia. Kaikki uudet, muuttuneet tai suurentuneet luomet ja muut ihomuutokset tai suurentuneet imusolmukkeet on aina näytettävä lääkärille. Ihosyövän ehkäisemiseksi on tärkeää suojautua auringolta.
Käänteishyljintä, GvHD (graft versus host disease, siirrännäinen vastaan isäntä -tauti) on tila, joka voi syntyä allogeenisen eli luovuttajalta saadun elinsiirron jälkeen. Siinä siirteessä olevat luovuttajan valkosolut, erityisesti T-solut, tunnistavat vastaanottajan omat, terveet kudokset vieraiksi ja hyökkäävät niitä vastaan.
Kiinteiden elinten siirroissa, kuten munuais-, maksan- tai sydänsiirroissa, varsinainen käänteishyljintä on erittäin harvinainen komplikaatio, jonka esiintyvyys on vain noin 0,5–2 prosenttia. Vaikka se on harvinainen, kiinteän elimen siirron jälkeinen GvHD on erittäin vaarallinen, ja sen kuolleisuus on hoitomuodoista riippuen jopa 70–100 prosenttia. Se iskee usein luuytimeen aiheuttaen vaarallisen verisolujen kadon.
Käänteishyljintä ilmenee tyypillisesti 100 ensimmäisen päivän aikana siirron jälkeen, usein jo muutamissa viikoissa. Se vaikuttaa yleisimmin ihoon (ihottuma) ja ruoansulatuskanavaan (ripuli ja vatsakivut).
Ensisijaisena hoitona käytetään kortikosteroideja. Jos niistä ei ole riittävästi apua, käytetään kohdennettuja lääkkeitä tai hoitoja, kuten ruksolitinibia tai fotofereesiä (ECP).
Suurelle osalle elinsiirron saaneista saattaa kehittyä verenpainetauti. Kohonnut verenpaine vahingoittaa valtimoita, aiheuttaa aivohalvauksia sekä sydäninfarkteja. Pitkään jatkuessaan kohonnut verenpaine voi johtaa sydämen ja munuaisten vajaatoimintaan.
Syitä kohonneeseen verenpaineeseen ovat eräät lääkeaineet (muun muassa hyljinnänestolääkkeet), runsas ruokasuolan käyttö, ylipaino, rasvainen ruokavalio, alkoholi ja liikunnan vähäisyys. Suuri osa potilaista tarvitsee verenpainelääkitystä, mutta lääkehoito ei vähennä elämäntapojen merkitystä.
Tyypin 2 diabetes on aineenvaihduntahäiriöiden kasauma, jonka yksi oire on kohonnut veren sokeripitoisuus. Hylkimisenestolääkitys (erityisesti kortisoni) voi vaikuttaa sokeriaineenvaihduntaan. Kortisonin aiheuttama diabetes korjaantuu yleensä lääkityksen keventyessä. Kokonaishoidon perustana ovat terveet elämäntavat. Terveellinen ruokavalio, liikunnan lisääminen ja painonhallinta vaikuttavat kaikki suotuisasti rasva-arvoihin ja sokeritasapainoon.
Osteoporoosi eli luukato on aineenvaihduntasairaus, jonka seurauksena luuntiheys vähenee ja luut haurastuvat. Normaalisti luussa sen hajoaminen ja rakentuminen ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Kun luuta hajoaa enemmän kuin uutta muodostuu, luumassa pienenee ja sen rakenne muuttuu. Tästä voi olla seurauksena murtumia, luustokipuja, pituuden lyhentymistä ja ryhdin kumartumista.
Luumassan väheneminen on osa normaalia vanhenemista, mutta elinsiirron jälkeen se voi kiihtyä. Tähän ovat syynä hylkimisenestolääkkeet, muun muassa kortisoni. Luuston kuntoa seurataan luuston tiheysmittauksilla ennen ja jälkeen elinsiirron. Monipuolinen ruokavalio, kalsiumin ja D-vitamiinin saanti sekä liikunta vahvistavat luustoa.
Hyljinnänestolääkitys voi aiheuttaa muutoksia munuaisten toiminnassa ja johtaa munuaisten vajaatoimintaan. Munuaisten toimintaa seurataan säännöllisesti verikokein. Munuaisten vajaatoiminnan ehkäisemisen kannalta on tärkeää huolehtia verenpainetaudin, diabeteksen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriön tehokkaasta hoidosta. Suolankäyttöä on rajoitettava ja myös munuaisia rasittavia tulehduskipulääkkeitä on vältettävä.
Hyperlipidemialla tarkoitetaan veren tavallista suurempia rasva-arvoja. Hyperlipidemia on merkittävä sepelvaltimotaudin riskitekijä. Hyljinnänestolääkitys nostaa rasva-arvoja. Muita rasva-arvoja kohottavia tekijöitä ovat muun muassa ylipaino, ikä, diabetes ja verenpainetauti. Hyljinnänestolääkityksen yhteydessä terveiden elämäntapojen toteuttaminen on tärkeää, koska ne tehostavat toistensa vaikutuksia.
Immuunijärjestelmä puolustaa elimistöä myös kasvaimia vastaan. Kun immuunivastetta heikennetään hylinnänestolääkityksellä, riski saada kasvaimia suurenee. Tämä koskee ennen kaikkea imusolmukesyöpää ja ihon kasvaimia.
Ihokasvaimet voidaan poistaa kirurgisesti, eivätkä ne yleensä aiheuta ongelmia. Kaikki uudet, muuttuneet tai suurentuneet luomet ja muut ihomuutokset tai suurentuneet imusolmukkeet on aina näytettävä lääkärille. Ihosyövän ehkäisemiseksi on tärkeää suojautua auringolta.
Käänteishyljintä, GvHD (graft versus host disease, siirrännäinen vastaan isäntä -tauti) on tila, joka voi syntyä allogeenisen eli luovuttajalta saadun elinsiirron jälkeen. Siinä siirteessä olevat luovuttajan valkosolut, erityisesti T-solut, tunnistavat vastaanottajan omat, terveet kudokset vieraiksi ja hyökkäävät niitä vastaan.
Kiinteiden elinten siirroissa, kuten munuais-, maksan- tai sydänsiirroissa, varsinainen käänteishyljintä on erittäin harvinainen komplikaatio, jonka esiintyvyys on vain noin 0,5–2 prosenttia. Vaikka se on harvinainen, kiinteän elimen siirron jälkeinen GvHD on erittäin vaarallinen, ja sen kuolleisuus on hoitomuodoista riippuen jopa 70–100 prosenttia. Se iskee usein luuytimeen aiheuttaen vaarallisen verisolujen kadon.
Käänteishyljintä ilmenee tyypillisesti 100 ensimmäisen päivän aikana siirron jälkeen, usein jo muutamissa viikoissa. Se vaikuttaa yleisimmin ihoon (ihottuma) ja ruoansulatuskanavaan (ripuli ja vatsakivut).
Ensisijaisena hoitona käytetään kortikosteroideja. Jos niistä ei ole riittävästi apua, käytetään kohdennettuja lääkkeitä tai hoitoja, kuten ruksolitinibia tai fotofereesiä (ECP).
Tarkistettu 5.10.2026
