Siirry sivun sisältöön

Imetys, tutti ja hampaiden terveys

Imetyksellä ja tutin käytöllä voi olla erilaisia vaikutuksia lapsen hampaiden ja suun terveyteen.

Suomessa suositellaan 4–6 kuukauden täysimetystä. Imetyksen jatkamista muun ravinnon ohella suositellaan vuoden ikään asti ja perheen niin halutessa myös pidempään.

Äidinmaito ei yksistään aiheuta hampaiden reikiintymistä. Yhtäaikaisen sokerin käytön kanssa äidinmaito voi ylläpitää lapsen suussa happamia olosuhteita, mikä suosii reikiintymistä aiheuttavia bakteereita. Tällainen tilanne voi syntyä, jos lasta imetetään pitkään, imetyskertoja on etenkin yöaikaan tiheästi ja ruokavalioon kuuluu sokeripitoisia tuotteita eikä lapsen fluoridin saannista ole huolehdittu. Tiheät yösyötöt voivat edesauttaa reikiintymistä, koska yöllä syljen puolustusominaisuudet ovat huonoimmillaan eli suu on kuivimmillaan.

Purennan kehityksen kannalta imetystä olisi hyvä jatkaa ainakin vuoden ikään saakka. Tutkimusten mukaan lyhyempi rintaruokinta voi altistaa purentavirheille.

Tutin ja tuttipullon käyttöä voi alkaa vähentää 6–8 kuukauden iässä. Tutista tulisi luopua kokonaan ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta. Pitkään jatkunut huvitutin imeminen voi tutkimusten mukaan aiheuttaa leuan ja hampaiden poikkeavuuksia, kuten avopurentaa.

Tarkistettu 1.6.2026