Ärtynyt silmäluomi voi olla tulehtunut, kutiseva, punainen ja turvonnut.
Mikäli henkilöllä on ollut atooppista ihottumaa aiemmin muilla ihoalueilla, myöhemmällä iällä atooppinen ihottuma voi ilmaantua silmänympärysiholle. Atooppinen ihottuma-alue on kutiseva, kuiva, karhea ja punoittava. Iho voi olla pinnasta rikki. Yleensä oireita on molempien silmien ympärillä, vaikka vaiva voi olla myös epäsymmetrinen.
Akuutti allerginen reaktio aiheuttaa usein silmäluomien turvotusta ja silmien kutinaa. Kyseessä voi olla siitepölyyn tai eläinpölyyn liittyvä allerginen reaktio tai hyönteisen pistos.
Niin sanottu huuliherpes eli herpes simplex -viruksen aiheuttama tulehdus voi esiintyä myös silmäluomien alueella aiheuttaen kutisevaa tai kihelmöivää tunnetta ja pientä kellertävää rakkulaa ihottuma-alueelle.
Luomireunan tulehduksessa silmässä voi olla kutinaa etenkin luomireunassa sekä vetistystä ja roskantunnetta. Silmäluomet voivat olla punaiset, ärtyneet ja turvonneetkin. Luomireunan tulehdus altistaa luomen rauhasten tukkeutumiselle, mikä voi johtaa luomirakkuloiden syntymiseen.
Myös silmätippoina käytettävät glaukoomalääkkeet ja silmätipoissa käytettävät säilöntäaineet voivat aiheuttaa ärsytystä silmäluomille.